20. lokakuuta 2017
Teksti: | Kuvat: Akseli Valmunen

Balettipomo Kenneth Greve ei tullut Suomeen olemaan mukava.

”And arabesque!”

Ollaan Oopperatalon kellarikerroksessa. Balettimestari Jarmo Rastas kertaa ohjeita salin keskellä tanssivalle ryhmälle.

Tanssijoiden paino siirtyy toiselle jalalle, kun toinen jalka ojentuu lähes täydellisessä 90 asteen kulmassa taaksepäin. Kädet kurkottavat kohti kattoa.

Kello on hieman yli kymmenen, ja työpäivä Kansallisbaletissa on juuri alkanut aamutunnilla. Niille osallistutaan joka päivä, muusta ohjelmasta riippumatta.

Kaikkia paikallaolijoita yhdistää jäntevä balettitanssijan olemus, mutta muuten joukko on moninainen. On miehiä ja naisia, nuorempia ja kokeneempia tanssijoita, suomalaisia ja ulkomaalaisia. Monet rupattelevat keskenään englanniksi, toiset puhuvat tsekkiä.

Rastas kuljeskelee ympäri salia, hymyilee tanssijoille ja puhkeaa välillä laulamaan pianistin säestämiä tuttuja kappaleita. Tietysti hän on myös vakavissaan: aamutunnit ovat osa tanssijoiden perusrutiinia. Niiden aikana balettimestari voi tarkastella jokaisen heikkouksia ja vahvuuksia.

Kun tunti päättyy, osa tanssijoista jatkaa matkaa seuraavan ison balettiteoksen eli Kalevalanmaan harjoituksiin. Se on marraskuussa ensi-iltansa saava oopperan ja baletin yhteinen ”Suomi 100” -ponnistus, joka ammentaa Suomen historian ja kulttuurin merkkipaaluista yhdistellen erilaisia taidemuotoja keskenään.

Tiedotteen mukaan ”lopputuloksena on leikkisä, hullu ja koskettava teos, joka voi syntyä vain ulkopuolisen silmin.”

Tuo ulkopuolinen on tietysti tanskalainen Kenneth Greve, Kansallisbaletin taiteellinen johtaja, joka valmistautuu teokseen monta kerrosta ylempänä. Hän on täyttänyt työhuoneensa pöydälle pystytetyn oopperasalin pienoismallin pikkuisilla tinasotilailla. Ne markkeeraavat tanssijoita.

”Irrotin tosin sotilaiden pyssyt. Olen hieman pasifisti”, Greve sanoo ja virnistää.

Hän on saapunut toimistoonsa kesken työpäivän, yllään trikoot ja säärystimet – balettitanssijan perusvarusteet.

Kalevalanmaa merkitsee erään aikakauden päättymistä Kansallisbaletissa. Se on viimeinen teos, jonka kymmenisen vuotta sitten taloon saapunut Greve ohjaa.

 

Kuka oikein on Kenneth Greve?

Niin ajatteli moni suomalainen marraskuussa 2007, kun hänet valittiin Tanskan Kuninkaallisen baletin ensitanssijan ja balettimestarin paikalta Suomen Kansallisbaletin taiteelliseksi johtajaksi.

Ensitanssija on tanssiryhmänsä tähti. Se on korkein asema, johon oman ryhmän sisällä voi päästä. Balettimestari taas harjoittaa Rastaan tapaan koko ryhmää, mutta ei kuitenkaan johda sitä. Uusi työ oli siten iso hyppy myös Grevelle itselleen.

”Haluan, että Kansallisbaletista tulee niin hyvä ryhmä, että jokainen suomalainen tuntee siitä ylpeyttä”, Greve kertoi valintansa jälkeen MTV:lle.

Kansallisoopperan ja -baletin pääjohtaja Päivi Kärkkäinen hehkutti, että Grevellä oli visio, intohimo ja palo työskennellä koko talon eteen ja antaa panoksensa myös strategiseen suunnitteluun.

Jos Greve olikin tuntematon hahmo suurelle yleisölle, oli hän täysin uudenlainen tuttavuus myös monille tanssijoille. Yle kertoi lokakuussa 2008, että uusi taiteellinen johtaja oli joutunut välittömästi törmäyskurssille alaistensa kanssa.

Uutisen mukaan Greve oli kehottanut monia tanssijoita miettimään uutta ammattia, todennut 40-vuotiaiden olevan liian vanhoja näyttämölle sekä antanut neuvoja tanssijoilleen kehon rasvaprosentista (sopiva olisi ”enintään seitsemän”). Ylelle Greve totesi, ettei ole mikään ”mukava kaveri”.

Nyt Greve tarkentaa, ettei hän todellisuudessa ollut ajamassa nelikymppisiä tanssijoita ulos talosta.

”Tarjosimme tuolloin joillekin tanssijoille mahdollisuutta eläköityä aikaisemmin, sillä meillä oli paljon samaan aikaan palkattuja tanssijoita. Muuten parin vuoden päästä noin 15 tanssijaa olisi jäänyt yhtäaikaisesti eläkkeelle, ja se olisi ollut todella haastavaa”, hän sanoo.

Greve myöntää kyllä olleensa aluksi hieman ”hukassa” johtamisen suhteen.

”Olin katsonut koko elämäni itseäni peilistä ja miettinyt, miten näyttäisin kauniilta. Yhtäkkiä minun piti katsoa muita ihmisiä ja pohtia, miten opetan heitä tekemään samoin.”

Mutta se ei selitä aivan kaikkea. Greven linja todella oli jotain uutta. Se oli tuloshakuisempi kuin edeltäjiensä: baletin piti levittäytyä laajemmalle yhteiskuntaan, näytösten piti myydä ja tanssijoiden oli oltava huippuluokkaa – tai sitten he voisivat yhtä hyvin lähteä jonnekin muualle.

”Mielestäni totesin (Ylelle), etten tullut tänne olemaan mukava kaveri. Sillä minun työni täällä ei ole olla mukava, vaan katsoa, että veronmaksajien eurot käytetään järkevästi.”

Siksi Greve teki kuten kuka tahansa 2010-luvun moderni yritysjohtaja: pestasi itselleen valmentajan, Etelä-Afrikasta kotoisin olevan konsultti Ben Nothnagelin, joka laittoi tämän lukemaan kasan johtamisoppaita.

 

Kuva: Akseli Valmunen.

 

Kymmenisen vuotta sitten Kansallisoopperassa kyti iso johtamis- ja työilmapiirikriisi. Talouselämä kertoi maaliskuussa 2007, että pääjohtaja Erkki Korhonen ja hallintojohtaja Pekka Kauranen työskentelivät ilman henkilöstön luottamusta.

Talon taloudellinen tilanne oli epävakaa, henkilöstö oli päätetty lomauttaa näyttämöremontin ajaksi ja Korhosen sekä Kaurasen johtamista arvosteltiin useissa medioissa. Helmikuussa oopperan ylikapellimestari Mikko Franck oli ilmoittanut eroavansa tehtävästään. Yksi Suomen tunnetuimmista taidelaitoksista oli kaaoksen partaalla.

Pääjohtaja Korhonen erosi muutaman kuukauden sisällä, ja syyskuussa 2007 hänen tilallaan aloitti Päivi Kärkkäinen. Samana syksynä päätettiin palkata myös Kenneth Greve.

Viime vuonna Kansallisooppera- ja baletti teki kaikkien aikojen kävijäennätyksensä 317 000 vieraalla. Talon oman rahoituksen osuus suhteessa julkiseen tukeen on jatkuvasti kasvanut, ja lipputuloja on saatu koko ajan enemmän.

Myös balettiesitysten täyttöaste on noussut. Kansallisooppera- ja baletti arvioi Ylioppilaslehdelle, että elokuusta 2003 kesäkuuhun 2008 esitysten täyttöaste oli noin 79 prosenttia. Elokuun 2008 ja viime kesäkuun välisellä ajalla se on ollut noin 87 prosenttia.

Greven osuus tässä kaikessa ei ole aivan vähäinen. Ylioppilaslehden haastattelemat tanssijat kehuvat Greveä erityisesti siitä, että hän on panostanut uusien kohderyhmien tavoittelemiseen, yhä myyvempien tuotantojen tekemiseen sekä yleiseen baletin ”kunnianpalautukseen”.

Greve puhuu itsekin mielellään siitä, miten hänelle on ollut tärkeää kehittää balettikoulutusta Suomessa sekä saada yhä useammille suomalaisille nuorille jokin kosketus balettiin.

Kansallisbaletin suunnanmuutos on kuitenkin vaatinut myös toimia, joihin kaikki eivät ole olleet tyytyväisiä. Ennen Kenneth Greveä Kansallisbalettia johti kahdeksan vuoden ajan niin ikään tanskalainen Dinna Bjørn, mutta hänen tyylinsä luotsata ryhmää oli ollut hyvin toisenlainen.

”Hän oli erittäin kiltti, antelias ja suloinen ihminen. Olen tietysti itsekin kiltti ja suloinen, mutta varmasti hyvin erilaisella tavalla. Olen paljon vaativampi.”

 

Vuosi 2008 meni opetellessa. Greven oli aloitettava perusteista: millainen ryhmä Kansallisbaletti oli, ja miten siitä voitaisiin tehdä vielä parempi. Kun aikaa on rajallinen määrä – Greven tapauksessa aluksi neljä vuotta – pitää se käyttää kaikista olennaisimpaan.

”Halusin keskittyä muuttamaan toisaalta ryhmän sisällä olevia asenteita, mutta myös yhteiskunnan asenteita meitä kohtaan. Ja varmistaa, että laatu on mahdollisimman korkea. Sitä ei voi feikata.”

Korkea laatu tarkoitti, että tanssijoiden piti olla niin hätkähdyttävän hyviä, että heitä tulisivat katsomaan muutkin kuin baletin vakiokatsojat. Myös tanssijoiden piti ymmärtää, että se vaatisi heiltä entistä enemmän pinnistelyä.

Tanssijaryhmän sisällä olevat asenteet tulivatkin ensimmäisinä vastaan. Greve itse saapui talosta, jossa työ oli tehty vasta kun se oli tehty. Tunnit loppuivat, kun mitään opeteltavaa ei enää ollut – ei yhtään aiemmin.

”Oma taustani oli balettiryhmässä, jossa oli paljon vähemmän erilaisia sääntöjä ja rajoitteita. Minun piti muuttaa asenteita niin, että myös täällä oltiin avoimia muutoksille ja joustavuudelle”, Greve sanoo.

Tällaista tehtävää vaikeuttaa baletin luonne, jossa on lopulta kyse makuasioista. Greve antaa esimerkin: golf-kilpailuissa radan voittaa kilpailija, joka läpäisee sen 9 tai 18 reikää mahdollisimman pienellä lyöntimäärällä. Yksinkertaista.

”Oli hän sitten pitkä, lyhyt, lihava tai tyhmä golf-pelaaja, hän on paras, kun saa mahdollisimman vähän lyöntejä. Siitä ei tarvitse neuvotella.”

Kun on kyse mausta, muutoksia ei voi täysin perustella auktoriteetilla. Siksi Greve yritti tehdä parhaansa mukaan Kansallisbaletin tanssijoista oma-aloitteisempia.

”Kun aloitin täällä, kaikkeen vastattiin aina, että ei, emme ole tehneet tuota ennen. Sitten kysyin, että miksi näin ei voitaisi tehdä nyt?”

Asenteiden muuttamiseksi Greve perusti eräänlaisen tanssijoiden ”hallituksen”, jota hän tapaa yhä kuukausittain. 12-henkisen ryhmän kanssa ratkotaan erimielisyyksiä ja pohditaan, miten kaikkien näkökulma voitaisiin huomioida Kansallisbaletin toiminnassa.

”Teen sillä tavalla negatiivisesti suhtautuvista ihmisistä lähettiläitäni. Lopulta he ratkovat ongelmia kanssani.”

Greve innostuu, pomppaa pystyyn ja hakee Kansallisbaletin kehityskeskustelulomakkeen. Siinä on nyt neljä aihetta, joista Greve kaikkien tanssijoidensa kanssa keskustelee. On fyysinen kehitys, visio, kehittämissuunnitelma… Ennen lomakkeessa oli 32 kysymystä.

”Vanha malli varmaan toimii tehtaalle, jossa tuotetaan leipää tai jotain.”

Greven mukaan uuden mallin tuloksena on entistä enemmän tanssijoita, jotka osaavat oma-aloitteisesti kertoa, mitä heidän pitäisi tehdä paremmin ja missä kehittyä. Ja se on hyvä.

”En halua tyhmiä tanssijoita, vaan fiksuja tanssijoita”, hän sanoo.

Kuulostaa aivan bisneskirjallisuudesta tutuilta opeilta.

Opettelun myötä tulostakin alkoi syntyä: Greven nimi esiintyi tiuhaan mediassa ja baletin saama huomio alkoi 2010-luvun taitteessa kasvaa. Loppuvuodesta 2012 ensi-iltansa saanut Lumikuningatar oli huikea yleisömenestys ja ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun yksittäinen baletti nousi ilmiöksi.

Keväällä 2013 Greve valittiin jatkamaan tehtävässään.

 

Kuva: Akseli Valmunen.

 

Baletti on luonteeltaan erinomaisuuteen pyrkivä luonnonoikkujen taide, jossa aina vain korkeammalle nouseva jalka ja paremmin auki kiertyvä lonkka ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

Greve ei peittele omia standardejaan. Jo koulutusvaiheessa tehdään selväksi, että jos tanssijan jalka ei nouse, kannattaa etsiä uusi työ. Jos jalka ei nouse riittävästi, treenataan – ja jos tuo treeni ei tuota tulosta, pyydetään etsimään uusi työ.

Jos jalka nousee korkealle, pyydetään tähtäämään vielä korkeammalle.

”Sellainen on täydellisyyteen pyrkivä ympäristö. Se ei ole kivaa. Mutta jos haluaa saavuttaa jotain poikkeuksellista, täytyy käyttää poikkeuksellisia keinoja. Silloin ei voi olla sosiaalisesti korrekti”, Greve sanoo.

”Se ei tarkoita kiusaamista tai kiduttamista. Mutta baletti ei ole tasa-arvoista tai demokraattista. Olen nähnyt loistavia tanssijoita, jotka ovat joutuneet lopettamaan, koska heillä ei ole oikeanlaisia jalkoja.”

Baletin äärimmäisyys aiheuttaa myös sitä ympäröivän kulttuurin lieveilmiöt. Greve myöntää, että esimerkiksi syömishäiriöt ovat edelleen yleisiä baletin maailmassa.

”Pitää olla terve, vahva ja samalla laiha. Se on jatkuva haaste. Ja kun on intohimoa tanssiin, on myös kovin helppo pudota omiin vaatimuksiinsa. On niin halukas tekemään paremmin, että voi sokeutua”, hän pohtii.

Vaatimukset eivät tietenkään aina kumpua tanssijoista itsestään. Usein ne tulevat ulkopuolelta.

 

Kenneth Greven yhteentörmäykset oman henkilöstönsä kanssa eivät jääneet ensimmäiseen vuoteen. Vuonna 2010 Yle kertoi jälleen Kansallisbaletin tanssijoiden olevan huolissaan – tällä kertaa siitä, että suomalaisille tanssijoille ei riitä enää töitä. Kansallisoopperan balettioppilaitoksesta valmistui yhä useampia nuoria tanssijoita työttömäksi, kun heitä ei kiinnitettykään enää Kansallisbalettiin. Sen sijaan kasvava joukko baletin väestä tuli ulkomailta.

”Olen sanonut, että jos suomalainen ja ulkomainen tanssija ovat yhtä hyviä, valitsen suomalaisen. Mutta jos suomalaiset tanssijat eivät ole tarpeeksi hyviä, en valitse heitä”, Greve sanoo nyt.

Greve sanoo ymmärtävänsä, että kyseessä on nimenomaan Kansallisbaletti. Silti tärkeämpää olisi hänen mielestään pohtia, haluammeko nähdä lavalla keskinkertaisen ryhmän vai hyvän ryhmän, jossa on myös ulkomaisia vahvistuksia.

”Täytyy myös muistaa, että maailma on muuttunut monella tavalla. Kulttuurin tekeminenkin on paljon globaalimpaa kuin aiemmin. Me annamme suomalaisia tanssijoita muualle ja otamme tanssijoita muualta. Se rikastuttaa kaikkia.”

Joidenkin tanssijoiden mielestä myös baletin työilmapiiri on muuttunut viime vuosina. Osa Ylioppilaslehden haastattelemista tanssijoista mainitsee, että henkilöstön vaihtuvuus on nopeampaa kuin aiemmin.

”Ennen ollaan oltu enemmän yhtä suurta perhettä”, eräs entinen tanssija pohtii.

Toiset taas ajattelevat, että Grevellä on hyvin selkeä oma tanssijatyyppinsä. Jos mielii tulla rekrytoiduksi Kansallisbalettiin, pitää olla pitkä, laiha ja kauniskasvoinen.

”Jokaisella johtajalla on oma makunsa, ja Kennethillä se on ollut tällainen”, eräs tanssija kertoo.

Greveen on kohdistunut arvostelua myös talon ulkopuolelta. Teatteri & tanssi + sirkus -lehden päätoimittaja Minna Tawast moitti syyskuun lopulla Helsingin Sanomissa, että Greven kausi on ollut taloudellisesti vakaa mutta taiteellisesti laimea.

”Ohjelmisto on ollut linjaton, taiteellisesti epätasainen ja välillä mitäänsanomaton. Varsinaisia elämyksiä on ollut vähän.”

Samoilla linjoilla oli Rondo-lehden Harri Kuusisaari.

”Greve luulee olevansa koreografi, mutta hän ei sitä ole. Lumikuningatar onnistui aika hyvin, mutta kaikki sen jälkeen on flopannut taiteellisessa katsannossa”, hän sanoi.

Greven mukaan arvosteluihin on vaikea vastata, sillä kyse on makuasioista.

”En tietenkään voi miellyttää kaikkia. En myöskään tee tuotantoja miellyttääkseni kriitikoita, vaan yleisöä.”

 

Kuva: Akseli Valmunen.

 

Enimmäkseen Greven uudenlaiseen tapaan johtaa balettia ollaan oltu tyytyväisiä. Jotain linjan jatkuvuudesta kertonee myös hänen seuraajansa valinta.

Kansallisbaletin seuraava taiteellinen johtaja on todennäköisesti Madeleine Onne. Hän toimii tällä hetkellä Houstonin balettiakatemian johtajana Yhdysvalloissa ja on aiemmin työskennellyt muun muassa taiteellisena johtajana Tukholman Kuninkaallisessa baletissa sekä Hongkongin baletissa.

Kansallisoopperan ja -baletin nimitys- ja palkitsemisvaliokunta oli esityksestään yksimielinen syyskuun lopulla, mutta talon hallitus päättää nimityksestä lopullisesti vasta 10. lokakuuta henkilöstöryhmiä kuultuaan.

Nimityksen perusteluissa korostetaan muun muassa Onnen verkostoja, talousasioiden tuntemusta sekä kykyä ymmärtää isoja kokonaisuuksia – samoja asioita, joista myös Greve on saanut kiitosta.

”En tiedä, toinko bisnesajattelua suomalaiseen balettiin, mutta toin ainakin bisnesmalleja”, Greve summaa.

”Jos haluaa saavuttaa jotain, täytyy olla bisnesstrategia.”

Bisneksestä tuttujen oppien yhdistäminen taiteen tekemiseen on taidemaailmassa usein tabu, ja Greve tietää sen hyvin.

”On ihmisiä, jotka ajattelevat, että emme voi olla taiteellisia ja tehokkaita samaan aikaan. Olen eri mieltä. (Barokkisäveltäjä Georg Friedrich) Händel kirjoitti valtavan määrän teoksia – ja ne ovat hienoja teoksia”, Greve vertaa.

”Näytä minulle yksikin todiste siitä, että taide kärsii modernista johtamisesta. Se ei satuta ketään. Vakuutan.”

Sitä pian väistyvä taiteellinen johtaja ei suostu kertomaan, millaisia suosituksia hän jättää seuraajalleen.

”Annan seuraavalle johtajalle mahdollisuuden harkita niitä, mutta niistä ei kannata puhua nyt. Ne ovat tavallaan liikesalaisuuksia.”

Oma kautensa hänen on helppo summata.

”Olen saavuttanut enemmän kuin ajattelin. Kansallisooppera on nykyään nimeltäänkin Kansallisooppera- ja baletti”, Greve sanoo.

”En voi tosin ottaa kunniaa tästä yksin, sillä myös pääjohtaja Päivi Kärkkäinen ja koko talon väki on tehnyt paljon.”

Kenneth Greve tietää, mistä hän haluaa ihmisten muistavan kautensa.

”Haluan heidän sanovan, että olin vaativa, ärsyttävä, eksentrinen, hän halusi lisää ja halusi mennä eteenpäin. Olisin epäonnistunut, jos ihmiset sanoisivat, että olin kiva.”

 

Juttua varten on haastateltu Kansallisbaletin entisiä ja nykyisiä tanssijoita. Lehden mennessä painoon Kansallisooppera- ja baletti ei ollut vielä vahvistanut Greven seuraajan nimitystä. Viime viikolla talo tiedotti, että paikan saa Madeleine Onne.