Odottavan aika on pitkä

Maahanmuuttoviraston organisaatiouudistus hidasti useiden opiskelijoiden oleskeluluvan saantia.
Kuvitus: Tuomas Järvenpää.

69 päivää. Niin kauan maisteriopiskelija Ran Goren joutui odottamaan Maahanmuuttovirastolta tietoa siitä, saako hän jäädä Suomeen viimeistelemään opintojaan.

Valtiotieteellisessä tiedekunnassa opiskeleva Goren on kotoisin Israelista, eli EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta. Sen vuoksi hän joutuu hakemaan jokaiselle opiskeluvuodelle erillisen oleskeluluvan.

Tänä vuonna lupaprosessi aiheutti neljä vuotta Suomessa asuneelle Gorenille poikkeuksellisen paljon harmaita hiuksia. Hän lähetti jatkolupahakemuksensa Mahanmuuttovirastolle heinäkuun puolivälissä, mutta se jäi odottamaan käsittelyä useammaksi kuukaudeksi.

Tuona aikana Goren ei saanut poistua maasta tai voinut suunnitella tulevaa. Piinaavinta odotus oli silloin, kun Gorenille tuli tarve vierailla kotimaassaan perhesyiden takia. Maahanmuuttovirastosta sanottiin, että hän on vapaa vierailemaan kotimaassaan, mutta takaisin Suomeen ei olisi tulemista –  ilman oleskelulupaa.

”Koko elämäni on Suomessa. En voi vain lähteä, vaikka kuinka halusin olla perheeni luona”, Goren sanoo.

 

Aikaisemmin oleskelulupahakemuksensa käsittelyä sai painavista syistä vauhditettua soittamalla poliisille.

Tällä kertaa prosessia ei kuitenkaan voinut nopeuttaa. Syynä oli vuoden alussa virastossa tapahtunut massiivinen organisaatiouudistus, jonka myötä kaikki oleskelulupasiat siirtyivät poliisilta maahanmuuttovirastolle.

Maahanmuuttovirasto käsittelee opiskelijoiden oleskelulupahakemukset aina kiireellisinä vireillepanojärjestyksessä. Opiskelijoiden oleskeluluvista vastaavan yksikön ylitarkastaja Anna Koljonen kertoo, että virasto voi vain erittäin painavissa poikkeustapauksissa kiirehtiä yksittäisen hakemuksen käsittelyä.

Kiirehtimispyynnöt lisäävät työmäärää ja siten ironisesti hidastavat varsinaista käsittelytyötä.

”Ei ole tietenkään kiellettyä pyytää kiirehtimään, jos on selvä syy, miksi lupa pitäisi saada nopeammin”, Koljonen korostaa.

 

Ran Goren kertoo, että Maahanmuuttoviraston organisaatiouudistuksen takia moni hänen tutuistaan on ollut samanlaisessa pattitilanteessa. Hän on entinen kansainvälisten opiskelijoiden tuutori ja kansainvälisten opiskelijoiden yhdistyksen Tsempin puheenjohtaja. Moni on kääntynyt hänen puoleensa, sillä yliopisto ei ole osannut neuvoa lupa-asioissa.

Goren on kuullut yhdestä tapauksesta, jossa lupa-asioiden käsittely on venynyt jopa kahdeksan kuukautta.

Maahanmuuttoviraston Koljonen myöntää, että organisaatiomuutos on pitkittänyt käsittelyaikoja.

”Vuoden alussa meille siirtyi poliisilta vanhoja hakemuksia, ja uudemmat jäivät odottamaan vuoroaan. Onneksi ruuhka on saatu opiskelijoiden osalta nyt purettua.”

Kahdeksan kuukauden käsittelyaika on Koljosen mukaan kuitenkin erittäin harvinainen. Ensimmäisen oleskeluluvan saa yleensä noin kuukaudessa, ja jatkoluvat pyritään antamaan kahdessa. Keskimääräinen käsittelyaika on 35 vuorokautta.

Erityistä ruuhkaa opiskelijoiden oleskelulupien käsittelyssä on kesäisin, eli silloin, kun opiskelijavalinnat selviävät. Ruuhka-aikaan heinä-elokuussa virasto sai yli 2 900 oleskelulupahakemusta. Touko-kesäkuussa hakemuksia tuli 2 200.

Toistaiseksi pahin suma on nyt käsitelty. Syyskuun lopulla noin 750 hakemusta odottaa käsittelyä, joista vanhimmat on jätetty vireille heinäkuun alussa.