”Seuraavana Helsingin päärautatieasema”

Gentrifikaatiotutka-nimisessä juttusarjassa kartoitamme pääkaupunkiseudun keskiluokkaistumista. Tällä kertaa suuntasimme Juhani Ahon hengessä Helsingin päärautatieasemalle.

”Ei sille häikeälle näy paraskaan juoksija piisaavan”, tuumi Matti Juhani Ahon Rautatiessä (1884). Hän puhuu tietysti junasta, ilmestyksestä, jota ei pakkasen piiskaaman korven perukoilla ole nähty. Mutta Lapinlahden kirkonkylältä sellainen löytyy, eikä juna olekaan ”höyryvenhe”, joka on nostettu pyörien päälle.

Juhani Aho itse oli tottunut matkaamaan junalla Helsingin ja maaseudun väliä. Nykyinen Eliel Saarisen suunnittelema graniittinen asemarakennus vihittiin kuitenkin käyttöön vasta vuonna 1919, vain pari vuotta ennen Ahon kuolemaa.

Millaisia modernisaation merkkejä hän nyt asemalla näkisi?

– R-kioskilla ulkomaan päivälehtiä: The New York Times, The Guardian ym.
– Hampurilaisia myöhäis-jugendilla: vanhassa lipunmyyntihallissa Burger King ja Eero Järnefeltin Kolin maisemia kuvaava fresko
– Kauppakujalla tarjolla baklavaa, halvaa ja sambusia, Asematunnelissa iranilaista sahramia ja pähkinöitä
– Kuoppa ja kyltti Rautatientorilla: ”Tähän rakennetaan sähköbussien latausasemaa”
Veikka Lahtinen juoksemassa asemaa kohti
– Monen vieraan maan rahaa saatavilla Forexista
– Maanalaisella, oranssilla junalla pääsee Kamppiin
– Kuvanveistäjä Emil Wikströmin Lyhdynkantajat-patsaat – alueen ainoat yläosattomat, lihaksikkaat ja pitkähiuksiset miehet

Memoji

Lyhdynkantajat-patsaiden juuressa lemuava virtsa ja oksennus
– Aseman Wursti: Onko teillä kasvisvaihtoehtoa? ”Ei.”
Aleksis Kiven patsas: vanha juttu
– Rautatientorin leirit: ”Suomi Maidan” vs. pakkopalautuksia protestoivat turvapaikanhakijat

Kemoji

– Tavex-kioskin kulta- ja valuuttasijoitukset: unssin painoisia kultalaattoja vitriinissä
– Kaksi sähkötupakoille omistettua kauppaa
– Kiiltävä, uusi saksalainen päivittäistavarakauppa Lidl
– Modtex-liikkeen tarjonta: pinkki ”I woke up like this” -huppari