05. toukokuuta 2017
Teksti: | Kuva: Meri Björn

Miksi Suomi?

Tuon kysymyksen olen kuullut niin monta kertaa. Ihmiset tuntuvat ihmettelevän, miksi joku valitsisi Suomen, kun onhan maailmassa lämpimämpiäkin paikkoja. Sellaisia, joiden kielen oppisi kuulemma nopeammin.

Saavuin itse Suomeen ensimmäisen kerran vuonna 2011. Pakenin tuolloin Syyriasta etnisyyteni ja poliittisten mielipiteideni vuoksi.

Syyria on konservatiivinen ja autoritäärinen valtio, joka määrittelee itsensä yksinomaan arabien maaksi. Minä taas olen syntynyt kurdiperheeseen. Siksi synnyinmaani kielsi minua käyttämästä tai opettelemasta äidinkieltäni, ja kurdilainen historia, kulttuuri ja perinteet yritettiin pyyhkiä pois historiankirjoista. Jopa kurdilaisen musiikin soittaminen hääjuhlissa vaati luvan turvallisuusviranomaisilta.

Suomi taas oli turvallinen ja rauhallinen paikka, jota oli heti helppo kutsua kodiksi. Näin, miten ihmiset olivat tasavertaisia lain edessä, vapaita ilmaisemaan mielipiteensä. Ehdokkaat poliittisen kentän kaikilta laidoilta saivat vapaasti asettua ehdolle vaaleissa, ja ihmiset saivat täysin vapaasti valita ketä äänestää. Hyvä koulutus ja terveydenhuoltokaan eivät olleet riippuvaisia ihmisten varallisuudesta.

Kun luin uuden kotimaani historiaa, olin vaikuttunut siitä, miten Suomi onnistui lukuisten sotien jälkeen kehittämään itsensä nopeasti maaksi, jolla on varaa edistää rauhaa ja solidaarisuutta myös muualla maailmassa.

Tiesin hyvin nopeasti, että minä haluan kuulua juuri tähän yhteiskuntaan. Yhteiskuntaan, jonka peruspilareihin kuuluvat ihmisarvon kunnioittaminen, oikeusvaltioperiaate ja yhteiskunnallinen osallistuminen.

 

Nyt yhä useampi, tiedostaen tai tiedostamatta, tuntuu hylkäävän monimuotoisuuden ja nuo arvot. Populistisen identiteettipolitiikan yhdistäminen tuntemattoman pelkoon leimaa ihmisiä ja johtaa suurempiin etäisyyksiin erilaisten ihmisryhmien välillä.

On täysin normaalia kokea ahdistusta siitä, mihin yhteiskuntamme kulkee seuraavaksi, taloudellisesti tai poliittisesti. Mutta meidän on hyväksyttävä se, ettei monimutkaisiin kysymyksiin ole koskaan tarjolla yksinkertaisia vastauksia. Pelon ei pidä antaa ohjata päätöksentekoa.

Ehkä nyt olisikin aika siirtää fokus eroavaisuuksistamme yhteneväisyyksiimme ja kääntää katse yhteisiin arvoihimme?

Minä uskon, että paras tapa kunnioittaa ja juhlia satavuotiasta Suomea on ylläpitää niitä periaatteita, jotka kannattelevat suomalaista yhteiskuntaa, ja antaa lain, oikeuden ja solidaarisuuden vallita.

Yhteiset arvot ja periaatteet toimivat nimittäin eräänlaisena moraalisena kompassina. Aikanaan ne kasvattivat sodan runtelemasta maasta jokaisen onnellisuus-, hyvinvointi-, tasa-arvo- ja turvallisuusindeksin kärkimaan. Nyt ne voivat antaa ratkaisun tulevaisuuden haasteisiin.

 

Vieraileva pääkirjoittaja Alan Haji opiskelee oikeustiedettä Tallinnan yliopiston Helsingin kampuksella. Päätoimittaja Robert Sundmanin varjopääkirjoituksen voit lukea täällä.

Käännös: Melissa Heikkilä.