15. helmikuuta 2017
Teksti: | Kuva: Meri Björn

”Kirjoissa sankarit saivat huomata, että tietynlainen ajattelu ja arvomaailma ovat tehneet paluun, vaikka niille ei uskottu olevan enää sijaa.”

Jos maailma olisi Harry Potter -kirjasarja, monennenko osan tapahtumia juuri nyt eläisimme?

Huomasin pohtivani kysymystä tammikuun lopulla, kun Yhdysvaltain tuore presidentti Donald Trump astui valtaan, vannoi tekevänsä maastaan jälleen suuren ja määräsi seitsemän muslimienemmistöisen maan kansalaisille maahantulokiellon.

Analogia ei ole hatara, vaikka se saattaa aluksi hieman huvittaa. Huvitti minuakin. J. K. Rowlingin kirjoittamien, maailman luetuimpiin kuuluvien romaanien kantava teema on silti tänään lähes kivuliaan ajankohtainen: Haluammeko sulkea osan ihmisistä pois siksi, että heidän alkuperänsä on toisenlainen? Kohtelemmeko kaikkia yhdenvertaisesti, vai ansaitsevatko toiset parempaa kohtelua taustansa perusteella?

 

Jokainen voi tietysti itse päättää, onko vaikkapa presidentti Trump verrattavissa potterien pääpahikseen, Voldemortiin. Mutta jotain samaa herroissa kieltämättä on.

Molemmat haluavat pitää oman yhteiskuntansa puhtaana heistä, jotka ”eivät kuulu tänne”. Molemmat uskovat, että ne toiset hidastavat omaa menestystä ja nousua suuruuteen.

Ja ennen kaikkea: molemmat uskottelevat kannattajilleen, että kaikki kääntyisi paremmaksi, kunhan vain he eivät olisi täällä.

 

Ehkä eläisimme nyt viidennen, kenties kuudennen kirjan tapahtumia.

Noissa kirjoissa sankarit saavat huomata, että tietynlainen ajattelu ja arvomaailma ovat tehneet peruuttamattomasti paluun, vaikka niille ei uskottu olevan enää sijaa.

Kolumnisti Aishi Zidan on lehden loppupuolella saman teeman äärellä. Hän huomauttaa, että moni meistäkin saattoi luulla kehityksen kulkevan pysäyttämättömästi kohti globaalia yhdenvertaisuutta.

Ehkä luulemme niin edelleen. Niin moni teki Rowlingin kirjoissakin.

 

Myös potterien kirjoittaja on osallistunut aktiivisesti ajankohtaiseen keskusteluun. Hän on kertonut muun muassa Twitterissä olevansa surullinen ja pettynyt siihen suuntaan, jonka Yhdysvallat ja Iso-Britannia ovat ottaneet. Samalla Rowling on muistuttanut, että juuri näistä vihan teemoista ja niiden torjumisesta on Potterin seikkailuissa kyse.

Kaikkia tämä tulkinta ei ole miellyttänyt. Muutamat vannoutuneet Harry Potter -fanit ovat ilmoittaneet kovaan ääneen polttavansa kirjat lähes 20 vuoden jälkeen, koska kirjailijan näkemykset eivät tunnu omilta.

”Selvästi hän on katsonut sivuja, mutta ei lukenut niihin painettuja sanoja”, joku kommentoi Rowlingin Twitterissä saamaa palautetta.

Samoilla linjoilla oli myös Rowling.

Guess it’s true what they say: you can lead a girl to books about the rise and fall of an autocrat, but you still can’t make her think, hän twiittasi.