21. joulukuuta 2016
Teksti: | Kuvat: Antti Sepponen

Khaos Publishing haluaa tuoda pienkustanteet sopivan kokoisille massoille.

Jos haluat nähdä hyvän keskittymän mainoslippiksiä, glitter-sukkia, poolopaitoja ja Niken lenkkareita, suuntaa kohti Eerikinkatu 15:ta iltana, jolloin tilassa järjestetään julkkarit. Sama osoite pätee, jos haluat ostaa pienlehtiä eli zinejä, kirjan ihmisen taipumuksesta inhimillistää lemmikkejä tai Maija-nimisen kissan kirjoittamia runoja.

Viime keväänä avattu Kosminen on paitsi samannimisen kollektiivin galleria ja työhuone, myös Khaos Publishing -kustannusyhtiön kirjakauppa. Tiistaina iltapäivällä paikalla ovat Khaoksen perustaja Iina Esko ja Kosmisen puolesta valokuvaaja Anna Niskanen. Hanaviinit odottavat takahuoneessa seuraavan päivän avajaisia.

Khaos kustantaa kulttuurijulkaisuja ja välittää omakustanteita. Kosminen-kollektiivi tekee neljästi vuodessa ilmestyvää zineä.

Mistä lähtien omakustanteesta on tullut muodikas asia eikä viimeinen keino, jolla kustantajalle kelpaamattomat sukumuistelot saa kansien väliin?

Suomessa todella hiljattain, sanovat Esko ja Niskanen.

”Suomessa zinet olivat pitkään vain punkkareiden juttu. Fiilistelemme sitä, että tällaisen tekemisen arvo nousee. Teoksen ei tarvitse olla kaksi vuotta tehty, kovakantinen ja helvetin kallis, jotta se olisi aito tai laadukas”, sanoo valokuvaajataustainen Esko.

Kaksikko puhkeaa puhumaan Berliinin Mottosta ja New Yorkin Printed Matteristä. Toinen myy valikoituja taiteilijoiden julkaisuja Kreuzbergissä, toinen Manhattanin 11th Avenuella.

 

Myös Iina Esko aloitti kirjauransa omakustanteella, vuonna 2013 ilmestyneellä DJ-kirjalla. Työryhmä keräsi projektiin tukea joukkorahoituksella. Esko rummutti Facebookissa DJ-kirjan nimellä. Kirjan ilmestyttyä hän totesi, ettei enää ikinä.

Kahden kuukauden päästä tuli uusi kirjaidea.

”Omakustannetie on täysin mahdollinen. Tajusin kuitenkin, että isompaan kirjaprojektiin kustantamo on ihan perusteltu.”

Khaoksen perustivat Eskon kanssa graafinen suunnittelija Antti Grundstén ja valokuvaaja Helen Korpak. Kustantamo aloitti julkisesti toimintansa kesällä 2015.

Khaoksen perustamisen syy eli Kalle Kinnusen toimittama ja muun muassa Perttu Häkkisen, Erkko Lehtisen ja Mikko Mattlarin kirjoittama, Eskon ”megaooppukseksi” kutsuma teos ilmestyy ensi keväänä. Kustantamo on kuitenkin julkaissut jo useita muita teoksia.

Linja on Eskon mukaan kokeellinen ja yhteiskunnallinen. Yhteiskunnallisuus voi kuitenkin olla viitteellistä: Maija Astikaisen One Dog Policy -valokuvakirja käsittelee ihmisiä lemmikkien omistajina ja Teemu Keisterin History of Ukkeli on muuten vain räävitön.

Omien julkaisujensa lisäksi Khaos välittää luovan alan tekijöiden kustanteita ja omakustanteita. Esimerkiksi Mika Savelan, Henrik Drufvan ja Rebekka Gröhnin Metafin-julkaisu pohtii suomalaisuuden käsitettä yli 200 sivun ja lähes 400 gramman edestä. Välittämiensä teosten hinnasta kustantamo ottaa itselleen pienen provisiomaksun.

Onko Khaoksen toiminta väistämättä epäkaupallista?

”Kustantamon toiminta tavoittelee tuottoja. Ihan vielä emme kilpaile isojen talojen kanssa….”, sanoo Esko ja repeää nauruun.

”Mutta ei meillä mene mitenkään epätoivoisesti. En näe järkeä julkaista teoksia, jos en usko niillä olevan kysyntää. Ajattelen niin, että tämä teos ansaitsee päästä mahdollisimman laajasti saataville, esimerkiksi kirjastojen valikoimaan.”

Kuva: Antti Sepponen.

Valokuvaaja Anna Niskanen (vas.) ja Khaos Publishing -kustantamon perustaja Iina Esko Kosminen-kollektiivin työtilassa.

Punk-kulttuuri on tunnettu siitä, että se haluaa pysyä marginaalissa – nurkkapöydässä hörppimässä repusta omia Lidlin juomia. Kuitenkin Khaoksen ensimmäinen julkaisu oli Juho Hännisen Tekken-zinejen antologia. Keikoilla ja baareissa myydyt pienlehdet koottiin nyt yhteen boksiin. Onko Khaoksen työnä kiskoa alakulttuuria valtavirtaan?

”Olemme rajapinnassa. Emme ole underground-tekijä, mutta emme valtavirtaakaan. Se on juuri se juttu: ei tarvitse tavoittaa kaikkia, vaan oikeat ihmiset, joita asia kiinnostaa”, sanoo Iina Esko.

Khaos ei ole pienkustanteidensa kanssa yksin. Samaa henkeä on Eskon mukaan Helsinkiin avatussa kirjakauppa Niteessä, joka pyrkii olemaan valikoiva ja yksilöllinen. Poesia erikoistuu kustantamaan runoja, yhden hengen Salakirjat-kustantamo taas okkultistista kirjallisuutta.

Eri henkeä, mutta silti pienkustantamista edustaa ruokabloggaaja Hanna Gullichsenin ja hänen puolisonsa Joonas Laurilan kustantamo No Tofu Publishing. Lifestyle-kirjoja julkaisee myös vuonna 2014 perustettu Cozy Publishing.

Miksi buumi?

Pien- ja omakustanteissa tekijät tulevat lähemmäksi lukijaa, Niskanen arvioi.

”Isossa lehtitalossa työskennelleenä tiedän, että niissä on hirveästi rajoituksia siihen, mitä pystyy sanomaan. Zine taas on ilmaisun alustana siitä omanlainen, että voit tehdä niitä yhden tai 200 kappaletta.”

Henkilökohtaisuus on laajempi trendi yhteiskunnassa, Esko komppaa. Verkossa kuka vain voi olla päätoimittaja, ja logiikka laajenee printtiin.

Toiseen painokseen ehtinyt DJ-kirja menestyi innokkaan verkkoyhteisön avulla. Ison kustantamon kautta se olisi saattanut myydä vähemmän, arvioi Esko.

”Kaikkein isoimmissa kustantamoissa yritetään puhutella kaikkia, jolloin ei oikeasti puhutella ketään.”

 

Iina Eskon suositukset ilmeisten joululahjakirjojen tilalle

1) Ilkka Remes: Kiirastuli.

”Se on varmaan dekkari? Hertta Kiisken I Was An Apple And I Got Peeled But It Was A Good Thing (Kehrer Verlag). En ole lukenut yhtään Remestä, mutta olen käsittänyt, että niissä pyritään jonkinlaiseen arkirealismiin. Kiisken valokuvissa on sekä arkirealismia että mysteeriä. Kuvissa on kohtauksia, mutta kokonaiskuvan joudut kasaamaan itse.”

2) Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista.

”Se kertoo Helsingistä… Otso Harjun Kaikki on ihan samanlaista (HO Books). Kuvat on koottu roadtripiltä rannikko-Suomessa. Se on vaihtoehtoinen näkökulma taajamamaisemaan.”

3) Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma.

Toteamme Otavan sivuilta, että kirja kertoo Berliinistä, perheestä, surusta ja vaietuista asioista.

Elmeri Terhon Muistaks ku jotain mut ei sit mitään (Khaos Publishing). Terho on itse kirjoittanut teoksestaan näin:

kuinka lapsena kuvittelee aikuisuuden
kuinka aikuisena kuvittelee lapsuuden
kuinka aikuisena kuvittelee kuinka lapsena kuvittelee aikuisuuden
kuinka lapsena ei varsinaisesti kuvittele kuinka aikuisena kuvittelee lapsuuden millään erillisellä tarkastelulla
*halu tavoittaa se jokin lapsenomainen olennainen*
aikuinen koittaa piirtää kuten lapsi
lapsikin koittaa piirtää kuten aikuinen
aikuinen palaa turhaan itseensä tuomaan olennaista joka ei kestä enää paluumatkan rasitusta
lapsi ei palaa itseensä vaan pysyy ’aikuisen tavassa’ piirtää piirtäessään ja onnistuu säilyttämään olennaisen