02. joulukuuta 2016
Teksti: | Kuva: Meri Björn

Olin vuosia yrittänyt löytää itselleni sopivaa hattua. Kaveritkin kyselivät, että kai nyt bluesia soittavalla jätkällä on keikoilla päässä blueshattu. Tiedättehän, joku sellainen lierillä varustettu tyylikäs miesten päähine.

Mikään ei oikein istunut. Lierihattu näytti lähinnä raivostuttavalta nuoren miehen päässä. Törmäsin lopulta netissä ilmiöön nimeltä fedora shaming. Se on meemi, joka pilkkaa miehiä heidän hattuvalinnoistaan. Tältä luulit näyttäväsi: Sinatran tai Bogartin kuva. Tältä näytät: kuva hattupäisestä idiootista, jolla on pilluparta.

En voinut olla nauramatta. Epäkorrekti meemi soti kaikkea sitä vastaan, mihin kulttuurimme parhaillaan pyrkii. Anarkististen meemien ulkopuolella sheimaaminen ei käy. Häpeilyn sijaan meidän kaikkien olisi voimaannuttava.

Minusta oli kuitenkin ihanaa, että maailmanlaajuinen yhteisö kielsi minua olemasta juuri sellainen kuin ”itsestä hyvältä tuntui”.

 

Voimaantuminen ja body positivity jyräävät ulkonäköpaineisiin kyllästyneessä maailmassa. Kaikki tuntevat meikittömät kuvahaasteet, Facebookin inspiroivat mietelauseet ja tsemppivideot.

Erilaisuuden ja tavallisuuden kauneutta korostavat sloganit ovat yleistyneet myös mainoskampanjoissa. Vaateketju H&M herätti hiljattain huomiota videolla, jossa poseerasi isoja, kainaloista karvaisia, androgyynejä ja muilla tavoilla erilaisia tavallisia malleja. Ihmiset ihastelivat, Cosmopolitan hehkutti.

Kävi kuitenkin ilmi, että plus-kokoisia vaatteita ei ole saatavilla H&M:n kivijalkamyymälöistä, vaan ne olisi jatkossakin tilattava netistä. Eräs blogi syytti vaateketjua perinteisen shoppailukokemuksen riistämisestä plus-kokoisilta naisilta. Yhtiötä kritisoitiin itsetuntoliikkeen kaappaamisesta kaupallisiin tarkoituksiin.

 

H&M ei ole vain poikkeus, vaan koko uuden itsetuntoilmiön kuva. Se näyttää, kuinka helposti voimaantuminen ja body positivity ovat kääntyneet kapitalististen tavoitteiden ajamiseen.
Toinen esimerkki on jo klassikoksi muodostunut Dove. Kymmenen vuotta jatkunut kampanja aidon kauneuden puolesta on tuottanut muun muassa maailman katsotuimman mainosvideon Real Beauty Sketches sekä tv-mainokset ”kurvikkaista” naisista alusvaatteissa. Samaan aikaan Doven tuotevalikoimassa on ollut esimerkiksi selluliittigeeliä.

Monen mielestä erilaisiksi brändätyt naiset eivät edes olleet erityisen erilaisia. Vitsailimme kavereiden kesken ”Dove-lihavuudesta”, jolla tarkoitimme normaalia painoa.

 

Idea monimuotoisesta kauneudesta on vilpittömästi hyvä. Kaupalliset kehopositiivisuusmantrat vetoavat kuitenkin yhtä lailla ulkonäköpaineisiin ja narsismiin, joista – let’s face it – emme koskaan pääse eroon. Ikuinen tyytymättömyys muodostaa ikiliikkujan, johon on aina tarjolla kauppatavaraa.

Hadley Freeman kirjoittaa The Guardianin artikkelissa, kuinka alkujaan afroamerikkalaisten ihmisoikeusliikkeen yhteydessä käytetty empowerment-käsite vesittyi 2000-luvulla merkitsemään mitättömien yksilövalintojen itselleen oikeuttamista ja Sinkkuelämää-tyylistä shoppailufeminismiä.

Freemanin mukaan voimaantumisilmiöllä on ollut negatiivinen vaikutus nykyfeminismiin. Keskeiseksi ajatukseksi on muodostunut minkä tahansa valinnan julistaminen feministiseksi – oli se sitten meikkaaminen, meikkaamattomuus, tankotanssi tai kenkien ostaminen.

Sinkkuelämää on vaihtunut Lady Gagaan ja Beyoncéen, mutta viesti tuntuu olevan sama. Tee rahaa kropallasi – voimauttavaa. Monikansallisen yhtiön mainoskampanja – voimauttavaa. Inspiroiva biisi ”kaikille, jotka ovat joskus tunteneet itsensä erilaisiksi” – take my money.

Voimaantumista myydään ennen kaikkea naisille ja vähemmistöille. Miehet tuntuvat jäävän empowerment-yhtälössä sivuun, mutta meille onkin tarjolla koko liuta perinteisiä miehisen voimaantumisen keinoja, kuten action-elokuvia, heavy metallia, kamppailulajeja ja sotapelejä.

En olisi uskonut, että käyttäisin aikuisiällä Fight Clubia yhteiskuntakriittisenä vertauskuvana. Voimaantumisen yhteydessä on kuitenkin vaikeaa olla ajattelematta varastetusta rasvaimujätteestä valmistettuja saippuoita, joita tappeluklubin pitäjät myyvät kirjassa ja elokuvassa hienostotavarataloihin. Miehet voimaantuvat hakkaamalla toisiaan, naiset ostamalla omat perseensä takaisin.

 

Voimaantumisfilosofia vakuuttaa, että olet hyvä juuri tuollaisena. Pinnan alta paljastuu kuitenkin usein kehotuksia olla ”aito ihminen” tai ”enemmän minä”. Ulkonäköpaineiden tavoin nekin luovat tarpeen jatkuvaan itsetarkkailuun, josta meidän olisi parempi opetella eroon.

Oma fantasiani on, että voimaantumista haettaisiin sivistyksestä.

Sivistysihanne ainakin myöntää avoimesti, että et ole hyvä juuri tuollaisena. Ero on siinä, että tiedonnälkäisen energia suuntautuu maailmaa kohti. On etsittävä jatkuvasti tietoa ja uusia tapoja ajatella. Istuttava paikallaan, kuunneltava, luettava.

Älä postaa nettiin filtteröimätöntä kuvaa aivoistasi, vaan ota asioista selvää. Tule vasta sitten kertomaan mielipiteesi sukupuolineutraalista avioliitosta tai maahanmuutosta. Voimaa on ymmärtää historian, kulttuurin, politiikan ja ihmismielen ulottuvuuksia. Ne auttavat suhteuttamaan asioita, ajattelemaan yhteisöllisesti ja löytämään oman paikan maailmassa.

Sivistystä on hankala tuotteistaa, minkä vuoksi se juuttuu usein poliittisiin maljapuheisiin. Toisaalta muodikkuus saattaisi olla pahinta, mitä sivistykselle voisi tapahtua. Jos kulutuskulttuuri on vesittänyt voimaantumisen tai uhkaa tehdä sen jopa feminismille, se voi tehdä sen mille tahansa.

 

Tanskalainen Svend Brinkmann kirjoittaa teoksessaan Pysy lujana – Elämä ilman self-helpiä (Tammi, 2016), kuinka ”idea yhteiskunnan muuttamisesta musertamalla alistavat perinteet ja vapauttamalla itsensä niistä on nyt sisällytetty yhteiskunnan alistavaan oman itsensä uusintamiseen”.

Brinkmannin self-help-kriittinen self-help-kirja on hauska ja rentouttava vastaisku jatkuville voimaantumisille ja muille minän uskonnoille. Tavallaan teos on vastannut omiin ajatuksiini siitä, mitä kutsun positiiviseksi häpeäksi. Häpeä voi Brinkmannin mukaan olla tärkeä ja moraalisesti kehittävä tunne. Parhaimmillaan häpeä saa meidät punnitsemaan omia ratkaisujamme ja ohjautumaan parempaa kohti.

Brinkmann antaa selkeitä elämänohjeita: Älä keskity tutkimaan sisintäsi. Siellä ei ole mitään. Älä keskity olemaan ”aito”. Se perustuu lapselliseen ihmiskuvaan ja johtaa vain riittämättömyyden tunteeseen. Etsi ratkaisuja itsesi ulkopuolelta. Lue romaani, älä elämäntaito-opasta.

Edes hyvä itsetunto ei Brinkmannille ole mikään itseisarvo: positiivisten puolten rinnalla sillä on tilastollinen yhteys myös psykopaattisiin taipumuksiin ja epärealistiseen minäkuvaan.

Minun itsetuntoni ei ole riittänyt lierihatun hankkimiseen, ja se on ihan ok. Vaikka kuinka haluaisin, minä en ole Leonard Cohen.

 

Kirjoittaja harrastaa nyrkkeilyä, heviä ja väkivaltapelejä vastoin parempaa ymmärrystään.