Michael Laakasuo tutkii robotiikan moraalipsykologiaa

Tällä palstalla tapaamme tiedemaailman uudisraivaajia ja omien teidensä kulkijoita.

T:Teksti:

|

K:Kuva: Jussi Särkilahti

Kuva: Jussi Särkilahti.

”Kuvittele, että yhdessä sairaalahuoneessa makaa pahasti haavoittunut ihminen, joka saattaa kuolla, ja toisessa viisi ihmistä, joista jokaiselta puuttuu eri elin. Voidaanko mahdollisesti kuolevan ihmisen elimet luovuttaa viiden muun ihmisen pelastamiseksi? Tämä on esimerkki tilanteesta, joka saatetaan tulevaisuudessa antaa tekoälyn ratkaistavaksi. Tutkimukseni pureutuu tähän tematiikkaan: Tutkin ihmisten tunnereaktioita tekoälyn tekemiin päätöksiin tilanteissa, jotka vaativat moraalista harkintaa.

Väittelin tohtoriksi Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisestä tiedekunnasta puolitoista vuotta sitten. Väitökseni aihe oli emotionaalinen päätöksenteko ja hyvinvointi pokeripeliympäristöissä. Väitöskirjaa tehdessäni luin Wendell Wallachin ja Colin Allenin kirjan Moral Machines: Teaching Robots Right From Wrong, jossa analysoidaan päätöksentekoon kykenevää robotiikkaa. Filosofinen teos teki vaikutuksen. Sen luettuani näin unen, josta keksin tutkimusaiheeni. Tutkin kuitenkin robotiikan lisäksi myös muita aiheita, kuten inhoa ja ystävyyttä.

Nelihenkisen tutkimusryhmäni tukena on epävirallisia apukäsiä, jotka auttavat meitä omien tutkimustensa ohella ideoiden työstämisessä ja kirjoittamiemme artikkelien oikolukemisessa. Minulle tutkimuksen teko on kokonaisvaltaista ja intensiivistä, koska rakennamme kaiken alusta asti itse. Rekrytoimme koehenkilöt, koordinoimme aineistonkeruusessiot sekä keräämme ja analysoimme datan.

Nyt ryhmällämme on tekeillä tutkimus, jossa tarkastellaan ihmisten reaktioita sellaisiin teknologioihin, joiden avulla voidaan siirtää inhimillinen tietoisuus koneeseen. Annamme koehenkilöille luettavaksi ystäväni kirjoittaman scifi-kertomuksen. Siinä kuvataan mahdollisimman realistisesti ja kansantajuisesti, kuinka tekoälytutkija siirtää tietoisuutensa tietokoneeseen ja lysähtää sen jälkeen tajuttomana maahan. Selvitämme, mitä tunteita lukijoissa herää – pitäisikö heidän mielestään tietokone esimerkiksi sammuttaa?

Tähän mennessä olemme saaneet selville muun muassa, että inhoherkät ihmiset vastustavat tietoisuuden siirtämistä koneeseen. Inhoherkkyydellä viittaan siihen, miten helposti ihmistä inhottaa esimerkiksi ajatus lihansyönnistä. Scifi-harrastuneisuus vaikuttaa suhtautumiseen: genren ystävät reagoivat tietoisuuden siirtoon positiivisemmin kuin siihen vihkiytymättömät.

Robotiikan moraalipsykologiasta ei ole tehty juurikaan tutkimusta, joten omani on ensimmäisten joukossa. Siksi minulla on mahdollisuus muodostaa tutkimuskysymyksiä, jotka saattavat auttaa muiden tutkimuskysymysten määrittelemistä. Mielestäni hyvän tutkimuksen tehtävä on sivistää ja tehdä elämästä mielenkiintoisempaa, ei niinkään luoda edellytyksiä päätöksenteolle tai politiikalle. Tulevaisuuden visioni tutkimukselleni on, että se olisi hyväntuulista ja rehellisesti tehtyä tutkimusta, joka hyväksyttäisiin sellaisenaan riippumatta siitä, ovatko tulokset poliittisesti korrekteja tai seksikkäitä.”

 

Michael Laakasuo työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa.