22. huhtikuuta 2016
Teksti:

Suomessa on yksi henkilö, jonka tila on jatkuvan huolenpidon aiheena. Hän on ”suomalainen mies”. Tänä keväänä hän on ollut jälleen lehdissä ahkerasti.

Tammikuun alussa demarinaisten puheenjohtaja Anette Karlsson kirjoitti Iltalehdessä, että on erikoista, ettei raiskauksista ole oltu Suomessa erityisen huolissaan ennen kuin syyllisinä ovat turvapaikanhakijat. Suomalaiset kun raiskaavat myös.

Tähän tarttui salamana Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin, joka kirjoitti, kuinka suomalainen mies sentään sallii naiselle asioita, joita ”moni muunmaalainen mies” ei ikinä sallisi.

Samoihin aikoihin Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaarala ilmaisi Helsingin Sanomissa huolensa siitä, että suomalainen mies kokee itsensä parisuhteissa heittopussiksi.

Kas, pian kulttuuriväkikin huolestui suomalaisesta miehestä, kun rakkauden suurlähettiläs, kirjailija Riku Korhonen analysoi Imagessa, että mies ei ole kriisissä, vaan ihmisyys on!

Aina, kun suomalaisen miehen tilaa pohditaan, jää kuitenkin epäselväksi, mistä tarkalleen ottaen puhutaan. Kuka tai mikä on suomalainen mies?

2000-luvulla häntä on yritetty etsiä elokuvista. Esimerkiksi sellaisista kuin Pahat pojat (2003), Miehen työ (2007) ja Miesten vuoro (2010), jossa suomalaisen miehen luvattiin saavan vihdoin puhua ilman, että kukaan keskeyttää.

Vastausta ei siltikään ole löytynyt.

Kysymys onkin helpompi kääntää toisin päin. Kuka tai mitä suomalainen mies ei ole?

Se on päivänselvää. Aivan ensiksi hän ei tietenkään ole nainen. Sen jälkeen tulee loputon joukko kieltoja, joista tärkeimpiä ovat nämä: hän ei ole homo, ei sivari, ei lapsi eikä ulkomaalaistaustainen edes useamman polven takaa.

Nykyisin hänen elintasonsa on niin korkea, että hän käyttää töissä usein jopa pukua. Hän on vihdoin oppinut puhumaan englantia ilman tankeroaksenttia ja marssii lehdistötilaisuuteen sortsit jalassa – ja on silti tyylikäs.

Se on niin uusi juttu, että se on tietysti uutinen. Siksi hänen vieressään seisookin nyt ulkoministeri, joka on saanut 1990-luvun loppupuolelta asti taakseen valtavan joukon äänestäjiä, jotka ovat huolissaan siitä toisesta suomalaisesta miehestä, jonka elintaso on jäänyt ensimmäisen taakse. Nämä kaksi täysin erilaista suomalaista miestä seisovat vierekkäin puhujanpöntöissään ja yrittävät löytää ratkaisua Suomen kriisiin.

Vaikka kun heitä katsoo, näkee, että kriisi sijaitsee juuri siinä.

Suomalainen mies on aina uudelleen ja uudelleen omituisessa kriisissä siksi, että vuosi toisensa jälkeen näitä kieltoja – sitä, mitä suomalainen mies ei saa olla – rikotaan aina vain lisää. Suomalainen mies saisi teoriassa vuosi vuodelta olla paljon enemmän.

Mutta aina kun niin tapahtuu, kuten silloin, kun ei-suomalaisia miehiä ja naisia tulee ennätysmäärä Suomeen, suomalainen mies joutuu taas yhä syvempään kriisiin ja päätyy otsikoihin tavalla tai toisella.

Kerronkin nyt salaisuuden. Suomalaista miestä ei oikeasti ole olemassa. Tiedän, että ajatus voi kuulostaa äkkiseltään ahdistavalta, mutta kun sitä miettii hetken pidempään, se oikeastaan helpottaa.

Koska suomalaista miestä ei ole olemassa, suomalainen mies ei voi ”sallia” naisille mitään. Niin suurta vastuuta suomalaisella miehellä ei missään nimessä ole. Se on liian raskasta kaikille. Myös hänelle itselleen.

On nimittäin hirveän rankkaa rakentaa identiteettinsä jatkuvien kieltojen varaan. Sellainen purkautuu esimerkiksi väkivaltana, alkoholismina, huumeidenkäyttönä, rasismina ja mielenterveysongelmina. Maksamme niistä joka vuosi miljardien eurojen laskun.

Suomalainen mies on siis puhdas myytti. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kieltäisin nyt olemasta suomalainen tai mies. Sillä on toki suomalaisia miehiä, monikossa. Heitä (tai nyt ehkä uskallan sanoa jo, meitä) on noin kaksi ja puoli miljoonaa.

Heillä on kaikilla oma tarinansa, mutta täällä nuoruutensa viettäneitä miehiä tietysti yhdistää kasvatus, jossa heille on opetettu nuo yllä luetellut kiellot.

Niistä olisi syytä hankkiutua eroon. Sillä sitten joskus, kun suomalaista miestä ei tarvitse enää etsiä, kaikki on hyvin.

Teksti: Antti Pikkanen, päätoimittaja. @apikkanen
Kuva: Jussi Särkilahti