Uhanalainen ihminen, Ylen toimittaja Seija Rautio, jaksaa uskoa journalismin tulevaisuuteen.
Seija Rautio, 52-vuotias Yleisradion toimittaja: ”Neljävuotiaana näin televisiosta, kun Mustat pantterit seisoivat nyrkit pystyssä Meksikon olympialaisten palkintopallilla. Ymmärsin vain, että heillä ei ole kaikki hyvin. Se taisi olla ensimmäinen yhteiskunnallinen ajatukseni.
Aloitin radiotoimittajan työt Pikkupäkässä, 1980-luvun lopulla perustetussa hyvinkääläisessä paikallisradiossa. Veljeni oli siellä dj:nä ja suositteli minua sairasloman sijaisuuteen. Opiskelin silloin Helsingissä valtio-oppia, tiedotusoppia ja sosiaalipsykologiaa.
Ensimmäisiä työtehtäviäni oli haastatella Vietnamista juuri tulleita pakolaisia. Suoraa lähetystä tehtäessä ymmärsin, ettei pakolaisten tulkki osannutkaan englantia. Jouduin keksimään heidän kommenttinsa päästäni. Ajattelin, että tämän pahempaa ei voi uralla tulla vastaan, eikä ole tullutkaan.
1990-luvun alussa työskentelin pääosin Ylen Radio Mafiassa ja 2000-luvun alusta Nelosen tv-uutisten tiimissä, kunnes se ajettiin alas ja yhdistettiin myöhemmin Helsingin Sanomiin. Nykyisin valtaosa työajastani kuluu Yle 1:n Ykkösaamun tekemiseen, jossa haastattelen maan johtavia poliitikkoja ja talousasiantuntijoita. Työskentelen myös A-Studiossa, joka on kotitoimitukseni talon sisällä.
Vaikka yhteiskunnalliset asiat ovat aina kiinnostaneet minua, en ole mikään maailmanparantaja. Ajattelen vain, että asioista pitää kertoa ihmisille. Vastata siihen, miksi meillä on sellainen yhteiskunta kuin meillä on ja miksi poliitikot tekevät sellaisia valintoja kuin tekevät.
En allekirjoita väitteitä journalismin pinnallistumisesta. Pikemminkin se on monipuolistunut. Erikseen ovat tietysti MV-lehden ja Magneettimedian kaltaiset julkaisut, joiden tekijöiden motivaatiota en halua arvailla.
Työt vähenevät alalla koko ajan. Ihmiset ovat huolissaan omasta ja koko alan tulevaisuudesta. Tuntuu, että viime aikoina huolista ei enää edes ole jaksettu puhua. Tehdään vain töitä.
Itse suhtaudun alaan optimistisesti. Pirstaloituneessa ja somesta kohisevassa yhteiskunnassa ihmiset haluavat, että joku kuratoi heille tietoa ja vahvistaa faktat. Vaikka alan työpaikat ovat vähentyneet, kyllä osaavia tekijöitä tarvitaan tulevaisuudessakin.
Toivon, että Ylessä säilyisi mahdollisuus tehdä vaikkapa radiodokumentteja ja kuunnelmia. Täällä on valtavasti sellaista osaamista, jota Suomessa ei ole muualla, kuten kansainvälisten urheilutapahtumien tuotannoissa. Mutta toki moniäänisessä mediassa tarvitaan Maikkaria, Hesaria, maakuntalehtiä ja Ylioppilaslehteä.
Kovimpia paikkoja uralla ovat varmaankin olleet vaalitentit. Niiden perusteella oikeasti jaetaan valtaa. Viime eduskuntavaalien alla tenttasimme kahden viikon aikana kaikkien puolueiden puheenjohtajat. Se oli melkein yhtä hankala paikka kuin vietnamilaisten pakolaisten kohtaaminen urani alussa.”
Teksti: Erkka Mykkänen
Kuva: Noora Isoeskeli
Sarjassa haastateltiin uhanalaisia ihmisiä. Sarja päättyy, ellei tuleva päätoimittaja muuta päätä.
