04. maaliskuuta 2016
Teksti: | Kuva: Robin Albrecht

Donald Trump haluaa antaa Yhdysvaltain talouskriisin riepottelemalle keskiluokalle vielä yhden mahdollisuuden. Sitä ei tuo uusi Diili-kausi vaan Trumpin presidenttiys.

Vuosi on 2004. Donald Trump istuu limusiinin takapenkillä. Kamera leikkaa vuorotellen Trumpin puhuvaan päähän, New Yorkin pilvenpiirtäjiin, Vapaudenpatsaaseen ja takaisin Trumpiin. Jos jossain unelmat voivat käydä toteen, niin täällä: New Yorkissa voi menestyä kovalla työllä, siellä ryysyistä toden totta kuuluu nousta rikkauksiin.

Trumpin tarina on sekin täyttä New York -mytologiaa: tarina kiinteistöbisneksellä menestyneestä työteliäästä bisnesmiehestä. Vääräleuat ovat huomauttaneet, että Trumpin omaisuus olisi kasvanut enemmän, jos hän olisi jättänyt sen pankkitilille kasvamaan korkoa.

Siitä kuitenkin harva välittää.

”13 vuotta sitten olin vakavissa vaikeuksissa. Minulla oli miljardeja dollareja velkaa. Mutta taistelin vastaan ja voitin. Isosti. Ratkaisin ongelmat aivojeni ja neuvottelutaitojani avulla”, ääni limusiinissa kertoo.

Nyt on aika jakaa oppeja eteenpäin. Siksi Trump etsii oppipoikaa.

Diilin ensimmäinen kausi alkaa.

 

Vuonna 2016 Donald Trump on superjulkkis, joka kaiken muun lisäksi päätti lähteä mukaan Yhdysvaltain presidenttikisaan.

Republikaanien ehdokkaista Trump on kiinnostanut kansainvälistä mediaa enemmän kuin kukaan.

Eikä kyse ole mistään Diili-menneisyydestä. Trumpille riittää, että hän provosoi, provosoi ja provosoi.

Hän solvaa naisia ja vähemmistöjä, on luvannut heittää laittomat siirtolaiset ulos Yhdysvalloista ja rakentaa muurin rajalle Meksikon rahoilla. Ilmastonmuutoksen hän sanoo olevan kiinalaisten keksintö USA:n taloudellisen kilpailuaseman horjuttamiseksi.

Trumpin keskeisin vaalilupaus on tehdä Amerikasta jälleen suuri ja mahtava, ”Make America Great Again”. Se on houkuttava fantasia. Suureksi ja mahtavaksi Yhdysvallat nousee tuhoamalla kaiken ”uhkaavan”: toiset suurvallat, terroristit ja muut republikaanien ehdokkaat.

Presidentiksi pyrkivä Donald Trump on kliseinen postmoderni vitsi: hän viittaa olemisessaan ainoastaan mediahahmoon nimeltä Donald Trump. Suomessa lähin vastine on Paavo Väyrynen.

Ja kuten ei Väyryseenkään, kukaan ei oikein tiedä, miten Trumpiin pitäisi reagoida. Mediasta on tullut sitaatteja sylkevä ikiliikkuja, joka ei osaa tehdä muutakaan, vaikka tietää, että kommentti kommentilta kansa rakastaa Trumpia enemmän.

Vaahtoava Trump ei ole oikea ihminen, joka voisi tulla vastaan kadulla. Hän ei ole kehollinen 69-vuotias amerikkalaisukkeli, vaan hologrammi.

Juuri sen eteen Trump on tehnyt työtä koko 2000-luvun.

 

Jos ensivaikutelma Trumpista on hulluja puhuva presidenttiehdokas, suosio tuntuu helposti käsittämättömältä. Siksi on hyvä katsoa taaksepäin. Presidenttiehdokas Trumpia on kehitelty Diilissä yli kymmenen vuotta.

Diiliä, alkuperäiskielellä The Apprenticea, näytettiin vuosina 2004-2015 yhteensä neljätoista kautta. Seitsemässä jaksossa kilpaili tavallinen kansa ja seitsemässä julkkikset.

Molemmissa versioissa, tavallisessa ja Celebrity Apprenticessa, kaava oli sama: kahteen joukkueeseen jaetut kilpailijat suorittavat tehtäviä ja jokaisen jakson päätteeksi Trump antaa potkut yhdelle kokelaalle, kunnes jäljelle jää vain voittaja. Sarja keräsi aluksi parhaimmillaan kymmeniä miljoonia katsojia yksin Yhdysvalloissa. Sittemmin luvut laskivat seitsemään miljoonaan.

Reality-televisio luo oman todellisuutensa, josta on katkottu yhteydet ulkomaailmaan. Perustavampaa, oikeaa todellisuutta ei näy sen takaa. Tätä kaavaa noudattavat myös Diili ja Trump.

Sarjassa kilpailijat suorittavat juoksupoikatehtäviä, joissa pitää myydä pizzaa tai rakentaa promootiotapahtuma jollekin Trumpin golfradalle tai kasinolle. On päivänselvää, että tehtävillä ei ole mitään tekemistä Trumpin firmojen johtoasemiin nousemisen kanssa, vaikka sen kuinka väitetään olevan sarjan tarkoitus.

Kaikki tapahtuu, tai kaiken annetaan ymmärtää tapahtuvan Trumpin omassa Stalinin hampaassa, Trump Towerissa, jossa kilpailijat ja Trump asuvat. Tai sitten sekin on vain samaa kulissia kuin kaikki muukin Diilissä.

Presidentinvaalit ovat Trumpille Diilin seuraava tuotantokausi. Trump sanoo nyt Raamattua lempikirjakseen. Aiemmin nuo sanat eivät olisi sopineet hänen suuhunsa. Trump ei kuitenkaan ole muuttunut. Käsikirjoittajatiimi vain on vaihtunut.

Diilissä Trump on kuningas, joka sanoo aina viimeisen sanan. Nyt hän olettaa saman toimivan myös vaaliväittelyissä, mutta presidentinvaaleissa kohtausta ei voi aina ottaa uusiksi samalla tavalla kuin omassa tv-ohjelmassa. Siksi Trump on joutunut useaan otteeseen törmäyskurssille todellisuuden kanssa.

 

Leikkaus helmikuun alkuun 2016. Republikaanipuolueen New Hampshiren suorassa vaaliväittelyssä ehdokkaiden sisääntulojärjestys menee sekaisin. Ben Carson ei kuule kutsuaan lavalle ja jää oviaukkoon odottamaan. Syntyy ketjureaktio, ja Trumpin nimi kuulutetaan väärään aikaan. Muut ehdokkaat sopeutuvat tilanteeseen. Trump jää seisomaan tulpaksi sisääntuloaukolle ja virnuilee tv-kameroille, kunnes hänet toivotetaan tervetulleeksi lavalle toisen ja vielä kolmannen kerran.

Vasta sitten hän astelee aplodimyrskyyn. Tietenkin, sillä Trump ei nöyristele, vaan vaatii itselleen kunnioitusta.

Trump ei ole tyypillinen republikaaniehdokas, vaan kävelevä ristiriita, pientuloisiin vetoava miljardööri, joka lupaa poistaa tuloveron kokonaan yli 75 miljoonalta vähiten tienaavalta taloudelta. Niin kuin kaikessa, tässäkin suhteessa Trump on populisti: hurmos on tärkeämpää kuin se, ovatko lupaukset totta tai edes mahdollisia.

Myös Diiliä katsomalla tulee selväksi, keneen Trump vetoaa ja miksi.

Sarjan kolmannella kaudella asetetaan vastakkain ”book smarts” ja ”street smarts”, eli kirjaviisaus ja käytännön osaaminen. Yliopiston käyneet kilpailijat muodostavat yhden joukkueen ja korkeakoulutusta vailla olevat toisen. Käytännön osaajat voittavat haasteen toisensa jälkeen, mikä on suuri symbolinen tunnustus kouluttamattomille ja menestyksensä pelkällä työnteolla rakentaneille amerikkalaisille.

Näiden selviytyjien myyttinen esikuva Trump on vaaleissakin. Se on myös hänen viestinsä siitä, mitä Yhdysvallat tarvitsee. Mahtava Amerikka vaatii mahtavia otteita. Se vaatii yksilön, joka raivaa esteet tieltään häpeilemättä.

 

Vaaleissa Trumpin suurin uhka on, että hänet nähdään sellaisena kuin hän on. Siksi eliittiehdokas tekee kaikkensa osoittaakseen, että tavallisuus ja kova työ ovat hänelle tärkeämpiä kuin koulutus ja perityt etuoikeudet.

Onneksi tätäkin on jo harjoiteltu.

Diili politisoitui hetkeksi vuonna 2010 ennen lopullista hiipumistaan. Vuosien kuluessa sarja oli alkanut muuttua vaisuksi. Monta kautta televisiossa oli pyöritetty tylsähköä Celebrity Apprenticea, joka sekään ei enää vedonnut yleisöön.

Talouskriisin jälkeen oli kuitenkin aika iskeä ja tuoda tavalliset ihmiset ruutuun viimeisen kerran.

Uudella kaudella kilpailijat ovat laman riepottelemaa keskiluokkaa, jolle annetaan toinen mahdollisuus. Ruudussa nähdään kyyneliä, katkeruutta ja puheluita työnvälitykseen.

Leimallista on kuitenkin, että toista mahdollisuutta kilpailijoille ei tarjoa yhteiskunnallinen turvaverkko. Sen tarjoaa Donald Trump.

Katsojalukuihin se ei kuitenkaan auttanut.

Vaikka Trump on sanonut, ettei halua kenenkään kuolevan kadulle, menestys pitäisi silti takoa itse. Niinpä hänen tarinassaan vauraus on ennemmin todiste kyvykkyydestä kuin merkki kuulumisesta korruptoituneeseen eliittiin.

Tässä piilee Trumpin epätodennäköisen suosion ydin: kaikkivoipaisessa tv-hahmossa empatia köyhiä kohtaan ja rajoittamaton vaurastuminen lyövät kättä. Trump ei lupaa yhteiskunnan puolesta juuri mitään, mutta hän saa ihmiset uskomaan omiin kykyihinsä saavuttaa mahdottomia, menestyä taidoilla, jotka he ovat oppineet ihan vain elämällä.

Mikäli Valkoisesta talosta tulee uusi Trump Tower, lukemattomat ihailevat silmäparit näkevät vain ja ainoastaan vahvan ja oikeudenmukaisen sankarin.

Maassa, jota johtaa Donald Trump, tavalliseksi itsensä ajattelevat amerikkalaiset saavat viimeisen, symbolisen voittonsa.

Sitten: ”You’re fired!”

Kirjoittaja ei osaa ottaa Donald Trumpin presidenttiehdokkuutta vakavasti, vaikka pitäisi.