05. helmikuuta 2016
Teksti:

Kirsi Pyrhönen, 22, malli:

”Mallitoimistoni manageri bongasi minut kaupassa, kun olin 13-vuotias. Mallin työ ei vielä tullut ikäni puolesta kuuloon, mutta kahden vuoden päästä annoin periksi mallitoimiston pommitukselle. En ollut haaveillut mallin urasta enkä ollut varma, oliko managerin esittelypuhe hienoin vai hirvein kuulemani asia.

Ura eteni nopeasti, ja helmikuussa 2010 asiat räjähtivät käsiin. Pääsin avaamaan Lontoon muotiviikkojen näytöksiä, ja Prada osti oikeuden käyttää minua eksklusiivisesti Milanon muotiviikoilla. Kuukauden päästä olin Italian Voguen kannessa ja seuraavana syksynä samoissa Amerikan Voguen kuvissa Pharrell Williamsin kanssa. Jatkon kannalta oli haastavaakin, että urani alkoi sieltä, minne monet pyrkivät vuosien ajan.

Oikeat ihmiset sattuivat löytämään minut oikeaan aikaan, ja minulla koettiin olevan uniikit kasvot, joille oli juuri tilausta. Mutta ei tällä alalla pysy pelkällä ulkonäöllä – pitää olla karismaattinen tyyppi, jotta ihmiset haluavat tehdä kanssasi töitä.

Mallin työssä koukuttaa äärimmäinen kontrasti huippuhetkien ja aallonpohjien välillä: pääsee työskentelemään mielettömiin paikkoihin huikeiden ihmisten kanssa, mutta kääntöpuolena ovat viime hetkellä vaihtuvat suunnitelmat, karu kilpailu ja yksinäiset hetket väsyksissä vieraassa maassa.

Ei ole olemassa yhtä tyypillistä mallin uraa – on niin yksilöllistä, millä tavoin kukin breikkaa. Monissa ammateissa tietää selkeämmin, mihin seuraavaksi etenee. Eikä mallin uralle voi tavalliseen tapaan hakeutua, se kun vaatii eräänlaisen lottovoiton geeneissä. Jos on 150-senttinen, ei mallin ura ole käytännössä mahdollinen.

Viime syksynä uutisoitiin Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimuksesta, jossa
arvioitiin, mitkä ammatit teknologia tulee todennäköisimmin korvaamaan Suomessa 10-20 vuoden aikana. Malli oli uhatuimpien ammattien listalla yhdeksäntenä.

Hämmästelimme uutista managerini kanssa – en ymmärrä, mihin väite mallin työn
katoamisesta voisi perustua. Tuntuu, että tilanne on pikemminkin päinvastainen: markkinoiden kehittyminen monissa Aasian ja Afrikan maissa luo lisää kysyntää malleillekin.

Ehkä tutkimuksessa kuviteltiin, että muotia voisi pian esitellä tietokoneella luotujen, oikeita ihmisiä täydellisempien hahmojen yllä. Sellainen kuvitelma kertoo muotialan tuntemuksen puutteesta. Muotikuvilla myydään paljon muutakin kuin pelkkää tuotetta – tarinoita ja mielikuvia, itsevarmuutta, rakkautta ja statusta. En usko, että se olisi mahdollista ilman oikeaa ihmistä, johon katsoja voi samastua.

Toki talouskriisi vaikuttaa muotialaankin, ja kilpailu töistä on entistä raaempaa. Toisaalta on tullut tilaa erikokoisille ja -taustaisille malleille, ja vaikka todelliseen diversiteettiin on vielä matkaa, suunta on oikea. Sosiaalinen media on vaikuttanut siihen, miten alalle noustaan. Somen myötä mallin persoonalla on suurempi merkitys ja mallilla enemmän valtaa omaan uraansa.

Mutta eihän muotialan ja sen ihanteiden murros tarkoita, että mallin ammatti katoaisi. Tarvitaan ehkä erilaisia malleja kuin ennen, mutta tarve säilyy.

Tiedostan kuitenkin, ettei oma mallin urani jatku loputtomiin. Siksi haluan akateemisen tutkinnon. Opiskelen maatalous-metsätieteellisessä markkinointia ensimmäistä vuotta ja nautin päästessäni taas oppimaan uutta. Haluaisin työskennellä jatkossakin muotialalla – jossain muussa roolissa sitten, kun en enää kameran edessä.”

Teksti: Roosa Pohjalainen
Kuva: Noora Isoeskeli 

Juttusarjassa haastatellaan uhanalaisia ihmistyyppejä.