YL Pääkirjoitus: Paikallinen sopiminen vähentäisi raiskauksia

T:Teksti:

 

Eduskunnassa on toisteltu kliseeksi asti, kuinka Suomi on Kreikan tiellä. Se on halpaa populismia ja näköalattomuutta. Tosiasiassa on aivan toinen Euroopan valtio, jonka tiellä Suomi on: Ranska.

Ranskan tielle maamme on ohjannut AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen ja Elinkeinoelämän keskusliitto, jotka ovat yhteiskuntasopimuksen kaatamalla pitäneet huolen, että pian maassamme eivät lakkojen vuoksi liiku kuin Wolt-pyöräilijät ja Uber-kuskit, joista toiset orjuuttavat ja toiset ovat laittomia.

Muuten EK on toiminut viime viikkoina järkevästi. Suomen kilpailukyvyn lisäämiseksi hallitusohjelmaan on EK:n kainon toiveen mukaisesti lisätty paikallisen sopimisen lisääminen. Se on kannattavaa, mutta korjaa ensisijaisesti toista, paljon vakavampaa ongelmaa: raiskauksia.

EK:n ilmoitus lopettaa keskitettyjen ratkaisujen tekeminen parantaa ennen muuta naisten asemaa Suomessa.

Erityinen tarve paikalliselle sopimiselle on nimittäin kodeissa, joissa suurin osa raiskauksista tapahtuu ja jää ilmoittamatta. Seksin kohdalla keskitetty ratkaisu on monelle hankala, sillä ihmisten mieltymykset vaihtelevat. Se ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että sopimatta saisi jättää.

Päinvastoin, paikalliseen sopimiseen on siirryttävä jokaisessa tilanteessa ja paikassa, tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Mikäli muut keinot eivät tehoa, on tässä tapauksessa myös lakkoase hyväksyttävä.

Teksti: YL Pääkirjoitustoimitus
Kuvitus: Jaakko Suomalainen 

Katso Ylioppilaslehden periaatelinja osoitteesta https://ylioppilaslehti.fi/periaatelinja.