11. joulukuuta 2015
Teksti:

Pasi Ahtiainen 44-vuotias videovuokraamoyrittäjä:

”Ennen oman videovuokraamon perustamista olin töissä elintarviketehtaassa, mutta aikaiset herätykset alkoivat tuntua vaikeilta. Sitten sain idean videovuokraamon perustamisesta kotikuntaani Lempäälään. Katselin elokuvia paljon ja ajattelin, että niiden parissa voisi tehdä myös töitä. Vuosi oli 2002.

Ensimmäinen liike oli videokoppi. Asiakastilaa oli ehkä parikymmentä neliömetriä. Otin liikkeen perustamiseen sen verran lainaa, että pääsisin siitä vielä eroon, jos toiminta ei alkaisi kannattaa. En halunnut ryhtyä Makuunin tai Filmtownin franchising-yrittäjäksi, koska se olisi ollut liian sitovaa. Sen sijaan liityin yksityisten videovuokraamoyrittäjien UVD-ketjuun, jonka avulla sain hankittua vuokraelokuvat. Parhaimmillaan UVD-liikkeitä oli Suomessa 40-50. Nyt niitä on yksi.

Jatkoin vuokraamon perustamisen jälkeen töitä tehtaalla. Vuonna 2007 sain hoitaakseni myös Lempäälän Matkahuollon palvelut. Silloin laajensin isompaan tilaan ja lopetin tehtaalla työskentelyn.

Tein elokuvahankintoja ehkä vähän väärin perustein. Halusin pitää hyllyssä korkean tason elokuvia, dokumentteja ja esimerkiksi joitain ranskalaisia ja italialaisia teoksia, vaikka niitä vuokrattiin hyvin vähän. Ne olivat mainoksia laadukkaasta tarjonnasta, aika kalliita sellaisia. Kun blu-ray tuli, niitä piti hankkia hyllyyn, vaikka aika harvalla oli kotonaan laitteita.

Ehkä olisi vain pitänyt hankkia enemmän B- ja C-luokan toimintaa ja crazy-komedioita. Yksi liikkeen historian vuokratuimmista elokuvista on edelleen Tom Bradyn Hot Chick. Viime vuosina suosikkeja ovat olleet Paranormal Activityt.

Muutenkin todellisuus erosi ennakkokuvitelmistani. Esimerkiksi karkin ja sipsin myynti ei ollut missään vaiheessa merkittävää. Eivät ihmiset jääneet tänne ostamaan karkkeja.

Vuokraamon huippuaika ajoittui vuosille 2005-2006. Silloin myynnin pystyi arvaamaan jo etukäteen. Ainut kilpailija oli R-kioski. Sen kanssa kamppailu oli rasittavaa, koska R-kioski muutti jatkuvasti hintojaan.

Ei tämä ole silti ollut missään vaiheessa erityisen kannattavaa liiketoimintaa. Tärkeintä oli sosiaalinen merkittävyys. Ihmiset kertoivat, kuinka kivaa on, että täälläkin on oma videovuokraamo. Pienessä vuokraamossa oli tunnelmaa, kun paikka täyttyi jo parista perheestä.

Päätin tänä vuonna, etten jatka videovuokraamon pyörittämistä. Loppukeväästä lähtien olen enää myynyt elokuvia pois. Jäljellä on vielä pari hyllyä, mutta kaikki on tarkoitus saada pois vuoden loppuun mennessä.

Joku liiketoiminnasta enemmän ymmärtänyt olisi tehnyt aika monta asiaa tässä liikkeessä toisin. En juurikaan perinyt myöhästymismaksuja asiakkailta, jolloin kaivatun leffan myöhästyminen koitui minun tappiokseni. Elokuvien vuokraaminen on vähentynyt vuosien ajan tasaisesti. Viime vuosina täällä on käynyt lähinnä vakioasiakkaita, jotka ovat vuokranneet elokuvia tottumuksesta. Eivät he välttämättä edes katsoneet niitä.

En usko, että viiden vuoden päästä on enää videovuokraamoita. Vuokraus voi olla sivuliiketoimintaa jonkun muun ohessa. Ihmisten ajankäyttö on vain muuttunut. Kenellä on enää aikaa katsoa kotonaan kokonaista elokuvaa? En muista, milloin olisin viimeksi itsekään tehnyt niin.”

Teksti: Juuso Määttänen
Kuva:

Juttusarjassa esitellään uhanalaisia ihmisryhmiä.