02. lokakuuta 2015
Teksti:

Ajatellaanpa, että joku saisi päähänsä ehdottaa, että opintotuki annetaan jatkossa perheelle eikä opiskelevalle yksilölle. Perhe sitten päättäisi, millä kaikilla jännittävillä tavoilla opintotuki voitaisiinkaan perheen sisällä jakaa ja kuka saisi opiskella ja milloinkin.

Kuulostaisiko hyvältä idealta? Ei tietenkään, koska idea on huono. Opiskelu on yksilön oma asia. Niin kuin kaikkien muidenkin maailman asioiden pitäisi olla. Sitä kutsutaan yksilönvapaudeksi.

Jostain syystä kuitenkin kotihoidon tuen maksaminen suoraan niille yksilöille, jotka lapsen päättävät hankkia, näyttää osoittautuneen mahdottomaksi. Kotihoidon tuki on Kelan maksamaa tulonsiirtoa, jota perhe saa, kun yksi jää kotiin hoitamaan lasta. Oli pitkään esillä, että tuki maksettaisiin kullekin vanhemmalle erikseen. Nyt ajatus on taas kuopattu. Välissä idealle ehdittiin keksiä omituinen nimikin. Sitä kutsuttiin kotihoidon tuen pakkojaoksi isälle ja äidille.

Oikeasti idea on pakosta kaukana. Se on nimittäin niin yksinkertainen, että itkettää. Kas näin: Yksilöt hankkivat lapsia. Valtio haluaa tukea yksilöiden mahdollisuuksia irtautua työelämästä ja hoitaa lapsiaan itse. Valtio maksaa suoraan rahaa niille yksilöille, jotka ovat lapsen huoltajia. Kullekin yksilölle saman verran ja kullekin yksilölle erikseen. Ei joukolle ihmisiä eli perheelle, joka keskenään päättäisi sen käytöstä, varsinkin kun valtio on halunnut määritellä perheen aika kapeasti.

Kun tällainen yksinkertainen ratkaisu on olemassa, mitä tekee Suomi? Tehdäkseen edes jotain se keksii niin sanotun kohtulisän. Kohtulisä tarkoittaa, että työnantajalle maksettaisiin kerta-
korvauksena 2 500 euroa, kun nainen jää äitiysvapaalle. Sillä on tarkoitus tasata vanhemmuuden kustannuksia työnantajalle, sillä oletus on, että naisen vanhemmuus maksaa työnantajalle paljon rahaa.

Näin tietysti onkin. Silti 2 500 euron kertakorvauksen maksaminen on vähän kuin oireen hoitamista silloin, kun ollaan liian laiskoja etsimään parannusta sairauteen. Idea on yhtä hyvä kuin se, että naisille maksettaisiin valtion toimesta erillistä naislisää palkkaerojen tasaamiseksi. Siis ei, että pohdittaisiin, mistä nuo palkkaerot johtuvat, ja toimittaisiin sen mukaisesti.

Yksilönvapauksia on kiva puolustaa erityisesti silloin, kun ne ovat sellaisia, joista itse hyötyy muiden kustannuksella. Silloin ne eivät ole yksilönvapauksia vaan etuoikeuksia. Perhevapaiden jakamisessa on kyse juuri tästä. Omalle sukupuolelleni nykyinen järjestelmä on hirveän hyvä. Työnantaja kuin työnantaja nimittäin pitää hyvin epätodennäköisenä, että hoitaisin pidemmän aikaa kotona lasta. Hän ei tee sitä pahuuttaan, vaan siksi, että yksityisen työnantajan kuuluu ajatella itseään ja bisnestään. Mutta se, että valtio tukee tätä, ei käy.

Nimittäin jos kotihoidon tuki jaettaisiin yksilöille eikä perheille, pitkällä aikavälillä miehen palkkaamisesta tulisi aivan yhtä suuri riski kuin naisen palkkaamisesta. Se, että tätä asiaa ei ole tapahtunut jo, on omien, saavutettujen etujen puolustamista.

On helppoa miettiä vain omaa tilannettaan ja sitä, mikä toimisi siinä ja mikä taas ei. Olen nimittäin kuullut muuten fiksujen ihmisten vastustavan kotihoidon tuen jakamista siksi, että heidän perheessään se olisi tuonut ongelmia. Todennäköisesti siksi, että miehen palkka oli isompi ja urakehitys nopeampaa.

Ajattelu auttaisi. Sitä tuntuu päätöksenteossa juuri nyt olevan kovin vähän. Jos voisinkin pakkoluetuttaa kaksi lehtijuttua jokaisella suomalaisella ministerillä ja kansanedustajalla, ne olisivat Sonja Saarikosken jutut lokakuun Ylioppilaslehdessä kahdesta kirkkaasta aivosta, elokuvatutkimuksen professori Anu Koivusesta ja ajatushautomo Liberan tutkimusjohtaja Heikki Pursiaisesta.

Ensi alkuun voisi kuvitella, että Koivunen ja Pursiainen olisivat toistensa vastakohtia. Mutta eivät he ole. Olen vakuuttunut, että he haaveilevat molemmat samanlaisesta maailmasta.

Tavat toteuttaa tuo maailma vain saattavat erota isostikin toisistaan, mutta ilahduttavaa on se, että molempien ajatus on kirkas.

Teksti: Antti Pikkanen
Kuva: Annikki Valomieli

Kirjoittaja on Ylioppilaslehden päätoimittaja.