04. syyskuuta 2015
Teksti:

”Kävin aikoinaan lukionkin, ja tarkoitus oli jatkaa lukemaan lakia. Armeijan jälkeen menin postiin töihin odottamaan seuraavan kevään pääsykokeita. Vähitellen oikeustiede kuitenkin unohtui, ja postaalinen toiminta alkoi kiinnostaa yhä enemmän. Ensi vuonna tulee täyteen 40 vuotta täällä.

Ehkä tärkein syy pitkälle työsuhteelleni on, että olen päässyt tekemään postissa niin monenlaista. Aloitin postinkäsittelijänä ja etenin esimiestehtäviin saakka. Tein työaikakirjanpitoa ja tilastoja, perehdytin uusia työntekijöitä ja toimin työnsuunnittelijana. Hyvinä aikoina posti koulutti työntekijöitään ihan kunnolla, ja pääsin opiskelemaan tilastotiedettäkin. Ne vuodet antoivat niin paljon, etteivät tuhlatut mahdollisuudet kaduta.

Vuonna 2000 alkoi saneeraus, ja minulle jäi vaihtoehdoiksi joko lähteä postista tai jatkaa niissä lajitteluhommissa, joissa olin aloittanut 1970-luvulla. Jatkaminen oli vaikea päätös, etenkin kun palkka putosi tuntuvasti, mutta tuskin olisin saanut siinä iässä muitakaan töitä. Toipuminen otti aikansa, usko firmaan oli koetuksella.

 Tehtävät postinkäsittelyssä ovat monotonisia ja fyysisesti raskaita. Osastollamme käsitellään painavia lehti- ja mainoskimppuja, ja työviikon jälkeen paikkoja kolottaa. Se, että on viitsinyt tehdä tällaisia hommia näinkin pitkään, liittyy kai kunnianhimon puutteen lisäksi sukupolvelleni ominaiseen evankelis-luterilaiseen asenteeseen: otsasi hiessä pitää sinun leipäsi ansaitseman.

Työyhteisö auttaa jaksamaan. Postikeskuksessa on hauska kombinaatio kaikenlaisia ihmisiä, ja joihinkin olen tutustunut jo urani alussa parikymppisenä. Töitä tehdään yhdessä, ja jos joku ei jaksa, toiset auttavat.

Aloittaessani postissa olin valtion virkamies, nykyään työskentelen osakeyhtiössä. Olen päässyt todistamaan postinkäsittelyn koneistumisen ja tietokonepohjaisten lajitteluohjelmien tulon, Ilmalan postikeskuksen perustamisen ja työyhteisön kansainvälistymisen. Kun aloitin työt, postinumerot oli juuri otettu käyttöön, ja kokonaisia juna-
vaunuja täytettiin vielä postilla. Nykyään puhelimeen saa tiedon siitä, missä paketti on menossa. Onhan se ollut huikea kehitys.

Toisaalta teknologian myötä ihmisiä tarvitaan postissakin entistä vähemmän. Kun siihen yhdistyy postin määrän jatkuva lasku, on seurauksena alituinen epävarmuus. Toistuvat yt-neuvottelut luovat tietenkin painostavaa ilmapiiriä. Pääsen eläkkeelle viiden ja puolen vuoden päästä ja voin vain toivoa, että saisin pitää työni siihen saakka.

Pätkätyöläisiä on meilläkin yhä enemmän. Olen sattunut syntymään vielä oikeaan aikaan, olisi hirveää joutua aloittamaan työelämässä nyt. Toisaalta monet nuoret työkaverit tuntuvat nauttivankin pätkätöiden tuomasta vapaudesta. Eivät he edes haluaisi olla 40 vuotta samassa työpaikassa.

Olen saanut aika hyvän käsityksen siitä, miten posti kulkee tässä maassa. Kokonaiskuva auttaa jaksamaan, kun ymmärtää, miksi asioita tehdään töissä tietyllä tavalla. Kai pitkää uraani selittää myös jonkinlainen rakkaus lajiin: on kiehtovaa, kuinka vuorokaudessa saadaan käsiteltyä niin valtava määrä tavaraa.

Ja toisaalta – työtähän tämä vain on. Vapaa-ajalla koetan häätää kaneja siirtolapuutarhapalstaltani ja käyn konserteissa ja elokuvissa, vaikka alan olla niihin yli-ikäinen. Siksihän töitä tehdään, että on vapaalla varaa tehdä sitä, mistä nauttii.”

Teksti: Roosa Pohjalainen
Kuva: Noora Isoeskeli

Juttusarjassa haastatellaan uhanalaisia ihmisryhmiä.