04. syyskuuta 2015
Teksti:

Sain ensimmäisen älykännykkäni, kun olin 25-vuotias. Nykylapset saavat ensikosketuksen virtuaalimaailmaan kolmevuotiaana.

Millaista heidän elämästään tulee? En halua tietää. Vaikka varmaan pitäisi.

Jos ei pysy mukana atk-maailman viimeisissä tuulissa, ei ole nykykäsitysten mukaan ajan hermoilla. Ja jos ei ole ajan hermoilla, tipahtaa yhteiskunnan ulkopuolelle. Minäkin olen hankkinut iPhonen. Enhän halua syrjäytyä. Olen lukenut Hesarista, että yhteiskunnan turvaverkko on purettu ja tilalla on tietoverkko.

Ei ole ihme, että pakolaisetkin ovat kännykkäriippuvaisia.

Me instagrammaamme, twiittaamme, facebookkaamme. Uutiset luemme verkosta aina vain houkuttelevampia otsikoita klikkaillen. Jahtaamme seuraavaa elämystä jo ennen kun ensimmäinen on päättynyt. Painomusteelta tuoksuvan sanomalehden tilaus perutaan. Kuulokkeista kuuntelemme pirstoutunutta digimusiikkia. Tutkimusten mukaan keskittymiskykymme on huonompi kuin koskaan ihmiskunnan historiassa. Puhelimen räpläys on niin koukuttavaa, ettemme huomaa, miten jäämme samalla paitsi monesta asiasta.

Muistatko ajat, kun puhelin soi ja kuulit tutun äänen: ”Moi, mitä kuuluu?” Naurettiin, sovittiin tapaamisia, käytiin kylässä. Nykyisin voi mennä kuukausia ilman, että kuulet ystävän ääntä. Viestittelet hänen kanssaan ”WhatsAppissa”. Hymyn sijaan lähetät hänelle emojin, joissa ei ole jäljellä hippustakaan oikeiden ilmeiden spontaanisuudesta.

Muistatko, kun tapasit kiinnostavan ihmisen, kysyit puhelinnumeroa ja menit treffeille? Atk-maailma vie keskittymiskyvyn seurustelustakin. Tänään tinderöidään: ”swaipataan” vasemmalta oikealle, kuka on minun heilani tänä iltana?

Ja jos onnistutaankin löytämään pysyvä puoliso, digimaailma vie huomiota enemmän kuin oma kulta.

Teemu Selänne on valittanut, että hänen puolisonsa viettää liikaa aikaa Facebookissa. Kiekkolegenda taisi osua zeitgeistin ytimeen. Lienee turha etsiä syitä siihen, miksi nykyihmiset eroavat niin helposti. Kiinnostavuudessa internet voittaa ihmisen 6-0. Paha vaan, että ruudun läpi ei voi toista ihmistä koskettaa.

Paitsi pinnallisia ja levottomia, digimaailma on tehnyt meistä riippuvaisia huomiosta. 1800-luvun dandyjen lailla me Y-sukupolven edustajat uskottelemme itsellemme, että juuri me olemme ainutlaatuisia yksilöitä.

Moderni Narkissos ei tuijota kuvaansa veden pinnasta, vaan näytöltä.

Mennään uuteen menomestaan. Laitetaan nettiin kuva itsestä. Katsokaa, tässä olen.

Näytänkö hyvältä?

Se riippuu tykkäysten määrästä.

Kirjoittaja on Y-sukupolven moraalinen ääni.

Teksti: Iida Sofia Hirvonen
Kuva: Jussi Särkilahti