He halusivat vain auttaa

T:Teksti:

Nepaliin matkustavat vapaaehtoistyöntekijät maksavat auttaakseen orpoja lapsia, mutta usein lapset eivät hyödy avusta mitään.

24-vuotias Enni Mikkonen oli jo vuosia unelmoinut lähtevänsä vapaaehtoistöihin. Haaveissa oli matka johonkin Afrikan maahan, muttei tarkkaa suunnitelmaa siitä, minne lähteä ja mitä siellä tehdä. Se ei ollut oleellista. Tärkeintä oli päästä kauas ja kokea jotain, mitä kotona ei voinut kohdata.

Mikkonen päätyi Maailmanvaihto ry:n sivuille ja huomasi järjestön hakevan vapaaehtoistyöntekijöitä nepalilaiseen orpokotiin. Puolen vuoden mittainen ohjelma maksoi 3 400 euroa, joka tuntui suurelta summalta opiskelijalle. Hinnalla kuitenkin katettiin vapaaehtoistyötä edeltävä ja seuraava koulutus, eläminen Nepalissa sekä Maailmanvaihto ry:n periaatteisiin kuuluva vastavuoroinen vaihto Nepalista Suomeen.

Mikkonen haki paikkaa, tuli valituksi ja lähti matkaan. Oli vuosi 2005.

Vaikka koulutus helpotti uuteen maahan ja kulttuuriin asettumista, se ei valmistanut Mikkosta Nepalissa kohdattavaa todellisuutta varten. Orpokodin lasten kylmänkosteat sormet ja kapeat sääret kertoivat karua kieltään. Orpokotia ylläpitävästä vahvasta ulkomaalaisesta lahjoittajaverkostosta huolimatta orpokodin johtaja väitti, että varoja ei ollut tarpeeksi.

Nopeasti Mikkosesta alkoi tuntua, että jokin oli pahasti vinossa.

Nepalin kymmenen vuotta kestänyt sisällissota päättyi vuonna 2006, ja sodan jäljiltä köyhtynyt maa aukeni nopeasti turisteille. Maailmanpankin julkaisemien tilastojen mukaan vuonna 2013 Nepalissa vieraili lähes 800 000 turistia ja turismista saadut tuotot muodostivat 3,9 prosenttia valtion bruttokansantuotteesta. Suomessa vastaava luku samana vuonna oli 2,5 prosenttia. Turismin ja siitä saatujen tuottojen oletettiin kasvavan – aina huhtikuussa 2015 maata ravistelleeseen maanjäristykseen saakka.

Valtion aukeaminen ulkomaalaiselle valuutalle johti orastavan vaurastumisen rinnalla odottamattomiin sivuoireisiin. Turistien suosimille alueille alkoi ilmestyä orpokoteja ja vapaaehtoistöitä välittäviä toimistoja. Enni Mikkosen tavoin entistä useampi turisti kiinnostui nähtävyyksien ja trekkauksen lisäksi hyväntekeväisyydestä.

Ongelmana vain on, että vapaaehtoistöitä Nepalissa välittävien hyväntekeväisyysjärjestöjen joukkoon on kasvanut voittoa tavoittelevia yrityksiä. Nepalin pääkaupungissa Kathmandussa ja maan muissa turistien suosimissa kaupungeissa monista orpokodeista on tullut elinkeino, jolla on ihmiskaupan piirteitä. Lasten ja perheiden jälleenyhdistämisen parissa työskentelevän yhdysvaltalaisen Next Generation Nepal -järjestön (NGN) vuonna 2014 julkaiseman vapaaehtoistyötä käsittelevän raportin mukaan hyvää tarkoittavat, työstään maksavat vapaaehtoistyöntekijät ovat keskeinen syy siihen, miksi Nepalin 16 000 lastenkodin lapsesta vain yksi kolmesta on todellisuudessa orpo.

”Vapaaehtoistyöntekijät maksavat välittäjäyritykselle keskimäärin noin 200 dollaria kahden viikon vapaaehtoistyöstä”, järjestön ohjelma- ja viestintävastaava Katie Feit kertoo.

Maassa, jossa arviolta joka neljäs elää alle köyhyysrajan, turistien työstään orpokodeille maksamat palkkiot ovat houkutteleva markkinarako. Eikä markkinaraossa itsessään mitään, mutta kaupantekovälineitä ovat lapset.

”Pelastaessamme yhden lapsen tämän tilalle tulee kymmenen uutta”, Feit sanoo.

Orpokoteihin liittyvä bisnes perustuu kaksinkertaiseen huijaukseen. Sen ensimmäinen kohde on vanhempi, joka antaa lapsensa lastenkotiin uskoen tämän saavan mahdollisuuden turvalliseen lapsuuteen ja laadukkaaseen koulutukseen.

Huijauksen seuraava kohde on vapaaehtoistyöntekijä, joka uskoo kerrankin näkevänsä, kuinka hänen antamansa rahalahjoitus tai työpanos menee perille.

Näin Enni Mikkonenkin uskoi.

Kun Mikkosen puolen vuoden vapaaehtoistyöjakso eteni, orpokodin toiminta alkoi vaikuttaa oudolta. Rahalahjoituksista huolimatta lapsille tarjottiin päivä toisensa jälkeen vain laihaa linssikeittoa. Vapaaehtoisille selvisi, että usealla lapsella on todellisuudessa vanhempia ja sukulaisia elossa. Monen muunkin kuin Mikkosen epäilykset heräsivät. Kun Mikkosen pesti Kathmandussa oli lopuillaan, paikallinen vapaaehtoistyöntekijä aloitti orpokodin taustojen tutkimisen Mikkosen ja toisen suomalaisen vapaaehtoistyöntekijän tukemana.

Paljastui, että lahjoituksin ylläpidetyn lastenkodin lapset eivät vuosiin olleet päässeet osallisiksi heille kohdistetuista varoista. Viisi vuotta kestänyt selvitysprosessi kärjistyi paikallisen toimittajan orpokodista tekemään uutisdokumenttiin. Mediahuomion luoman painostuksen ansiosta orpokodin johtajalta vietiin valtuudet toimia Kathmandun alueella ja suurin osa lapsista saatiin siirrettyä uuteen lastenkotiin.
Johtaja ei kuitenkaan koskaan joutunut syytteeseen teoistaan.

Vaikka Mikkosen vapaaehtoistyöjaksosta on kymmenen vuotta, vapaaehtoistyöhön liittyvät ristiriidat Nepalissa eivät ole kaikonneet. Next Generation Nepal -järjestön Katie Feit pelkää historian toistavan itseään. Kuten sisällissodan jälkeen, myös keväisen maanjäristyksen takia Nepal tarvitsee turismia saadakseen taloutensa jälleen liikkeelle ja yhteiskuntansa tolpilleen. Turismin kasvu tarjoaa samalla vapaaehtoistyöturismille entistä houkuttelevamman markkinaraon. NGN on jo saanut raportteja maanjäristyksen tuhoamilta alueilta, joissa vanhempia on houkuteltu antamaan lapsia orpokoteihin.

Vastausta säestää huokaus.

”Nepal on ollut todella haastava kohde meille, nimenomaan siellä näkyvän vapaaehtoistyöturismin takia”, Maailmanvaihto ry:n pääsihteeri Anni Koskela aloittaa. Samaisen järjestön kautta Mikkonen lähti kymmenen vuotta sitten Nepaliin.

Mikkosen kohtaamat ongelmat eivät jääneet ainutkertaisiksi, ja Maailmanvaihto ry on sittemmin lähettänyt Nepaliin vapaaehtoistyöntekijöitä vain tarkasti harkituissa tapauksissa, kuten vapaaehtoistyöntekijän niin perustellusti toivoessa. Yhteistyö on ollut myös kokonaan katkolla.

Vaikka Koskela painottaa, ettei Maailmanvaihto ry ole verrattavissa vapaaehtoistyötä elämysmatkana markkinoiviin yrityksiin, vapaaehtoistyöturismi on vain yksi esimerkki vapaaehtoistyön ristiriidoista. NGN kyseenalaistaa muun muassa kouluttamattoman työvoiman lähettämisen jo ennestään korkean työttömyyden kehitysmaihin ja vapaaehtoistyön tekemisen haavoittuvassa asemassa olevien lasten parissa. Järjestö painottaa mallia, jossa kehitysmaissa tehtävää vapaaehtoistyötä velvoittaisivat samat vaatimukset kuin lähettävissä maissa niin koulutuksen, viisumikysymysten kuin valvonnan saralla.

Tarkastellessaan vapaaehtoistyöturismin laillisuutta NGN:n Katie Feit nostaa esille muun muassa Nepalin maahanmuuttolain, joka kieltää työn tekemisen turistiviisumilla. Laki koskee myös vapaaehtoistöitä, mutta lain valvonta on vähäistä vapaaehtoistyöturistien maahan tuomien taloudellisten hyötyjen takia.

”Vapaaehtoistyöntekijä ei lähde vapaaehtoistöihin korvatakseen työntekijää. Vapaaehtoistyöntekijän rooli on ennen kaikkea oppijan rooli”, Koskela sanoo.

Moni haluaa oppia. Maailmanlaajuisesti vapaaehtoistyöturismi on kasvussa. Tietoa vapaaehtoistyöpaketeista löytyy jo useilta nuorille suunnattujen matkatoimistojen sivuilta. NGN:n raportti arvioi, että jopa 1,6 miljoonaa turistia työskentelee vapaaehtoistyöntekijänä vuosittain.

Enni Mikkoselle nepalilaiset orpokodit ovat yhä arkipäivää. Korruptoituneen lastenkodin sulkemisen jälkeen oli perustettava uusi lastenkoti, jonka ylläpitämiseksi Mikkonen yhdessä muiden suomalaisten ja nepalilaisten vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa loi yhä toiminnassa olevan Maya Nepal -järjestön. Mikkonen tekee myös Nepaliin liittyvää väitöskirjatutkimusta Lapin yliopistossa.

Vaikka Mikkonen on pohtinut hyväntekeväisyyttä ja vapaaehtoistöitä niin omien kokemustensa kuin tutkimuksensa kautta, selkeää vastausta vapaaehtoistyön ristiriitoihin ei ole vielä löytynyt.

”Lähtökohtaisesti vapaaehtoistöihin lähteminen on aina itsekästä, vaikka maailmalle lähdettäisiin oppimaan ja kokemaan hyvän tekemistä”, Mikkonen sanoo.

”Onko pelkkä seuraajan ja oppijan rooli eettisesti kestävä?”

Teksti: Anna Tervahartiala

Kuvitus: Liisa Tani