13. toukokuuta 2015
Teksti:

Yhteinen tilannekuva on se, jonka kaikki me tiedämme: Suomi ryömii niin kvalitatiivisilla kuin kvantitatiivisilla mittareilla. Jostain on luotava säästöjä.

Ensinnäkin, Suomen tulisi kieltää laivaliikenne Tallinnaan. Päätös katkaisisi viinarallin ja parantaisi kansanterveyttä. Lisäksi se kannustaisi yrittäjyyteen, kun työttömät ja syrjäytyneet eivät voisi enää ryypiskellä Viron-viinojaan kotiensa suojissa, vaan heitä varten tulisi avata keskiolutbaareja 1990-luvun laman tapaan.

Viinarallin katkeaminen pakottaisi myös tarkistamaan Alkon monopolin edellytykset. Viinien saaminen ruokakauppoihin edistäisi myös kilpailua ja kysyntää.

Pääosa sopeutuksista kannattaisi tehdä maantieteellisesti. Pääkaupunkiseudulla asuu viidesosa suomalaisista, mutta syntyy kolmasosa koko Suomen bruttokansantuotteesta. Uusimaa kerää yli 40 prosenttia koko maan tuloveroista ja osaltaan tukee muun Suomen asuttuna pitämistä. Järkevintä olisi jättää Suomi-neidosta jäljelle vain sen selkäranka: junarata ja nelostie Ouluun tai Kemi-Tornioon asti.

Suomen maantieteellisten miljardisopeutusten suuntaviivoina voitaisiin pitää tuloverokertymää per asukas. Seutukunnittain katsottuna maan keskiarvo, 1443 euroa, ylitetään vain Helsingissä, Maarianhaminassa ja Porvoossa.

Sopeutettavat seudut löytyvät saman listan toisesta päästä. Olisi kansantaloudellisesti järkevää leikata Suomesta irti ainakin sen heikoin aines: Kainuu, Lappi ja Pohjois-Savo, joiden olemassaoloa valtio tukee jopa yli kymmenkertaisesti suhteessa saamiinsa verotuloihin. Pohjois-Karjalan voisi pakkoliittää Venäjään. Vaikeammin irrotettavilta alueilta, kuten Luoteis-Pirkanmaalta ja Keski-Suomesta väki tulisi joukkosiirtää tavarajunissa aluekeskuksiin Jyväskylään tai Tampereelle.

Jos Pohjois-Satakuntaa ei saada leikatuksi kokonaan, on kuitenkin voitava keskustella ainakin Kankaanpään leikkaamisesta Suomesta. Vaikka tällaisen pikkukaupunkisopeutuksen vaikutus talouteen on varsin pieni ja Suomeen syntyy 700 neliökilometrin kokoinen reikä, yhteinen etu vaatii, ettei Kauko Juhantalo (kesk) saa enää koskaan kansanedustajapaikkaan riittävää äänipottia.

Teksti: YL Pääkirjoitustoimitus
Kuva: Henri Tevajärvi

 Katso Ylioppilaslehden periaatelinja osoitteesta http://ylioppilaslehti.fi/periaatelinja