06. helmikuuta 2015
Teksti:

Vaikka laillisen abortin esteenä pidetään usein katolista kirkkoa, poikkeuksiakin on  – ainakin yksi. Católicas on verkosto, joka tekee töitä siksi, ettei naisten tarvitsisi keskeyttää raskauttaan salaa.

Argentiinalla on yksi kansainvälinen supertähti ylitse muiden: Jorge Bergoglio. Hän muutti työn perässä Italiaan maaliskuussa 2013 ja on siitä lähtien ollut tunnetumpi nimellä paavi Franciscus, kotimaassaan yksinkertaisesti papa.

Historian ensimmäinen latinopaavi on saavuttanut kirkonpäämiesten tasolla lennokkaan suorapuheisen maineen. Franciscuksen kannanottojen perusteella katolisen kirkon voisi sanoa olevan jopa matkalla vapaamielisempään suuntaan.

Paavi on nimittäin ilmaissut, ettei Jumala ole itsevaltainen taikasauvan heiluttelija. Hän on perustanut komissioita selvittämään niin katolisen kirkon korruptiokohuja kuin hyväksikäyttöskandaaleja. Time-lehden vuoden henkilö 2013 pesee rangaistusvankien jalat, twiittaa ja sulkee sairaat syliinsä. Kukapa minä olisin tuomitsemaan, hän on hämmästellyt kysyttäessä kantaa homojen pappeuteen.

Franciscus on kieltämättä keskittynyt edeltäjiään enemmän oikeudenmukaisuudesta keskustelemiseen. Mutta yksi tabu on säilynyt koskemattomana: naisen oikeus lailliseen aborttiin.

Se näkyy myös paavin kotimaassa Argentiinassa, jossa homot ovat saaneet mennä naimisiin vuodesta 2010 lähtien, mutta abortin laillisuudesta on edelleen äärimmäisen vaikeaa edes keskustella.

Yksi hiljaisuuden rikkojista on nimeltään María Teresa Bosio. Hän saapuu työpaikalleen córdobalaiseen toimistoon, jossa halaa alkajaisiksi lämpimästi kolmea koneidensa äärellä istuvaa naista. Naiset kutsuvat Bosiota leikkisästi johtajaksi.

”Naiset tuntuvat edelleen jäävän ulkopuolelle, kun puhutaan ihmisoikeuksista”, Bosio sanoo keittiön pöydän ääreen istuuduttuaan.

Hän on sosiaalityön dosentti, joka on kotoisin pienestä kylästä keskeltä Argentiinaa. Lapsuudenkodissa vallitsi vahva, pohjoisitalialaista perua oleva käsitys uskonnosta. Veli ja setä ovat pappeja molemmat.
Bosio päätti kuitenkin tulkita uskontoaan vähän eri tavalla. Hän toimii nykyisin Católicas por el Derecho a Decidir -nimisen järjestön Argentiinan-osaston puheenjohtajana. Nimi suomentuu vapaasti ”katoliset naiset valinnanvapauden puolesta”. Yhdysvalloissa toimii vastaava verkosto nimellä Catholics for Free Choice.

Verkosto sai alkunsa 90-luvun alkupuolella, kun feministiset liikkeet voimistuivat useissa diktatuureista vapautuvissa latinomaissa. Liikkeen ideologiaan vaikutti 70-luvulla syntynyt vapautuksen teologia, joka korosti maiden vähäosaisempien asemaa.

Católicaksen perustajille tämä ei kuitenkaan riittänyt. He kritisoivat suuntausta, sillä naisten oikeudet eivät olleet sisältyneet sen ajamiin uudistuksiin vapauden käsitteestä huolimatta.
Siksi he julistautuvat teologisiksi feministeiksi. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että he uskovat voivansa olla katolisia ja parantaa naisten oikeuksia samanaikaisesti. Kyseessä on koko Latinalaisen Amerikan laajuinen verkosto, jonka tavoitteena on edistää naisten mahdollisuuksia päättää asioista, jotka liittyvät heidän vartaloihinsa.

”Olen aina kokenut hyvin häiritseväksi sen, miten seksuaalisuutta käsitellään katolisuudessa”, Bosio sanoo – ja mainitsee esimerkkinä, että sai tietää mitä masturboiminen tarkoittaa täytet-
tyään kolmekymmentä.

”Mutta toisaalta jotkut muut ajatukset olivat minulle alusta lähtien todella merkityksellisiä. Kuten se, miten Jeesus suhtautuu köyhiin.”

Raskaana olevaksi nunnaksi pukeutunut mielenosoittaja rullaluisteli Buenos Airesissa viime vuoden lopulla. Hän, kuten Católicas-järjestökin, oli liittynyt joukkoon, kun kansallinen abortin laillistamista ajava liike esitteli aloitettaan jo viidettätoista kertaa kongressin sisätiloissa. Toistaiseksi tuloksetta, vaikka se keräsikin jälleen hieman enemmän allekirjoituksia.

Lakimuutosta tarvittaisiin, koska hämärissä olosuhteissa tehty abortti on edelleen suurin syy raskausajan kuolemiin yli puolessa Argentiinan provinsseista. Tarkkoja lukuja on mahdotonta arvioida; Amnesty Internationalin mukaan abortteja tehdään maassa vuosittain noin 500 000.

Maan terveysministeriön tietojen mukaan yli sata naista kuolee vuosittain epävarmaan aborttiin liittyvien syiden seurauksena. Arviota ei voi pitää luotettavana, koska se kertoo ainoastaan naisista, jotka päätyvät julkisiin sairaaloihin sairastuttuaan. Valtio ei myöskään pidä tietoja ajan tasalla.

Naapurimaihinsa verrattuna Argentiina on keskitapaus: abortti on laiton muuten, paitsi parissa poikkeustapauksessa. Naisella pitäisi olla oikeus aborttiin silloin, kun hänet on raiskattu tai jos raskaus uhkaa hänen henkeään. Chilessä abortti on kielletty kaikissa olosuhteissa, kun taas Latinalaisen Amerikan maallistuneimmassa valtiossa Uruguayssa abortti laillistettiin vuonna 2012.

Argentiinassa on kuitenkin noussut viime vuosien aikana julkisuuteen lukuisia tapauksia, joissa lailliseen aborttiin oikeutettu nainen ei ole saanut tahtoaan läpi. Kokonainen sairaalan henkilökunta on asettunut joissain tapauksissa vastustamaan naisen päätöstä uskonnollisen vakaumuksen takia. Tunnetuimmassa tragediassa kaksikymppisen Ana María Acevedon syöpähoidot lopetettiin raskauden sijaan. Tyttö kuoli vuonna 2007.

”Käsitys siitä, että naisen on itsestäänselvästi tultava äidiksi, on voimakas”, Bosio sanoo. ”Eikä aborttia pyytävä nainen usein tunne oikeuksiaan kovin hyvin.”

Väittely abortista pitää kaksinaismoralismia vireessä. Amnestyn Argentiinan-osaston johtajan Mariela Belskin mielestä sillä, että paavi on Argentiinan suosituin ihminen, on paljonkin vaikutusta siihen, miten vaikeaa abortista on keskustella poliittisesti.

”Ensinnäkin, abortin pitäisi olla laillinen, koska naisella on oltava oikeus päättää omasta vartalostaan. Se ei voi olla paternalistinen kysymys, josta päättää valtio. Toiseksi, abortteja tapahtuu salaisesti joka tapauksessa, sekä ylemmissä että alemmissa yhteiskuntaluokissa”, hän sanoo.

Laittomassa abortissa onkin tästä näkökulmasta katsottuna kyse huomattavan valikoivasta katseesta, tai suoranaisesta köyhyyden kriminalisoinnista. Sillä abortin saa Argentiinassakin tehtyä salaisesti turvallisissa oloissa, jos siitä pystyy maksamaan.

Católicas haluaa tuoda esille vaihtoehtoisen äänen, koska kirkon hierarkiassa fundamentalistisimmat mielipiteet saavat usein näkyvimmin huomiota. Järjestön mielestä uhkaavaa on äärikonservatiivisten mielipiteiden sekoittuminen valtion politiikkaan ja ihmisoikeuksiin, ei niinkään kirkko itsessään.

”Fariseuksia ovat tässä tapauksessa ne, jotka säätävät lakeja, joiden alaisuudessa eivät itse ole”, sanoo María Bosio.

Bosion mielestä on tekopyhää olla huomioimatta muuttuvia yhteiskunnan olosuhteita ja sitä, mikä milloinkin voisi olla parasta – tai pienin paha – naisen ja perheen terveydelle. Católicas-järjestön aktivistit eivät puhu pelkästään abortista, vaan myös esimerkiksi tasa-arvoisista parisuhteista.

Tavoitteena on myös lakimuutos, mutta prosessi vaatii kaikkiaan huomattavasti kärsivällisyyttä.

”Brasilian presidentti Dilma Rousseff melkein hävisi ensimmäiset vaalinsa, koska oli sanonut kannattavansa abortin laillistamista”, Bosio selittää.

Hän oli tehnyt liiton evankelisten konservatiivien kanssa, joiden tuen menetti viime hetkellä.

”He eivät siis ole katolisia, vaan evankelisia konservatiiveja”, Bosio sanoo. ”Eli vieläkin pahempia tapauksia.”

Katoliseen kirkkoon kuuluvien määrä on tosiaan vähentynyt viime vuosien aikana: Latinalaisessa Amerikassa on suhteessa yhä enemmän evankelisia. Yhdysvaltalaisen PEW-instituutin tuoreen tutkimuksen mukaan evankeliset pitävät kuitenkin vielä katolilaisiakin useammin aborttia moraalisesti tuomittavana tekona.

Córdoban yliopiston tutkija Juan Marco Vaggione sanoo, että abortin vastustaminen luo yksimielisyyttä ihmisten välille.

”Konservatiiviset kirkolliset johtajat evankelisesta ja katolisesta leiristä voivat häivyttää keskinäisiä erimielisyyksiään monissa muissa katolisen kirkon etuoikeuksiin liittyvissä kysymyksissä, kun on vastustettava naisten oikeuksien edistymistä”, hän kuvailee.

”Viimeisten vuosikymmenten aikana siitä on kehittynyt keskipiste ja erityinen pakkomielle siinä, missä katolisen kirkon hierarkia pyrkii sekaantumaan politiikkaan.”

Teksti: Veera Voutilainen

Kuvitus: Eero Lampinen