12. joulukuuta 2014
Teksti:

Uusi verkkokauppa myy opiskelijoiden tekemiä oppimispäiväkirjoja, kurssitiivistelmiä ja tenttien mallivastauksia, jotta opiskelijat voisivat keskittyä tärkeämpiin asioihin.

Lokakuussa mol.fi:hin ilmestyi outo työpaikkailmoitus. Ilmoituksessa etsittiin materiaalintuottajia verkkosivustolle. Hakijoiden piti olla suomalaisten korkeakoulujen opiskelijoita ja halukkaita myymään tekemiään oppimismateriaaleja muutaman euron hintaan. Työnhakuprosessi oli harvinaisen yksinkertainen: riittää, että myyjä rekisteröityy sivustolle.

Ilmoituksen oli laatinut alkusyksyllä lanseerattu kolmen suomalaisen nuoren miehen perustama startup, Summis.fi. Heidän mielestään yliopistojen opetus ei vastaa tarpeeksi hyvin opiskelijoiden tarpeita. Kirjoja ja luentomateriaaleja on miesten mielestä liian vaikea saada. Opiskelujen pitäisi sujua dynaamisemmin.

”Maailma on muuttunut paljon, mutta yliopistoissa ollaan jämähdetty jonnekin 90-luvulle. Monet kurssit perustuvat yhteen kirjaan, mitä on saatavilla kirjastossa muutama kymmenen kappaletta, kun lukijoita olisi yli sata. Lisäksi on opettajan tekemät slaidit, joissa pääpointit on otsikoittain eikä enempää. Itse tuotettu materiaali tulee aika tärkeäksi”, sanoo Aapo Nieminen. Hän on yksi Summis.fi:n perustajista ja opiskelee Jyväskylän yliopistossa IT-alaa.

Muun muassa Helsingin yliopisto on kehittämässä sähköisten oppikirjojen käyttöä, jotta ikuisuuspulmaan saataisiin helpotusta. Tekeillä on myös digitaalinen luentomateriaalien jako- ja arkistointialusta, joka olisi maksuton.

Summiksessa ei jakseta odottaa. Sieltä saa ostettua oppimispäiväkirjan opiskelijabudjettiin sopivaan kolmen euron hintaan. Opiskelija saa myyntipalkkiosta valtaosan, Summis ottaa vain 20 prosenttia. Pienellä välityspalkkiolla palvelu pyrkii kannustamaan potentiaalisia myyjiä rekisteröitymään. Välityspalkkio on silti tarkoitus pitää samana silloinkin, kun tuotevalikoima on nykyistä laajempi.

Win-win? Kaikkien mielestä ei.

Idea luentomateriaalien jakamisesta ei sinänsä ole uusi. Muistiinpanoja on aina kierrätetty kaveriporukoissa. Kirjatentin tai seminaarityön lukumateriaali jaetaan ryhmän kesken ja kukin tekee tiivistelmän vastuualueestaan. Tentin jo suorittanut kertoo kaverille, mitä voi odottaa. Vanhoja kysymyksiä ja mallivastauksia sekä opettajien tekemiä luentomateriaaleja on saatavilla hajanaisesti myös yliopistojen verkkosivuilla. Lisäksi on googlet, wikipediat ja ulkomaisten yliopistojen avoimet verkkomateriaalit.

Materiaalia on paljon, mutta Niemisen mukaan on sattumankauppaa, löytääkö opiskelija sen.

”Summiksessa materiaali olisi keskitetysti tarjolla. Kurssisidonnaisuus on tärkein kriteeri. Materiaalin pitää liittyä tiettyyn kurssiin ja hyödyttää sen opiskelijoita”, Aapo Nieminen kertoo.

Kaikkien suomalaisten yliopistojen kaikkien aineiden materiaalit ovat tervetulleita.

Yritys on ensimmäinen laatuaan Suomessa, mutta ulkomailla ne ovat yleisempiä. Hollannissa ainejärjestöt kauppaavat jäsenilleen kirjatiivistelmiä. Kanadassa opiskelijoiden perustama NoteWagon- yritys myy verkossa luentomuistiinpanoja. Saksassa qLearning pyörittää harjoituskysymyksiin perustuvaa bisnestä, mikä niin ikään alkoi opiskelijapiireissä.

Helsingin yliopiston vararehtoria Keijo Hämäläistä vähän epäilyttää. Kaupallisuus tuo hänen mielestään oppimateriaalien jakamiseen moraalihypyn. Kun raha vaihtaa omistajaa, pääosassa on hyötyajattelu eikä oppiminen. Oppimateriaalien myyminen ei istu ilmaisen koulutuksen filosofiaan.

Hämäläisen mukaan materiaalin ja opitun tiedon jakaminen, keskustelu ja yhdessä tekeminen ovat osa oppimisprosessia. Oikein ja tietyssä määrin käytettynä se rikastuttaa opiskelua.

”Jos materiaali on ostettu verkossa anonyymilta myyjältä, sen hyödyntäminen lipsuu helposti lähemmäs plagiointia kuin läheinenkin yhdessä oppiminen ja tekeminen.”

Raja voi joskus olla veteen piirretty viiva. Jos lainaa liikaa ja työstä puuttuu oma ajatus, ollaan plagioinnin puolella.

”Copy-paste on toisinaan houkutteleva, etenkin, kun materiaalia on paljon verkossa”, Hämäläinen sanoo.

Summis on lyhyen taipaleensa aikana jo saanut negatiivista palautetta. Yliopistoilta on tullut lähes uhkailun kaltaisia yhteydenottoja. Närkästystä ovat herättäneet esimerkiksi tekijänoikeuskysymykset.

Toistaiseksi suuttumukselle ei ole löytynyt juridista perustetta. Tekijänoikeudet säilyvät materiaalintekijällä – Summis tarjoaa ainoastaan markkinapaikan. Materiaaliaan myyvän opiskelijan vastuulla on, ettei loukkaa kolmannen osapuolen tekijänoikeuksia: esimerkiksi tiivistelmä ei saa koostua pelkästään lainauksista.

Jos Summis saa tietoonsa tekijänoikeusrikkomuksen, asia tutkitaan ja materiaali poistetaan tarvittaessa.

Tekijänoikeudet eivät yliopiston näkökulmasta ole Summiksen ainoa ongelma. Tenttikysymysten leviäminen verkkoon voi lisätä opettajien työmäärää. Laadukkaiden ja soveltavien kysymysten keksiminen on vaativaa.

”Kun joku keksii rajatusta tenttialueesta oikeasti hyvän kysymyksen, mikä erottelee jyvät akanoista, sitä käytetään monesti”, sanoo Keijo Hämäläinen.

Jos kysymykset leviävät nettiin, opettajat joutuvat keksimään nopealla syklillä uusia. Paine lisääntyy, ja kysymysten laatu huononee.
Ja kuuluuko yliopiston olla helppoa? Eikö tiivistelmä tarjoa vain pintaraapaisun vaikeasta asiasta? Tulee mieleen, että opiskelijoista on tullut pikkaisen laiskoja, jos tenttikirjan luku ei suju.

Tällainen vihjailu ärsyttää Aapo Niemistä.

”On perisuomalaista kateutta kytätä, että ei kai vaan toiset pääse helpommalla. Jos on mahdollista oppia sama asia lukemalla viiden sivun tiivistelmä tai 500-sivuinen kirja, ei tiivistelmän valitsemisessa ole mielestäni mitään väärää.”

Kyseenalaista on, onko se mahdollista. Jos käyttää vain muiden muistiinpanoja ja tiivistelmiä, oppiminen todennäköisesti kärsii.
”On ikävää, jos tämä houkuttaa siihen, että kaavitaan kaikki kurssit minimivaatimuksilla läpi ja tieto perustuu tiivistelmiin. Siinä jää tärkeä osa oppimisprosessia käymättä läpi”, Hämäläinen pohtii.

Tieto asuu nykyään verkossa eikä yliopiston kirjastoissa, laitoksen hyllyillä tai yhden guruprofessorin päässä. Kokonaisia tutkintoja voinee pian suorittaa virtuaalisesti. Monet kaupalliset toimijat näkevät tässä markkinaraon.

Sillä, miten ja mistä opiskelija on saanut työelämässä tarvitsemansa tiedot, ei ole Aapo Niemisen mielestä väliä. Merkitystä on sillä, miten osaa soveltaa tietoa.

”Voikin kysyä, onko korkeakoulu vain yksi tapa saada todistus siitä, että on pätevyys johonkin, vaikka tieto olisikin oikeasti tullut jostain ihan muualta, kuten wikipediasta.”

Monille aloille vaaditaan edelleen korkeakoulututkinto. Onko yliopistosta tullut pakollinen este?

”En näkisi sitä niinkään. Yliopistolla on paikkansa työelämään johtavassa jatkumossa”, Nieminen sanoo.

Se, että joku laittaa tentin eteen, pakottaa pohtimaan asioita, joita ei ehkä muuten tulisi ajateltua. Tapahtuuko näin, jos opettelee vastaukset ulkoa?

Nieminen luottaa siihen, että yliopistot osaavat mitata opiskelijoidensa osaamista niin, että laiskottelemalla tai ulkoa opettelemalla ei päästä kursseja läpi. Kysymysten pitäisi olla tarpeeksi laajoja ja soveltavia. Vanhojen mallivastausten lukeminen muiden lähteiden, kuten
oppikirjan ja luentomuistiinpanojen, ohella voi parantaa opiskelijan mahdollisuuksia tentissä. Niiden avulla voi varmistaa, että opiskelee oikeita asioita.

Siksi Keijo Hämäläinenkään ei tyrmää Summista suorilta käsin. Hän seuraa mielenkiinnolla, miten palvelu kehittyy.

Jos mallivastauksia haetaan tukemaan omaa oppimisprosessia yhtenä lähteenä muiden joukossa, ne voivat auttaa opiskelijaa muodostamaan aiheesta kattavan kokonaiskuvan. Riski on, että verkkokauppa johtaa siihen, että luetaan ainoastaan tiivistelmiä ja mallivastauksia ja päästään niiden avulla tenteistä läpi rimaa hipoen.

”Palvelussa on edellytykset sekä hyvään että pahaan”, Hämäläinen sanoo.

Vastuu on viime kädessä opiskelijalla.

Teksti: Tiiamari Pennanen
Kuvitus: Jaakko Suomalainen