12. joulukuuta 2014
Teksti:

Vuonna 2008 perustettu Piraattipuolue on suurin eduskunnan ulkopuolinen puolue. Harva tietää, mitä se haluaa. Mutta sitä eivät taida tietää sen jäsenet itsekään.

Lokakuun ensimmäisenä päivänä piraattipuolueen hallituksen puheenjohtaja Tapani Karvinen istuu yksin soluasuntonsa huoneessa Turussa. Hän on valmis aloittamaan hallituksen kokouksen.  Mutta kukaan ei ole saapumassa hänen luokseen.

Kokous alkaa. Karvinen avaa #hallituskokous-kanavan piraattipuolueen omassa IRC-verkossa PirateIRCissä. 33-vuotias puoluejohtaja kehottaa läsnä olevia hallituksen jäseniä ilmoittamaan itsestään.

Viisi ihmistä kirjoittaa keskusteluun ”hep”. Karvinen toteaa kokouksen päätösvaltaiseksi.

Tämä olisi voinut olla 1990-luvun näkemys 2010-luvun puoluekokouksista. Internet Relay Chat keksittiin 1980-luvun lopussa Suomessa, ja sovelluksesta tuli sosiaalinen media ennen sosiaalisen median käsitteen keksimistä. Nyt tekstipohjainen IRC tuntuu vanhanaikaiselta. Käyttäjämäärät ovat laskeneet 60 prosenttia 2000-luvun alusta. Silloin irkkaajia oli lähes miljoona.

PirateIRC on kuin piraattiversio maahanmuuttokriittisen keskustelun keskittymästä Hommafoorumista, tietynlainen eristetty piraattisaareke koko muusta maailmasta. Hommafoorumin säännöissä kielletään ihmisryhmien törkeä ja halventava loukkaaminen, piraattipuolueen IRC-verkon säännöissä piratismi.

Eduskuntapuolueista kokoomuksen, perussuomalaisten ja muutos 2011:n nimellä löytyy IRC-kanava, mutta piraatit hallitsevat poliittista irkkausta.

Hallituskokouskanavalla on vakava tunnelma. Taloudenhoitaja Pasi Vähämartti on lyönyt pöytään madonluvut.

”Jos kulunki jatkuu samaan malliin, niin tolla nykyisellä kassalla eletään noin 4kk, sit on rahat loppu”, Vähämartti tiivistää puolueen taloudellisen tilanteen.

Karvinen kirjaa Vähämartin ennusteet virtuaaliseen pöytäkirjaan. Hän ei suostu luopumaan toivosta, joten hän vastaa:

”Älä oo pessimisti, kyl meil noit naruja on, niistä vaan pitää nykiä iso kala.”

Piraateilla ei ole ollut kiire pois oman IRC-verkon rauhasta. Kun muut puolueet rummuttavat kilvan twittereissä ja instagrameissa, IRC-kokouksessa entinen puheenjohtaja Pasi Palmulehto vitsailee, että piraattien pitäisi irtautua sosiaalisesta mediasta kokonaan.

Siksi mielikuvat eivät mairittele puoluetta tai sen jäseniä. Tapani Karvinenkin pitää piraatteja nimenomaan IRC-puolueena. Siltä se kuulostaa jo nimensäkin puolesta: piraatit mielletään irkkaaviksi nörteiksi, jotka haluavat ladata musiikkia netistä vapaasti.

Epäluuloja riittää, mutta puoluetta ei ole juuri kiinnostanut tehdä töitä niiden hälventämiseksi. Ei edes siitä huolimatta, että puolue ei houkuttele äänestäjiä. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa piraatit saivat koko maassa 15 000 ääntä. Se on puoli prosenttia kaikista äänistä.

Kolme vuotta myöhemmin europarlamenttivaaleissa tuloksena oli 12 000 äänellä 0,7 prosentin kannatus. Korkeimmillaan suosio on Helsingissä, jossa noin prosentti äänestää piraatteja.

Helsingin piraattien kokouksessa ensi kevään vaalien tavoitteena on saada läpi yksi ehdokas. Se edellyttää vähintään neljää prosenttia äänistä, siis kannatuksen nelinkertaistamista. Muuten piraatit putoavat pois puoluerekisteristä ja joutuvat keräämään uudelleen 5 000 kannattajakorttia.

Voi olla, että siihen puolue ei enää ryhtyisi.

Piraattipuolue on eduskunnan ulkopuolisista ryhmistä Suomen suurin. Puolueella on 4 000 jäsentä, mikä on kaksi kolmasosaa vihreiden ja lähes puolet vasemmistoliiton sekä perussuomalaisten jäsenmäärästä. Ääniä vaaleissa ei kuitenkaan irtoa. Se johtuu siitä, että monet eivät edes harkitse äänestävänsä piraatteja.

Eivät, vaikka ovat tyytymättömiä tekijänoikeusjärjestelmään, minkä osoittaa Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloitteen keräämät yli 50 000 nimeä.

Eivät, vaikka saisivatkin vaalikoneissa piraattipuolueen ehdokkaita kärkijoukkoonsa, kuten arvoliberaaleille usein tapahtuu.

Aluksi piraattipuolueella oli yksi tehtävä: tekijänoikeus- ja patenttilainsäädännön uudistaminen.

Maailman ensimmäisen piraattipuolueen perusti tietotekniikkayrittäjä Rickard Falkvinge Ruotsissa vuonna 2006. Aatteen loi 2000-luvun alussa ruotsalainen Piratbyrån-järjestö. Samaan aikaan nettilatailusta tuli arkipäiväinen asia.

Piratbyrånin tärkein tavoite oli vapauttaa tiedon ja kulttuurin jakaminen internetissä, suomeksi sanottuna tehdä nettilataamisesta laillista. Perustamisvuonnaan Piratbyrånin jäsenet pystyttivät Pirate Bay -sivuston, josta tuli maailman suurin BitTorrent-seurantapalvelin, suomeksi sanottuna suosituin nettilataussivusto.

Falkvinge näki tässä yhtälössä poliittisen puolueen potentiaalin. Hän oli ihaillut järjestön toimintaa taka-alalla, ja ajatus puolueen perustamisesta alkoi kehittyä, kun Ruotsissa ja Euroopassa alettiin tiukentaa nettilataamisen valvontaa ja kerätä kansalaisten telekommunikointitietoja.

Falkvinge, 42, vastaa puhelimeen tukholmalaiselta työhuoneeltaan ja kertoo, että hänen sukupolvelleen internetin vapaus oli itseisarvo. Hän uskoi, ettei jäisi näkemyksensä kanssa yksin. Ruotsissa piraattipuolue keräsi puolueen perustamiseen vaadittavat allekirjoitukset päivässä.

Falkvinge ei sano sanaakaan Pirate Baysta. Hän keskittyy puhumaan juhlavista periaatteista, kuten ihmisoikeuksista.

”Ihmisoikeudet ovat peruslähtökohta. Niiden rajoittamista ei voi perustella kaupallisella ansaintalogiikalla.”

Ihmisoikeuksista puhuessaan Falkvinge tarkoittaa kaiken materiaalin vapaata jakamista netissä. Kulttuurin ja tiedon vapaan jakamisen rajoittaminen oli piraattipuolueen mielestä pahin ihmisoikeusvääryys.

Taloudenhoitaja Pasi Vähämartti arvioi, että piraattien on pystyttävä kaksinkertaistamaan varainkeruunsa vaalivuonna.

Taloudenhoitaja Pasi Vähämartti arvioi, että piraattien on pystyttävä kaksinkertaistamaan varainkeruunsa vaalivuonna.

Nettiajan ihmisoikeuspuhe osoittautui yllättäen kansainväliseksi hitiksi. Vuoden 2006 aikana piraattipuolue perustettiin Ruotsin lisäksi muun muassa Ranskaan, Saksaan,

Italiaan, Espanjaan ja Yhdysvaltoihin. Vaalimenestystä saatiin odottaa kolme vuotta pidempään, mutta sitten tuli iso jytky.

Vuoden 2009 EU-vaaleissa Ruotsin piraattipuolue yllätti kaikki keräämällä yli seitsemän prosentin kannatuksen ja nostamalla europarlamenttiin kaksi piraattia. Vaalien aikaan piraattipuolue oli jäsenmäärältään Ruotsin kolmanneksi suurin ja kannatukseltaan viidenneksi suurin puolue. Isompi kuin vasemmisto, keskusta ja kristillisdemokraatit.

Kannatusluvut ja jäsenmäärä olivat moninkertaistuneet, kun Pirate Bayn perustajat joutuivat tekijänoikeusrikoksista syytettyinä oikeuteen helmikuussa 2009. Rickard Falkvinge puolusti sivuston perustajia mielenosoituksissa ja valitti valtiopäivien oikeusasiamiehelle siitä, että tuomioistuimessa syytettiin nettisivuston pyörittäjiä sivullaan jaettavasta sisällöstä.

Menestys EU-vaaleissa levitti piraattiliikettä edelleen laajemmalle Eurooppaan ja muihin maanosiin. Vuoden 2009 EU-vaaleissa piraatteja oli ehdolla Ruotsin lisäksi vain Saksassa, mutta tänä vuonna ehdokkaita oli jo 15 jäsenmaasta. Menestys jäi kuitenkin olemattomaksi. Ruotsi menetti molemmat parlamentaarikkonsa, ja vain saksalainen Julia Reda pääsi läpi.

Ruotsissa piraattien suosio on hyytynyt sen jälkeen, kun Pirate Bay -oikeudenkäynnin aiheuttama huomio laantui ja Falkvinge jätti puheenjohtajan tehtävän vuonna 2011. Vahvimpia piraattimaita ovat nyt Saksan lisäksi Islanti, TÅ¡ekki ja Sveitsi, joissa yksittäiset piraatit ovat nousseet paikallispolitiikkaan.

Muualla piraatit ovat jumiutuneet noin yhden prosentin kannatukseen.

Suomi tulee suoraan Ruotsin perässä. 2000-luvun puolivälissä täälläkin perustettiin Piratbyrån. Sen nimi oli Piraattiliitto, joka pyrki ”kulttuurin ja tiedon vapaaseen levittämiseen”, eli nettilataamisen valvonnan poistamiseen. Puolueen perustaminen alkoi keväällä 2008 piraattiliiton tukemana. Puoluerekisteriin piraatit pääsivät kevään 2009 EU-vaalien jälkeen.

Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin tietotekniikkayrittäjä Carl E. Wahlman. Hän kuitenkin jätti johtotehtävät jo parin kuukauden jälkeen ja koko puolueen vähän myöhemmin.

Wahlman ja piraattiliiton perustaja Samuli Pahalahti sanovat, että piraattipuolue on siirtynyt liian kauaksi alkuperäistavoitteestaan tekijänoikeuksien valvonnasta ja patenttilainsäädännöstä, vaikka nuo ongelmat ovat yhä ratkaisematta. Viime vuosina piraattipuolue on nimittäin tullut poliittisissa kannanotoissaan kauas tietokonemaailmasta: marraskuussa puolue julkisti vaaliohjelman, josta oli karsittu kokonaan pois tekijänoikeusteemat. Nyt puolue haluaa parantaa Suomen tasa-arvo-, talous- ja opetusongelmat – suuria, tärkeitä ja epämääräisiä asioita, kuten kaikilla muillakin puolueilla.

”Piraatit ovat lähteneet pois perusasioiden ääreltä. Alkuperäisiin ydinteemoihin keskittymisen sijaan puolue haluaa nyt kaikille kaikkea kivaa”, Wahlman sanoo.

Pahalahden mukaan nykypiraatit eivät tiedä, mitä oikeastaan tavoittelevat.

”Piraattipuolue ei ole saanut aikaan mitään muutoksia immateriaalioikeuksien valvontaan. Piraateilla on nykyisin aivan liian laaja ohjelma”, Pahalahti sanoo.

Siinä on useampi hiven totuutta. 27-sivuisesta puolueohjelmasta vain murto-osa on varattu tekijänoikeuksille. Melkein saman verran puhutaan liki kaikesta mahdollisesta.

Jos piraattien koko puolueohjelma menisi läpi, Suomi saisi Ruotsin kaltaisen nuuskan erityismyyntiluvan, asepalveluksesta tulisi vapaaehtoista, kaupat saisivat olla auki ympäri vuorokauden, avioliiton käsite korvattaisiin rekisteröidyllä suhteella ja seksin myynti olisi laillista, mitä se tosin on jo nyt. Lisäksi piraatit pyrkivät huumeiden käytön dekriminalisointiin – onhan internet jo mullistanut viime vuosina globaalin huumekaupan.

Alkuperäistä piraattihenkeä on puolueessa jäljellä sen verran, että piraatit toivat kevään EU-vaaleihin ehdokkaakseen suomalais-norjalaisen Peter Sunden, joka on yksi Pirate Bayn perustajista.

Jos jotain piraattipuolue nykyään haluaa olla, niin vapauspuolue. Mutta mitä se vapaus oikein mahtaa tarkoittaa?

Puolitoista viikkoa IRC-kokouksen jälkeen Tapani Karvinen ajaa Hollannista hankitulla Mercedes-Benzillä Helsingin Kalliossa sijaitsevalle Piraattiklubille. Helsingin piraatit järjestävät siellä vuosikokouksensa, tällä kertaa ihan kasvotusten. Vaikka Karvinen itse kuuluu Varsinais-Suomen piirijärjestöön, hän on saapunut kuuntelemaan kokousta puolueen kannatuksen ydinalueelle.

Piraattiklubi on pieni kerhohuone kerrostalon kivijalassa. Tilaa on pienen yksiön verran. Seinillä on piraattijulisteita, ja violetti puoluelippu peittää ainoan valonlähteen, ristikoilla suojatun ikkunan. Sohvien vierustat ovat täynnä jatkojohtoja. Istuinpaikat meinaavat loppua kesken, vaikka paikalla on vain kymmenkunta piraattia. Kuten piraattipuolueessa on tapana, reilu enemmistö on miehiä.

Tapahtumaa voisi erehtyä luulemaan verkkopelitapahtumaksi, laneiksi, ellei seinälle olisi heijastettuna virallinen esityslista. Sen mukaan pääaiheita ovat taloustilanteen tarkastaminen, toimintasuunnitelman hyväksyminen ja ensimmäisten eduskuntavaaliehdokkaiden määrittäminen. Tilinpäätöksen tekeminen hoituu nopeasti, koska paikallisjärjestöllä ei ole omaa tiliä. Rahankeräys on silti alkamassa vaaleja varten.

”Tarkoituksena on laittaa lähiaikoina puku päälle ja mennä tapaamaan yritysten johtajia. Meidän agendamme on monien heidänkin agendansa. Nimettömät alle 1 500 euron lahjoitukset ovat yrityksille pikkurahaa”, Helsingin piirin puheenjohtaja Raoul Plommer suunnittelee ja saa vastaukseksi hyväksyviä nyökkäyksiä.

Sekä Plommer että Karvinen uskovat, että puolue pystyy keräämään ensi vuoden vaaleihin rahoitusta erityisesti tietotekniikkayrityksiltä. Viime eduskuntavaalien alla ongelmaksi muodostui se, että piraatit olivat ilmoittaneet julkistavansa kaikkien yli 300 euron lahjoituksen tehneiden tahojen nimet.

”Se oli idealistinen ajatus mutta aiheutti samalla sen, että yritykset kieltäytyivät lahjoittamasta rahaa, koska eivät halunneet tulla yhdistetyiksi piraattipuolueeseen”, Plommer kertoo ja virnistää.

Lahjoittajien nimet haluttiin julki, koska piraatit vannovat vapauden ja avoimuuden nimeen. Puolueessa kaikki jäsenten näkemykset ja ideat ovat sallittuja. Jokaisella on yhtäläinen mahdollisuus vaikuttaa poliittisiin linjauksiin.

”Jos jonkun pitää edes miettiä luvan pyytämistä esimerkiksi toiminnan järjestämiseen, olemme jo väärässä tilanteessa. Kenenkään ei pitäisi tarvita pyytää lupaa keneltäkään”, Karvinen sanoo.

Siksi puolue on ollut jäsentensä kannanottojen kanssa samanlaisissa vaikeuksissa kuin perussuomalaiset. Vuonna 2010 piraattipuolueen kansanedustajaehdokas Panu Horsmalahti julisti Uuden Suomen blogissa naisten alistavan miehiä pihtaamalla seksiä. Samoissa vaaleissa ehdokkaana oli Big Brotherista tuttu Antti Kurhinen, joka on viime aikoina kunnostautunut kovan luokan putinistina.

Siitä ei ole päästy kovin kauas. Varainhankinnan nimissä ja suosion kasvattamiseksi puolueessa heitellään ideoita laidasta laitaan.

”Raoul, oon miettinyt, että pitäisikö meidän lähteä vaatimaan Barack Obaman Nobel-palkinnon vetämistä pois Obamalta. Se voisi tuoda näkyvyyttä”, Karvinen sanoo Plommerille Piraattiklubin edustalla.

Plommerin mukaan ensin on selvitettävä, olisivatko muut Euroopan piraattipuolueet valmiita lähtemään hankkeeseen mukaan. Kuulostaa ehkä vitsiltä, mutta piraateista kun ei koskaan tiedä.

Kokouksen päätyttyä Tapani Karvinen istuutuu kalliolaiseen pizzeriaan. Jos piraattien agenda tuntuu epämääräiseltä, hän jos joku osannee kertoa, mitä puolue oikein haluaa.

Pöydän ääressä Karvinen tiivistää puolueen ensi kevään vaaliohjelman tärkeimmät teemat.

”Opetus, demokratia, talous ja ihmisoikeudet. Erityisesti pitää keskittyä opetukseen.”

Valtavia ja valtavan epämääräisiä käsitteitä, eikä tosiaan sanaakaan tekijänoikeuksista.

Entisten jäsenten Pahalahden ja Wahlmanin kritiikki näyttää osuvan. Nyt puolue haluaa vähän kaikkea. Vaaliohjelmassa esitellyt yksittäiset tavoitteet ovat suurimmaksi osaksi konkreettisia mutta tuntuvat lähinnä sattumanvaraisilta poiminnoilta laajasta puolueohjelmasta.

Opetuksen kehittäminen tarkoittaa vaaliohjelman mukaan esimerkiksi verkkokurssien lisäämistä, pakkoruotsista luopumista ja avointen oppimateriaalien tukemista. Taloudessa tärkeimpänä teemana on perustulo, ja ihmisoikeuksissa käsitellään internetin perustuslakia, jonka ainut määritelmä on, että se ”turvaa verkon käyttäjien oikeudet”.

Demokratia – ja kenties puolueen oma vaalimenestys – paranisi piraattien mielestä, jos vaaleissa voisi yhden ehdokkaan äänestämisen sijaan listata useita ehdokkaita paremmuusjärjestykseen. Jos ensimmäiseksi listattu ehdokas ei menisi läpi, ääni siirtyisi listalla seuraavana olevalle. Samoin puoluetukien pitäisi pohjautua vaaleissa kerättyihin ääniin.

Vaaliohjelman käsittelyn sijaan Karvinen pohdiskelisi mieluummin omia näkemyksiään. Keskustelun aikana tuntuu siltä, että vastapuolena olisi ennemmin politiikan tai tietotekniikan tutkija kuin puoluejohtaja. Lyhyessä ajassa Karvisen vastaukset ehtivät harhailla tulevaisuuden levymyyntiteknologiaan, perustulon työllisyysvaikutuksiin ja uudenlaisiin ydinvoimaloihin, joissa uraani korvattaisiin toriumilla.

Toki Karvinen ja koko puolue ovat yhä myös tekijänoikeuksien valvonnan poistamisen kannalla, aivan samalla tavoin kuin puolueen perustamisen aikaan. Mutta miksi teema ei sitten ole ollenkaan esillä vaaliohjelmassa? Karvisen perustelu on yllättäen juuri se sama, jolla piraattiliiton perustaja Samuli Pahalahti kritisoi puoluetta.

”Kehitystä oikeaan suuntaan ei ole tapahtunut. Tällä hetkellä aika yleinen tunne puolueen sisällä on, että asioihin on mahdotonta vaikuttaa ulkoapäin esimerkiksi lakialoitteilla.”

Karvinen uskoo, että tekijänoikeustaistelu voitetaan, kun välissä väännetään vapauden puolesta muilla rintamilla. Piraatit toivovat, että vapaus nostaa heidät päättäjien joukkoon.

”Tavoitteet eivät ole muuttuneet, vain reittivalinta on”, Karvinen sanoo.

Syyskokous Lahdessa oli suurin puheenjohtaja Tapani Karvisen johtama tilaisuus sen jälkeen, kun hänet valittiin elokuussa puolueen johtoon.

Syyskokous Lahdessa oli suurin puheenjohtaja Tapani Karvisen johtama tilaisuus sen jälkeen, kun hänet valittiin elokuussa puolueen johtoon.

Uudella reitillään piraatit keskittyvät yksilönvapauksiin. Ne ovat hittisana 2010-luvun politiikassa, mutta eivät mitään uutta Suomen puoluekentässä. Uusliberalistinen puolue nuorsuomalaiset nousi hetkeksi pinnalle 1990-luvun puolivälissä, ja liberaaleilla oli ehdokkaita vuoden 2007 eduskuntavaaleihin saakka. Viimeisimpänä useat kokoomuspoliitikot ovat toimineet liberaaleja arvoja ajavan ajatuspaja Liberan riveissä.

Suomen puoluejärjestelmään erikoistunut Turun yliopiston professori Timo Soikkanen pitää piraatteja osittain liberaalipuolueiden perinnön jatkajana. Hänen mukaansa puolue erottautuu kuitenkin perinteisistä liberaalipuolueista poikkeuksellisen jyrkillä kannanotoilla yksilönvapauksien puolesta.

”Piraatit on kannanotoissaan ultralibe-raali, jopa anarkistinen, puolue. Yksilö ja hänen oikeutensa ovat koko puolueen toiminnan keskiössä. Valtiota ei pidetä merkittävänä”, Soikkanen sanoo.

Vapauden suurin ongelma on se, että se tarkoittaa jokaiselle aivan erilaisia asioita. Sekä yritykset että yksilöt ilmoittavat kannattavansa vapautta mutta voivat silti olla täysin vastakkaisilla puolilla. Jos yritys saa vapaat kädet tehdä mitä vain, kuluttajan vapaudet kärsivät.

”Vapaus on maailman konservatiivisin käsite”, puoluejohtaja Karvinen sanoo.

Lähinnä vapaus tuntuu antavan kaikille puolueen jäsenille mahdollisuuden tehdä ja sanoa puolueen nimissä mitä vain. Lokakuussa Karvinen ja kymmenkunta muuta piraattia marssivat 600-henkisen joukon seassa Helsingin keskustassa huutaen vapautta vastustavia iskulauseita.

”Vapaakauppaa vastaan, TTIP hautaan!” -huuto kajahti Karvisen suusta kovempaa kuin monilta muilta, kun piraatit osallistuivat mielenosoitukseen Euroopan Unionin ja Yhdysvaltojen vapaakauppasopimusta vastaan. Toisin sanoen vapauden nimeen vannova puolue lähti joukolla vastustamaan kansainvälisen kaupan sääntelyn purkamista.

”Meille on tärkeintä vastustaa yksilöön kohdistuvaa sääntelyä. Sen sijaan yrityksiä ja viranomaisia on tarpeellista säännellä, jos ne uhkaavat yksilönvapauksia. Törkeintä vapaakauppasopimuksessa on se, että valmistelut on tehty avoimuuden periaatteiden vastaisesti suljettujen ovien takana”, Karvinen sanoo.

Hänen sanansa ovat vakuuttavia, mutta ristiriidan hän tietää itsekin. Eikä sitä voi olla näkemättä Karvisen olemuksesta.

Juuri tuo epämääräinen vapaus taitaa olla piraattien ainut selvä vahvuus. Koska puolueella ei ole yhtä selvää linjaa, moni voi yllättäen löytää itsensä piraattien joukosta – ainakin vaalikonetta tehdessään.

”Agendamme heikko tunnettavuus voi olla mielestäni myös vahvuus. Voimme luoda brändimme tyhjältä pöydältä”, Karvinen sanoo.

Norminpurkutalkooäänestäjä on saman tien monista asioista samaa mieltä piraattien kanssa. Syksyn aikana piraatit ovat viskikohun innoittamana vastustaneet äänekkäästi alkoholimainonnan tiukentamista ja muuta sääntely-Suomea.

Samalla tavalla yhtymäkohtia on sekä vihreiden että vasemmistopuolueiden poliittisten näkemysten kanssa. Karvinen puhuu innokkaasti kuuden tunnin työpäivästä, jonka kokeilemista Suomessa ovat ensimmäisenä ehdottaneet vasemmistonuoret. Samoin hän pitää osin piraattien ansiona, että perustulokeskustelu on voimistunut sen jälkeen, kun piraatit ottivat perustulon puolueohjelmaansa vuonna 2011. Vihreät tosin nosti saman teeman poliittiseen keskusteluun jo vuonna 2007, vuotta ennen piraattipuolueen perustamista.

”Viime aikoina on ollut havaittavissa vähän sellaista, että esimerkiksi vihreät on nostanut pinnalle asioita, jotka ovat näkyvästi meidän agendalla”, Karvinen sanoo.

Euroopan parlamentissa piraattien Julia Reda kuuluu liberaaliryhmän sijaan vihreiden puolueiden ryhmittymään.

Tapani Karvinen toivoo, että piraatit ja vihreät voisivat eduskuntavaaleissa muodostaa hajakannatusalueilla vaaliliiton. Samaan aikaan osa jäsenistä haluaisi vaaliliittokumppaniksi rasistiseksi leimaantuneen Muutos 2011:n, jonka jäsenkirja joillakin piraateilla on.

piraatit_3

Piraattipuolueen violetti lippu liehuu hallitsemattomasti Lahden tiedepuistossa, joka mainostaa itseään Lahden yritys- ja koulutuskeskittymänä. On marraskuun alku, eli vajaa kuukausi Helsingin piraattien kokouksesta. Täällä järjestetään piraattipuolueen valtakunnallinen syyskokous. Nyt ei istuskella hämärässä kerhohuoneessa vaan kliinisessä auditoriossa.

Paikalle saapuu 30 piraattipuolueen jäsentä. Tunnelma on yhtä hilpeä kuin huoneen sisustus. Siinä ei ole mitään kerrottavaa.

Päivän tärkein asia on vaaliohjelman lopullisen muodon päättäminen, mutta vaalihuumaa ei löydy hakemallakaan. Ennen kokouksen alkamista huoneessa vallitsee puheensorinan sijaan lähinnä hiljaisuus. Paikalle saapuneet jäsenet istuvat tasaisen etäällä toisistaan. Innokkaimmat virittelevät roll up -mainoksia ja koittavat saada kahvinkeitintä toimimaan.

Tiedepuiston auditorio sopisi hienosti keskikokoisen yrityksen paikaksi osavuosikatsauksen järjestämiseen. Piraattien osavuosikatsaus tuntuu jatkuneen koko syksyn. Tässäkin kokoontumisessa talous on päivän ensimmäinen epistola, eikä siitä ole tunnelman kohentajaksi.

”Minua pyydettiin tekemään rehellinen talousarvio, ja tässä se nyt on”, taloudenhoitaja Pasi Vähämartti esitelmöi.

Hän saa osakseen hieman vaivaantunutta naurua laittaessaan taulukkonsa esille. Vuoden lopussa tilillä on noin 2 000 euroa, saman verran kuin pienellä opiskelijajärjestöllä. Sillä saisi kaksi kohtuullisen kokoista tai yhden hieman isomman vaalimainoksen Helsingin Sanomissa.

Mutta puheenjohtaja Karvisen optimismia sekään ei himmennä.

”Meidän taloustilanne saattaa näyttää heikolta talousarvioissa, mutta niihin ei ole laskettu bitcoin-lahjoituksia, joita on tullut viime aikoina paljon.”

Piraattipuolue on Suomen ainut puolue, joka puolustaa näkyvästi bitcoinien tapaisia nettivaluuttoja. Muilla on vaikeuksia ottaa niitä vakavasti, vähän niin kuin piraattejakin.

”Bitcoin-lahjoituksista voi olla merkittävä apu vaalikampanjointiin”, Karvinen sanoo.

Merkittävä apu voisi olla myös siitä, että piraatit luopuisivat jäsenmaksunsa vapaaehtoisuudesta. Toisin kuin suurin osa muista puolueista, piraatit eivät poista jäsenistöstään henkilöitä, jotka eivät ole maksaneet jäsenmaksua kuluneen vuoden aikana.

Kokoustauon aikana Karvinen sytyttää pikkusikarin auditoriotilan takapihalla, jossa pieni piraattiporukka juttelee hiljaa kirkon konservatiivisuudesta.

Hän kertoo, että neuvottelut Pirate Bayn perustajan Peter Sunden kanssa on aloitettu ensi kevään vaaleista. Tällä hetkellä Sunde istuu vankilassa tuomiotaan, mutta vapautuu sieltä ennen vaaleja. EU-vaaleissa Sunde keräsi 2 900 ääntä, lähes tarkalleen saman verran kuin piraatit yhteensä viime eduskuntavaaleissa Helsingin vaalipiirissä.

Puolue tarvitsee silti muitakin nimekkäitä ehdokkaita kuin Sunden, sillä äänimäärän olisi noustava selvästi yli 10 000:een. Ja on epäselvää, haluaako Pirate Bayn perustaja edes asettua ehdolle puolueeseen, joka on jättänyt tekijänoikeusteemat pois vaaliohjelmastaan.

Kokoustauko päättyy. Karvinen palaa takaisin kokoustilaan käsittelemään vaaliohjelmaa. Se on ratkaiseva paperi, jonka avulla piraattien pitää vihdoin päästä mukaan vallankäyttäjien eliittiin – tosin vain vähäksi aikaa.

”Piraattien tavoitteena on tehdä politiikkaa, jolla teemme itsemme tarpeettomaksi, ja kuolla sitten pois”, Karvinen kertoo.

Mutta eikö alkuperäisteemasta irtautuminen jokapaikanpuolueeksi ole juuri sitä? Teknologialehti Wired julisti tänä keväänä piraattien suurimmaksi saavutukseksi sen, että puolue on tuonut Euroopassa tietoyhteiskuntateemat vanhojen puolueiden ratkaistavaksi. Suomessa sekin tehtävä on jäänyt kesken.

Maamme merkittävin tietoyhteiskuntapoliitikko piraattien ulkopuolelta on vihreiden Jyrki Kasvi, joka jäi varasijalle viime vaaleissa. Ironista kyllä, Kasvi olisi noussut eduskuntaan, jos edes joka kymmenes Uudenmaan vaalipiirissä piraattipuoluetta äänestänyt olisi antanut äänensä hänelle.

Huolimatta NSA:n vakoiluskandaalista ja siitä, että puolustusministeriö valmistelee lakia verkkovalvonnan mahdollistamiseksi, olisi todella kummaa, jos digitalisaatio nousisi vaaliteemaksi.

Samalla kun piraatit ovat vaienneet alkuperäistavoitteistaan, Spotify ja Youtube ovat tehneet laillisesta musiikin kuuntelusta niin helppoa, että vain harva jaksaa kikkailla torrentien kanssa tai ottaa turhia riskejä lataamalla kappaleita laittomasti.

Pelkän piratismin kiinnostavuus on siis ohitse. Piraattipuolueen alkuperäisongelma ratkaistiin aivan eri tavalla kuin piraatit olisivat halunneet.

Siksi puolue ei voi kuin uskoa siihen, että kun Suomi on riittävän vapaa, se on vapaa myös tekijänoikeuskontrollista.

Sitä odotellessa voi vaikka koettaa muuttaa suomalaisen opetusjärjestelmän, mitä sillä sitten ikinä tarkoitetaankin.

Teksti: Juuso Määttänen
Kuvat: Sakari Piippo