07. marraskuuta 2014
Teksti:

Sanna Marin, 28-vuotias sosiaalidemokraatti:

”Puoluetta valitessani pohdin SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden välillä. Vihreät tippui pois ensimmäisenä, koska heillä ei ollut yhtenäistä linjaa talous- ja sosiaalipoliittisiin asioihin. €¨Lopulta päädyin demareihin, koska SDP on saanut politiikassa aikaan enemmän kuin vasemmistoliitto.

Syyni vasemmistolaisen ajattelumallin kannattamiseen ovat hyvin perinteisiä. Uskon siihen, että vapaus tarkoittaa vapautta johonkin, kuten ilmaiseen koulutukseen. Jokaisen pitää olla vapaa toteuttamaan itseään omista tausta-€¨tekijöistä riippumatta. Se mahdollistetaan takaamalla toimeentulo ja sosiaaliset oikeudet.

Vuonna 2006 liityin demarinuoriin ja seuraavana vuonna puolueeseen. Vuonna 2012 nousin Tampereen kaupunginvaltuustoon, ja minut valittiin heti ensimmäisellä kaudellani valtuuston puheenjohtajaksi luultavasti kunta- ja aluejohtamisen opintojeni vuoksi. Nyt istun myös puoluehallituksessa varapuheenjohtajana.

SDP:n kannatuksen nykyiseen tilanteeseen on kolme syytä. Ensimmäinen on se, että olemme menettäneet uudistusotteemme. 1980- ja 1990-luvuille saakka SDP oli voimakkaasti yhteiskuntaa uudistava voima. Kun hyvinvointiyhteiskunta saavutettiin, emme ole onnistuneet asettamaan uudenlaisia tavoitteita. Viime aikoina kompromisseista on tullut SDP:n tavoite, vaikka kompromisseja pitäisi tehdä vain tarvittaessa.

Toinen ongelma on se, että SDP:ssä ei ole ymmärretty globalisaation logiikkaa. Uskomme edelleen valtiovetoiseen toimintaan, vaikka päätöksenteko on hajautunut Euroopan unioniin ja paikallispolitiikkaan. Esimerkiksi uusien nuorten puolueaktiivien löytämiseksi meidän pitää toimia aktiivisemmin paikallisesti.

Kahteen edelliseen syyhyn liittyy kolmas ongelma, eli se, ettemme ole onnistuneet puhuttelemaan nuoria äänestäjiä. SDP vaikuttaa harmaapukuisten miesten puolueelta, joka puhuu budjeteista ja rakenteista.

Uskon, että SDP pystyy uudistumaan ja houkuttelemaan nuoria äänestäjiä, mutta se ei tapahdu yhtä kivuttomasti kuin olisi voinut tapahtua, jos uudistustyö olisi aloitettu aikaisemmin. Muutos herättää varmasti myös vastarintaa ja tiukkasanaista keskustelua.

Vaikka Jutta Urpilainen oli hyvä johtaja, hänen aikanaan demarit nukkuivat Ruususen unta. Viime aikoina keskustelu on virinnyt uudestaan. En osaa sanoa, johtuuko tilanne puheenjohtajavaihdoksesta vai poliittisen ilmapiirin muutoksesta. Meidän pitäisi muutenkin päästä pois puheenjohtajavetoisesta ajattelutavasta. Puolueet ovat yhteisiä projekteja eivätkä yksittäisen ihmisen show – paitsi ehkä kokoomuksessa.

Tärkeintä on rohkeuden ja räväkkyyden löytäminen. SDP:ssä on lahjakkaita nuoria, joiden pitää terävöittää omaa tekemistänsä ja lakata olemasta liian kilttejä. Meillä on oltava selviä tavoitteita, kuten sosiaaliturvan uudistaminen ja ilmastokysymyksiin puuttuminen.

Vaaleihin suunnatessa meidän on tavoiteltava hallitusvastuuta, mutta hallitukseen ei voida mennä mistä hinnasta tahansa. Jos olemme hallituksessa, sen on tehtävä sosiaalidemokraattista politiikkaa. Ongelma on se, että kaikki muut suuret tai keskisuuret puolueet ovat oikeistolaisia ja arvokonservatiivisia.

Juuri hallitusvastuun tavoittelu erottaa meidät vasemmistoliittolaisista, jotka haluavat olla oikeassa, vaikka se tarkoittaisi sitä, että he ovat yksin eivätkä saa mitään aikaan.”

Teksti: Juuso Määttänen
Kuva: Konsta Leppänen

Juttusarjassa haastatellaan uhanalaisia ihmisryhmiä.