16. toukokuuta 2014
Teksti:

Lapsena kysyin äidiltä, missä puussa nakit kasvavat. Seitsenvuotiaana luovuin meetvurstista, koska isoveljeni paljasti sen olevan hevosta. 14-vuotiaana ryhdyin vegetaristiksi, kunnes lukiossa kunnianhimon taso nousi ja yritin olla jonkin aikaa vegaani.

Lähi-Sestossa oli hylly, jossa oli liotettavia papuja, Tartex-tahnaa ja soijamaitoa. Kasvatin itse vihreitä papuja ja söin niitä viidesti viikossa. Se oli sen verran ankeaa, että aloittaessani yliopistossa en enää ollut vegaani. Nykyään olen kalaa ja kanaa syövä kasvispainotteinen sekasyöjä, kuten kai kaikki muutkin yliopistolaiset naiset.

Mutta sisälläni asuu yhä vegaani. Se heräsi toukokuussa, kun näin Facebookin kuvavirrassa sivettikissan, joka joutui elämään pienessä laatikossa. Se pakotettiin syömään marjoja, jotta se kakkaisi kopi luwakia, sivettikissakahvia. Tunsin piston sydämessäni. Vaikka en juo sivettikissakahvia, mässäilen silti muiden eläinten kustannuksella. Kahvilassa valitsen aina tuorejuustokakkupalan, jossa on liivatetta.

Sivettikissavideon nähtyäni katsoin lähikaupassa maitohyllyä varovaisen avoimin mielin. Siellä oli vegaanista maitoa 28:a eri laatua. Pitkälle on tultu Seston ajoista.

Päätän kokeilla elää viikonlopun vegaanina. Mutta sitten se iskee, juustonhimo. Millä juuston voi korvata? Tällaisten kysymysten takia hankin tuekseni apurin.

Ainut eläinkunnan tuote, jota 25-vuotias Siddharth Iyer on elämänsä aikana nauttinut, on maito. Sekin jäi, kun Iyer muutti Etelä-Intiasta opiskelemaan Aalto-yliopistoon sähkötekniikkaa ja löysi Oikeutta Eläimille -järjestön.

Tammikuussa järjestö aloitti Vegaanihaaste-kampanjan. Haasteen vastaanottavat saavat kuukauden ruokareseptit ja vegaanitutorin auttamaan alkuun ruokavalion muuttamisessa. Oman opastajansa voi valita järjestön sivulla olevasta kasvokatalogista. Minä olen valinnut Siddharthin, joka seisoo nyt tukenani Unicafen linjastolla. Haluaisin ottaa seitä katkarapukastikkeella, mutta hän sanoo työntekijälle englanniksi: ”Vegan.”

Saan tästä vahvistusta. On helpompi seurata perässä kuin tehdä päätös itse.

”Minulle samaa”, sanon.

Soijarouhebolognesen äärellä Iyer kertoo tutoroineensa minua ennen suomalaista opiskelijaa ja yhtä amerikkalaista perhettä. Opiskelijalle hän valmisti tämän kotona intialaista currya ja seitania.

Minut hän vie viikonlopun ruokaostoksille. Poimin Iyerin johdolla tuotteita koriini. Itsekseni joutuisin varmistamaan etiketeistä, ettei niissä varoiteta tuotteen saattavan sisältää maitoa tai munaa. Voin vain katsoa ja oppia.

Lauantaiaamuna minulla on hyvä reservi uuteen ruokavaliooni sopivia tuotteita. Kauramaitoa aamukahviin, smoothieen soijajukurttia.

Illalla grillaan kylmäsavutofua kasvisten kanssa ja teen pestoa, josta olen jättänyt parmesaanin pois. Jälkiruuaksi teen valmiista vegaanisesta sekoituksesta ja kookosmaidosta lettuja, joiden kanssa tarjoan suklaanmakuista soijajäätelöä ja grillattua banaania. Se maistuu taivaalliselta, vieraatkin kehuvat.

Sunnuntaina syön jääkaappia tyhjäksi vegaaniruuistani, melkein paketillisen riisikakku- ja vegaanilevitteellä. Huomaan, että useampi lasi soijamaitoa aiheuttaa ilmavaivoja.

Illalla haaveilen jo siitä, mitä ahmin maanantaina. En voisi kertoa Iyerille, kuinka hellästi ajattelen katkarapusalaattia caesar-kastikkeella. Ja suklaata. Ihanaa, suonet tukkivaa eläinrasvaa.

Onneksi kaikki eivät ole yhtä heikkoja.

Oikeutta eläimille -järjestön vegaanihaasteeseen osallistui tammikuussa yhteensä 700 ihmistä. Heille lähetettyyn kyselyyn vastasi 200 ihmistä, joista 40 prosenttia ilmoitti jatkavansa vegaaniuden polulla.

Onneksi voin sentään ajatella kuuluvani siihen 50 prosenttiin, joka sanoi kokeilun jälkeen vähentävänsä eläinkunnan tuotteita. Sillä Iyerin ansiosta tiedän nyt senkin, millä voi korvata juuston. Marketeissa myydään soijapohjaisia Tofutti-juustoja – etenkin Tofutin mozzarellajäljitelmä on hänen mielestään hyvää.

Hanki oma vegaanitutori: www.vegaanihaaste.net/ota-haaste-vastaan

Teksti: Johanna Mitjonen
Kuva: Jussi Särkilahti