Silkkaa taikuutta

T:Teksti:

Kalliolaisessa kaljapitseriassa Ringa Manner, 26, tilaa ison karpalomehun ilman jäitä. Alko­holi kuulemma saa sydämen hermoilemaan.

Helsinkiläinen Manner tunnetaan taiteili­janimillä Cute Pint ja The Hearing. Ensin mai­nittuna hän soittaa rämisevää autotallipoppia Pintandwefall­yhtyeessä, toisessa hän sooloilee elektronisesti.

”En halua päälle päsmäröidä ryhmässä enkä osaa ottaa tilaa, ainakaan kovin rakenta­vasti. Siksi perustin oman jutun, jossa on kyse vain minun ideoistani. Kun kanavoin diivailun tarpeet pikkuvaltakuntaani, pystyn toimimaan tosi hyvin bändissä”, Manner sanoo.

Pintandwefall-­bändiä ja The Hearing­-soo­loprojektia yhdistää se, että molemmissa kaik­ki soittavat kaikkia soittimia: koska jälkimmäi­sessä ei ole Mannerin lisäksi muita, hän vastaa esiintyessään yksin kaikesta.

”Sehän näyttää silkalta taikuudelta, se on kuin koreografiaa. Teen ensin pohjaluupin, vaikka rummuilla, ja sen päälle soitan jotain muuta ja kerrostan itseäni. Kun soittaa esimer­kiksi bassoa bändikeikalla, oma osuus on jatku­va. Jos lakkaan soittamasta, ääni loppuu. The Hearingissa otan yhden biisin aikana kaikkien jäsenten roolit vuorollaan.”

Manner ihailee multi­instrumentalisti Owen Pallettin teknistä taituruutta ja runollisuut­€¨ta, mutta omassa laulutyylissä kuuluu Freddie Mercury.

”Tykkään laulaa vahvasti ja se tulee siitä, että kuuntelin pienenä ihan sikana Queeniä.”

Vuoden alussa ilmestyi Pintandwefallin nel­jäs levy Be My Baby ja lopussa The Hearingin Dorian­-debyytti. Sen nimi viittaa Oscar Wilden klassikkoromaaniin Dorian Grayn muoto­kuva. Teoksessa kaunis nuorukainen elostelee oopiumluolissa ja ilotaloissa, mutta ainoastaan hänen muotokuvansa kärsii seuraukset.

Pintandwefallin ja The Hearingin lisäk­€¨si Manner soittaa räkäpunkkia Hajuviivoissa ja esittää 1980­-luvun kevyt­goottilainoja Las Kalmas ­kokoonpanossa. Eikä siinä vielä kaik­ki: tänä syksynä hän aloitti kulttuurituotannon opinnot Metropoliassa.

Rokkielämä – opiskelijaelämästä puhumat­ takaan – saattaa viedä mehut, vaikka kuuluisi vain yhteen bändiin. Onneksi Mannerkin omistaa öljyvärityön itsestään: Pintandwefallissa soittava kuvataiteilija Ninni Luhtasaari maalasi bändin jäsenet pari vuotta sitten.

”Tällä hetkellä taulu on makuuhuoneessa, mutta ei ripustettuna. Sitä pitäisi vähän loit­sia”, Manner sanoo.

Jos taika ei toimi, ehkä karpalomehu pitää ikuisesti Cute Pintina.

Teksti: Marko Ylitalo
Kuva: Noora Isoeskeli