16. toukokuuta 2013
Teksti:

Kaksi pienikokoista naista ottaa poseerausasennon Esplanadin nurmikolla. Siihen kuuluu silmien siristäminen ja rintakehän työntäminen vähän eteenpäin. Hymy ei ole leveä, pieni kaarre vain.

Tänään on satanut räntää ja ilman takkia on kylmä.

Nurmikolla seisoo kaksi seksillä ratsastavan tv-sarjan nuorta esiintyjää. Tai ei oikeastaan. Nurmikolla ei poseeraa tv-tähtiä, vaan kaksi saamelaisuuden sanansaattajaa.

Mutta sen ei ollut tarkoitus mennä niin.

Kirste Aikio näki Suvi Westin ensimmäistä kertaa 16-vuotiaana inarilaisessa baarissa, kun West tanssi pöydällä. Vakka oli löytänyt kantensa.

Heistä tuli nopeasti ystäväkaksikko, joka tunnettiin hulluttelusta, meuhkaamisesta ja hauskanpidosta. Joskus kaverit sanoivat, että yhdessä naiset olivat liian rasittavaa seuraa.

Aikio ja West olivat samassa media-alan koulussa ja halusivat aina tehdä kaikki työt yhdessä. Kerran he ehdottivat, että luokka toteuttaisi sukupuolitaudeista kertovan musiikkivideon. Luokkakaverit kuitenkin halusivat mieluummin tehdä lastenohjelman. Jälkimmäinen idea toteutettiin.

Nyt West ja Aikio voisivat halutessaan toteuttaa musiikkivideon, joka näytettäisiin telkkarissa.

Ylellä pyörii kaksikon oma viihdeohjelma Märät säpikkäät.

Ohjelmassa naiset haastattelevat julkkiksia, tekevät stereotypioista sketsiviihdettä ja puhuvat härskejä.

Märkien säpikkäiden sketsien maailma hyödynsi ensimmäisellä kaudella saamelaisen ja suomalaisen elämänkatsomuksen yhteenkolahduksia. Nyt toisella kaudella sketsit ruotivat enemmän länsimaalaisen ihmisen elämänmenoa – aiheena on esimerkiksi suuri tarpeemme omistaa lemmikkieläimiä.

Jos kyseessä olisi jokin muu ohjelma, sen kohdalla olisi pohdittu, mikä siinä on performanssia ja mikä ei: esittävätkö naiset sarjassa itseään, koska esiintyvät omilla nimillään? Olisi tartuttu siihen, kuinka ohjelmassa puhutaan seksistä. Siitä puhutaan suoraan, niin kuin parikymppiset suomalaiset naiset seksistä keskenään puhuvat.

Joku olisi pitänyt sitä huomionhakuisena, toinen emansipatorisena.

Mutta tätä keskustelua ei käyty.

Westin ja Aikion viihdeohjelmasta tehtiinkin yhteiskunnallinen.

Kun naiset tapaavat toimittajia, he joutuvat tietovisaan: Kuinka monta saamelaista Suomessa on? Saako suomalainen käyttää kuksaa? Entä leukua? Entä neljäntuulenlakkia? Mitä mieltä he ovat Lapin luontoa myllertävästä kaivosteollisuudesta? Ovatko saamelaiset naiset mustasukkaisia? Äänestävätkö kaikki saamelaiset Paavo Väyrystä?

”Kaikista vähiten haluan puhua saamelaisuudesta. Mieluummin puhun vaikka omasta seksielämästäni”, Suvi West sanoo heti haastattelun aluksi.

Hänellä ja Kirste Aikiolla olisi kuitenkin erinomainen tausta saamelaiskysymyksiin vastaamiseen. Aikiolla olisi siihen täydellinen koulutuskin: hän on opiskellut Oulun yliopistossa saamen kulttuuria ja kieltä. Hän osaa tehdä esimerkiksi nutukat, poronnahasta valmistetut perinnejalkineet.

Molemmat ovat saamelaisia, jotka tuntevat juurensa.

West on kotoisin Outakoskelta, mutta asuu nyt Kalliossa. Aikio on asunut eri puolella Lappia, muun muassa saamelaisten pääkaupungissa Kautokeinossa Norjan puolella ja nyt Inarissa. Hän haaveilee muutosta isänsä syntysijoille Utsjoelle.

Ja kyllä heistä saamelaisaktivistia löytyy. He ovat esimerkiksi järjestäneet mielenosoituksen, jossa vastustettiin saamelaispuvun ryöstökäyttöä turismissa. Yhdessä Säpikkäiden jaksossa West lupasi paljastaa rintansa Seiskan kannessa, jos lehti kirjoittaisi saamelaisten maaoikeuksista.

Saamelaiselle ei nimittäin ole itsestäänselvyys olla olemassa.

”Saamelaisia ei ole pelastamassa saimaannorppia tai etsimässä itseään Intiassa, koska oman kansan pelastamisessa on niin paljon työtä”, West sanoo.

Kun saamelaisuuden päivää vietetään, citysaamelaisenkin puhelin pirisee. Huvitti tai ei, sitä tuntee pakkoa olla pienen, kuolemanuhan alla olevan kansansa edustaja aina tarvittaessa.

Se voi joskus olla taakka. Mutta suurempi on kuitenkin tunne siitä, miten tärkeää on kuulua johonkin suurempaan.

Naiset myöntävät ristiriidan: he kyllä arvostavat juuriaan ja ammentavat saamelaisuudesta – kirjoittavat esimerkiksi säpikäshenkistä Saamelaisen käyttöopas -kirjaa, joka ilmestyy syksyllä.

Mutta siitä huolimatta he eivät haluaisi profiloitua saamelaisiksi viihteen tekijöiksi.

Ihan niin kuin tummaihoinen lesbo naiskirjailija ei haluaisi olla tummaihoinen lesbo naiskirjailija, vaan ihan vain kirjailija.

Suvi West ja Kirste Aikio haluavat olla käsikirjoittajia, ilman mitään etuliitteitä.

Norjassa on jo mahdollista olla elokuvaohjaaja ilman, että saamelaisuutta mainitaan, sen on Nils Gaup todistanut.

Mutta Westin ja Aikion kohdalla saamelaisuus mainittaneen vielä jonkin aikaa. Ja kun kuuntelee naisten puhetta, vaikuttaa siltä, että se ei ehkä kuitenkaan ole valtava tragedia:

”Elämäntyöni on palvella kansaani”, Aikio sanoo.

”Koen, että elämäni yksi tärkeimpiä tehtäviä on saamelaisuudesta kertominen ja sen esille tuominen.”

Teksti: Johanna Mitjonen
Kuva: Iina Esko