Ennen kuin juhlavieraat suuntaavat koteihinsa, isäntäpariskunta haluaa esitellä uutta hankintaansa.
Kaikki katsovat päät kenossa, kun se kieppuu koreografiansa olohuoneen matolla. Eteen, taakse, pari sanaa japaniksi, oikealle ja sohvan alle. Se on kuin muovinen koiranpentu, paitsi että siitä on jotain hyötyä. Se imuroi pyöriessään.
Se on robotti, joka tekee tulevaisuudessa siivoojien työt. Siivoojat eivät ole ainoita, joiden pestit ovat vaarassa.
Elektoroniikkaa valmistava Foxconn on ilmoittanut ostavansa yli miljoona robottia kokoamaan puhelimia ja muuta elektroniikkaa tehdastyöläisten tilalle. Google-pomo Sergey Brin julisti syksyllä, että yhtiön kehittelemä robottiauto on valmis markkinoille viiden vuoden sisällä. Hyvästi taksikuskit!
Ja me kaikki muutkin ammattiosaajat. Me kaikki olemme korvattavissa.
Asia on ollut esillä jo vuosisatoja.
Tämä ei ole edes Wikipedian mukaan ihan varmaa tietoa, mutta vanha brittiläinen tarina kertoo miehestä nimeltä Ned Ludd. Ludd oli 1700-luvulla elänyt leicesteriläinen tehdastyöläinen, joka raivostui hyödyttömyydestään.
Teollisen vallankumouksen alkutaipaleella, vuonna 1764, markkinoille oli tullut laite nimeltä kehruujenny. Viisi vuotta myöhemmin patentoitiin höyrykone.
Tehdastyö alkoi koneellistua Luddinkin työpaikalla. Mies ei pitänyt siitä. Hän tunkeutuitehtaalle ja tuhosi hurjistuneena kaksi sukkakonetta, koska ajatteli niiden vievän hänen työnsä.
Niin ne luultavasti veivätkin. Teollinen vallankumous laski teollisten tuotteiden hintoja, mutta syöksi myös suuren joukon ihmisiä työttömyyteen.
Siitä seurasi väkivaltaisia yhteenottoja koneita vastustavien työläisten ja Britannian hallituksen välillä. Ne paisuivat niin valtaviksi, että ajoittain työläisiä vastassa oli vahvempi armeija kun samaa aikaa Napoleonia vastaan käydyissä taisteluissa Espanjassa.
Lopulta koneiden särkemisestä säädettiin kuolemantuomio, ja hallitus tukahdutti kapinan runsaalla verenvuodatuksella.
Ihmisiä, jotka vastustavat uusia teknologioita, kutsutaan edelleen luddiiteiksi.
Ajatuksen siitä, että koneet tuhoavat työpaikkoja, ei ole koskaan ajateltu pitävän paikkaansa. Sitä on kutsuttu luddiittien virhepäätelmäksi ja sen todenmukaiduutta on pidetty yhtä epäilyttävänä kuin koko Ned Luddista kertovaa tarinaa.
Ekonomistit nimittäin uskovat, että vaikka uusi teknologia tuottaa työttömyyttä joillain aloilla, se ei koskaan voi aiheuttaa sitä laajemmin yhteiskunnassa.
Teollisen vallankumouksen koneet kyllä korvasivat osan perinteisistä töistä mutta synnyttivät samalla uusia. Vaikka kutojien määrä väheni kehruujennyn myötä, koneenhoitajien ja rakentajien määrä kasvoi. Työntekijät siirtyivät uusille aloille ja tuottavuus parani.
Kahdensadan vuoden aikana on syntynyt ammatteja, joista Ned Ludd ei olisi osannut uneksiakaan: lentomekaanikko, nettisivukoodari, avainasiakaspäällikkö, sovelluskehittäjä, implanttihoitaja.
Oikeastaan meidän kaikkien pitäisi olla työttömiä, jos luddiitit olisivat olleet oikeassa, taloustieteilijät irvailevat. Onhan työn tuottavuus kasvanut aina Luddin ajoista lähtien.
Taloustieteilijät eivät vain ehkä ole ajatelleet, että heidän pilkkansa ei ole ainutlaatuista. Aivan kuten Ludd ei tajunnut 1700-luvulla olevansa historiallisessa käännekohdassa, koska eli itse sen keskellä, mekään emme välttämättä hahmota, kuinka korvattavissa olemme. On mahdollista, että robotti pystyy keksimään nasevampia pilkkapäätelmiä kuin aikamme ekonomistit.
Sillä korvattavissa me todella olemme.
Brad Rutter voi todistaa.
Rutter oli pitkään voittamaton. Hän löi muut osallistujat jenkki-tv:ssä pyörivässä Jeopardy-nimisessä visailussa 20 kertaa peräkkäin. Ohjelman idea on, että kilpailijalle annetaan vastaus, johon hänen on keksittävä oikea kysymys.
Jos Rutterille olisi sanottu Helsinki, hän olisi tiennyt, että oikea kysymys on: Mikä on Suomen pääkaupunki?
Mies tienasi osaamisellaan ennätykselliset 3,5 miljoonaa dollaria.
Yhden Jeopardy-ottelun Rutter kuitenkin hävisi. Se oli epävirallinen kilpailu, pelkkä näytösottelu, sillä se oli asetelmaltaan niin epäreilu. Rutterilla oli kaksi vastustajaa: toisiksi eniten Jeopardy-rahaa voittanut Ken Jennings sekä Watson.
Watson on robotti, jonka tietokonevalmistaja IBM:n tutkimustiimi kehitti pärjäämään nimenomaan Jeopardyssä. Sen kovalevylle on säilötty neljän terabitin edestä tietoa, muun muassa kaikki Wikipedia-artikkelit. Se voitti molemmat ennätystietäjät ylivoimaisesti. Ken Jennings häikäistyi.
”Toivotan tervetulleiksi uudet ylivaltiaamme, tietokoneet”, hän lausui.
Sillä Watson teki muutakin kuin lateli siihen ladattua tietoa. Se osoitti, että kone pystyy hahmottamaan ihmiskieltä ja reagoimaan siihen.
Teollisuustyöläiset eivät ole ainoita, jotka joutuvat kilpailemaan tarpeellisuudestaan. Korkeasti koulutetut tietotyöläisetkin ovat korvattavissa automaatiolla.
Esimerkiksi yhdysvaltalainen yritys nimeltä Narrative Science myy kehittämänsä algoritmin kirjoittamia urheilu-uutisia uutissivustoille. Pörssikaupasta jo noin 80 prosenttia on koneiden ja algoritmien tekemää. Sopimuspaperit voi printata netistä maksamatta yhdellekään asianajalle. Emily-niminen ohjelma osaa säveltää. RUBI-niminen robotti opetti vuonna 2004 kalifornialaisille esikoululaisille äidinkieltä.
Watson työskentelee nykyään lääkäreiden apuna. Se tekee diagnooseja cleavelandilaisessa sairaalassa. Sille on syötetty valtava määrä lääketieteellistä dataa, jonka perusteella se päättelee, mikä potilasta vaivaa.
Watson saattaa olla parempi kuin monet lääkärit, sillä se pystyy käsittelemään paljon suurempaa määrää informaatiota kuin ihmiset.
Määrä ei ole itseisarvo, mutta kuten IBM:n johtava tutkija Martin Kohn huomautti Financial Timesin haastattelussa, lääketieteellisen tiedon määrä kaksinkertaistuu joka viides vuosi. Vaikka lääkäri lukisi joka päivä vuoden ajan yhden artikkelin erikoistumisalueeltaan, hän olisi vuoden lopuksi kymmenen vuotta jäljessä kaikesta oleellisesta uudesta tiedosta.
Ja koneet oppivat nopeammin kuin ihmiset. Ihmisten kouluttaminen kestää vuosia, robotin joitakin sekunnin sadasosia. Kun kone on oppinut uuden taidon, se voidaan kopioida muihin koneisiin käytännössä ilmaiseksi. Yksikään niistä ei lakkoile, nuku tai jää äitiyslomille.
Emme ehkä ihan hahmota sitä, mutta saatamme olla samassa tilanteessa kuin Ned Ludd kaksisataa vuotta sitten: robotit vievät älyä vaativat työpaikkamme. Se vain tapahtuu paljon nopeammin kuin edellinen vallankumous.
Ystäväpariskunnan robotti-imuria tuijottaessa en voi olla ajattelematta Goldstar 386:sta. Se on pelikone, joka kannettiin moneen kotiin 1990-luvulla.
Meillekin se tuli, vaikka vanhempani eivät oikein ymmärtäneet, mitä sillä pitäisi tehdä. Me lapset ymmärsimme oikein hyvin.
Noin viikon kuluttua lukutaidoton nelivuotiasveljeni osasi antaa komentoja dossiin ja käynnistää pelejä. Kengännauhojen solmimisen opetteluun meni vielä vuosia.
Tuohon aikaan vanhempani eivät olisi mitenkään voineet kuvitella, että kun minä ja veljeni olemme aikuisia, puhelimissamme on kymmeniä tuhansia kertoja tehokkaammat tietokoneet kuin Goldstar 386:ssa.
Puhelinhan oli pistokkeella verkkoon liitettävä apparaatti, jolla oli oma pöytä. Ei suinkaan kahden tulitikkurasian kokoinen ruutu, jolla kuvataan videoita, surffataan netissä, käytetään navigaattoria, laskinta, kalenteria ja musiikkisoitinta.
Muutos on tapahtunut vain reilussa parissakymmenessä vuodessa.
Nyt jokainen voi googlata kännykällään, mikä kehruujenny tarkalleen oli. Kaikki voivat lukea, että se oli masiina, joka pystyi kehräämään montaa lankaa samanaikaisesti.
Kehitys kehittyy koko ajan nopeammin. Robotti-imuri näyttää kahdenkymmenen vuoden päästä paljon kömpelömmältä kuin Goldstar 386 nykyään.
Nopeutuminen johtuu muun muassa niin sanotusta Mooren laista. Sen toteutuminen tarkoittaa, että tietokoneiden suorituskyky kasvaa eksponentiaalisella nopeudella.
Teknologiagurut ovat laskeneet, että tietokoneiden laskentateho kaksinkertaistuu aina puolentoista vuoden välein.
Tulevaisuudentutkija, keksijä Ray Kurzweil on sanonut, että juuri Mooren lain takia teknologinen kehitys on jopa paljon nopeampaa kuin ihmiset osaavat ennakoida.
Ekonomistit ovat kuitenkin varovaisia. Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professori Vesa Kanniaisen on vaikeaa nähdä, että robotti tai tekoäly voisi korvata ihmisaivoja.
”Ihmisaivot ovat tunnetun universumin monimutkaisin rakennelma. Ne ovat kehittyneet miljoonien vuosien saatossa, eikä vastaavaa rakennetta voida noin vain suunnitella”, Kanniainen sanoo.
Totta kai 2030-luvun työt voivat olla yhtä outoja kuin miltä nettisivukoodarin työ olisi 1700-luvun Luddista kuulostanut. Mutta yhtä hyvin voi olla, ettei töitä ihmisille silloin olemassakaan.
On mahdollista, että robotit pystyvät kehittämään ihmisaivoja vastaavan rakennelman, vieläpä paljon nopeammin kuin luulisi.
”On totta, että tietokoneohjelmat antavat yhä useammin parempia vastauksia kuin ihmiset”, sanoo toinen ekonomisti, elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Mika Maliranta. Hänen mukaansa yhä useampi nykyisin tunnettu työ voidaan pian korvata roboteilla.
”Mutta ihmisiä tarvitaan viime kädessä esittämään tärkeät kysymykset”, Maliranta sanoo.
Robottikaan ei tiedä, oliko Ned Ludd oikeasti olemassa eikä pysty sitä vielä selvittämään. Mutta ehkä me kohta pystymme näkemään, kuinka oikeassa Ludd oli.
Teksti: Otto Juote
Kuvitus: Milena Huhta
