08. huhtikuuta 2013
Teksti:

Maaliskuun ensimmäisellä viikolla aurinko nousee viisi minuuttia yli seitsemän.

Auringonnousuun on vielä kolme tuntia aikaa, kun ullanlinnalaisessa kerrostaloasunnossa syttyy pieni valo keskelle pimeyttä: se on apulaiskaupunginjohtajan Nokia E7 -puhelimen taustavalo.

Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri on herännyt ja napsauttanut puhelimen heti päälle. Hän selaa sillä pelastuslaitoksen tiedotteita. Aura-autot on jo lähetetty liikkeelle. Kello on vähän yli neljä aamuyöllä, kun Sauri siirtyy pöytäkoneensa ääreen tutkimaan tulevan päivän liikenne- ja säätietoja. Tänään ei tule lunta.

”#helsinki alkaa havahtua tiistaihin. Lunta ei tänään tiedossa – on ennestään aivan riittävästi. Aurattu on. Liikenteen pitäisi sujua. #talvi.”

Pieni sininen lintu on laulanut aamun alkaneeksi.

Sauri itse kutsuu näitä joka-aamuisia twiittejään aamunavauksiksi.

Sitten Facebookiin. Niiden viiden tunnin aikana, kun apulaiskaupunginjohtaja on ollut unten mailla, hänen seinällään on keskusteltu esimerkiksi sulamisvesien aiheuttamista ongelmista ja siitä, millaisessa kulmassa aura-auton nokka kulkee suhteessa oulunkyläläiseen jalkakäytävään.

Inboxissakin on viestejä. Yksi niistä kuuluu näin:

”Hei Pekka! Mietimme tässä ystävien kesken, onko Käpylän puutarha-gatelle luvassa jatkoa tulevana suvena?”

Viesti on tavallista kaupunkilaista askarruttava tavallinen kysymys. Hieman kryptinen ehkä, sillä harva muualla kuin Käpylässä asuva muistaa tätä puutarha-gatea: viime kesänä kaupunki alkoi entisöidä käpyläläisiä pihoja 1920-luvun asuun asukkaiden raivoisasta vastustuksesta huolimatta.

Viesti on seurantaviesti. Olen pyytänyt kaupunkilaista raportoimaan siitä, vastaako apulaiskaupunginjohtaja kyselyihin niin nopeasti kuin kerrotaan.

Sauri on nimittäin kuuluisa siitä, että hän ei jätä ihmisiä yksin kysymyksineen vaan rientää aina apuun, oli kyse sitten sulamisvesistä, aura-autoista tai pihapuista.

Gotham Citylla on lepakkomies, New Yorkilla hämähäkkimies. Helsingilläkin on oma supersankarinsa.

Katsotaan, vastaako Sauri käpyläläisen kysymykseen ja kauanko siinä kestää.

Käpyläläiset poppelipuut eivät kyllä kuulu rakennus- ja ympäristötoimesta vastaavalle Pekka Saurille. Puut ovat Hannu Penttilän vastuulla.

Helsinki on jaettu neljän apulaiskaupunginjohtajan harteille. Penttilä hoitaa kaupunkisuunnittelua ja kiinteistötoimea, Ritva Viljanen sivistys- ja henkilöasioita ja Laura Räty sosiaali- ja terveystoimea.

Ilman hakemusta kohupestattua Rätyä lukuun ottamatta nimet eivät ole kovin tuttuja. Näkeehän sen jo Facebookista: Hannu Penttilällä on 150 kaveria ja yksi päivitys viikossa. Ritva Viljanen liittyi Facebookiin vasta viime keväänä, eikä ole vielä onnistunut keksimään mitään statuspäivityksen arvoista. Räty kirjoittelee lastenbrunssista, Peppi Pitkätossusta ja kuntosalikäynneistä.

Käpyläläiselle ei tullut edes mieleen esittää kysymystään kellekään muulle kuin Saurille.

Kuntaliiton kyselyn mukaan yhdeksän kymmenestä kunnanjohtajasta ei hyödynnä työssään sosiaalista mediaa. Mutta Sauri on se yksi kymmenestä.

Hänellä on 5 000 Facebook-kaveria, maksimimäärä. Joukkoon mahtumattomat ovat painaneet seuraa-nappia 2 000 hengen voimin. Twiittejäkin lukee jo 5 200 seuraajaa.

Sauri kirjoitti ensimmäisen statuksensa kesäkuussa 2010. Kaupunginvaltuusto oli juuri valinnut hänet apulaiskaupunginjohtajaksi toiselle seitsenvuotiskaudelle.

”Hämmästyttävää. Kiitos luottamuksesta – Helsingistä tulee planeetan paras kotikaupunki”, Sauri kirjoitti debyyttistatuksessaan.

Siitä lähtien hän on ollut jatkuvasti linjoilla toteuttamassa sitä, mitä kutsuu ”somedemokratiaksi”.

Tämä on aihe, josta olen puhunut rikkinäiseksi levyksi asti”, Sauri sanoo.

Työpöydällä on muki, jossa lukee The Boss, pomo. Pöydän takana seinällä on HSL:n reittikartta.

Pomo muodostaa ympyrän vasemman käden etusormella ja peukalolla. Sitten toisen ympyrän oikean käden sormilla. Toinen ympyröistä kuvaa kaupunkilaisia, toinen virkakoneistoa.

”Tämä kaupunkiyhteisö ja tämä kaupunkiorganisaatio ovat irronneet toisistaan”, Sauri selittää ja pitelee ympyröitä kaukana toisistaan.

Niin ovat. Maaliskuussa julkaistun tutkimuksen mukaan kolme viidestä helsinkiläisestä kokee, ettei heillä ole mitään sanavaltaa valtuuston ja kaupunginhallituksen päätöksenteossa. Lähes 70 prosenttia haluaisi enemmän keskustelutilaisuuksia, joissa olisi paikalla virkamiehistöä.

Uusia, sähköisiä vaikutuskanavia kaipaa vielä useampi.

Koneistolta on helppoa vaatia parannuksia. Mutta helsinkiläiset voisivat tehdä itsekin paljon enemmän elinpiirinsä eteen.

Saurin mielestä on nimittäin käynyt niin, että kaupunkilaiset ovat ulkoistaneet yhteisöllisyyden koneistolle.

”Odotetaan, että organisaatio huolehtisi asioista, jotka ennen olivat yhteisön omia. On selvää, etteivät kaupunkilaiset leikkaa toistensa umpisuolia. Mutta tämä on mennyt siihen, että jos joku ördää raitiovaunussa, ei tehdä mitään, vaan odotetaan vartijaa paikalle.”

Sen takia ympyrät – kaupunkilaiset ja virkakoneisto – on Saurin mielestä saatava lähestymään toisiaan. Se onnistuu niin, että päättäjät menevät sinne, missä ihmiset ovat. Ja missäs muualla ihmiset olisivat kuin sosiaalisessa mediassa.

Siksi kaupungillakin pitää olla siellä kasvot.

Jokaisen Facebook-viestin ja uudelleentwiittauksen myötä ne kasvot saavat yhä vahvemmin Saurin piirteet.

Nuo kasvonpiirteet erottuivat erityisen hyvin viime talvena. Silloin lumi yllätti autoilijat, jalankulkijat ja aurauskaluston. Helsinki hautautui kinoksiin, ja kansa raivostui.

Sauri piti tiedotustilaisuuksia aurausaikatauluista, muistutti hellästi mutta varmasti resurssien inhimillisistä rajoitteista ja tarttui jopa itse lapioon ruokatunnilla ja puhdisti puiston portaat lumesta.

Hän luotsasi kitisevät kaupunkilaiset hangen läpi ymmärtävin ja kunnioittavin ottein.

Super-Sauri on näyttänyt esimerkkiä omaaloitteisuudessa myös työntämällä auton ratikkakiskoilta, häätämällä rasistin ratikasta ja keräämällä roskan päivässä.

Kun ensimmäinen Kallio Block Party oli vaarassa kaatua bajamajojen puutteeseen, Sauri hommasi vessat paikalleen päivän varoitusajalla.

Sauri on aina etulinjassa, vaikka ei hänen tarvitsisi olla. Virkamiesten ei ole pakko olla esillä ollenkaan.

Mutta Sauri ei olekaan puhdasverinen byrokraatti. Hän on poliitikko, maailmanparantaja ja psykologian tohtori

Kameraan katsoo mies, jolla on kulahtanut sinapinkeltainen college-paita ja valtavat silmälasit. Se on Sauri vuonna 1986 kuvatussa dokumentissa Utopia elämästä – vapaana työn kahleista Helsingissä. Sauri on siinä 32-vuotias väitöskirjantekijä, joka asuu kommuunissa. Videolla hän kertoo, kuinka ahdistavalta ajatus perinteisestä työpaikasta hänestä tuntuu. Hän ei halua olla sidottu mihinkään yhteen työnkuvaan.

”On selvää, että työllä ja vapaa-ajalla ei oo mitään vastakkainasettelua eikä ylipäänsä mitään selvää rajaa niitten välillä”, hän lausuu kameralle.

Dokumentin kuvaamisen aikoihin Sauri teki vaihtoehtojulkaisu Suomi-lehteä yhdessä Pekka Haaviston ja Heidi Hautalan kanssa. Hän sai siitä pientä palkkiota, ”kansalaispalkkaa”, kuten he sitä kutsuivat. Tuon lehden ympärille syntyi pari vuotta myöhemmin Vihreä liitto, jonka puheenjohtaja Sauri hetken oli. Hän oli liikkeen ydinporukkaa: politiikkahippejä, jotka söivät vegaaniruokaa, jättivät tukan leikkaamatta ja kohensivat nuotiota Koijärvellä. Ja bongasivat lintuja; harrastus, jota Sauri on vaalinut intohimoisesti 12-vuotiaasta lähtien.

Vuonna 1993 tohtorismies nousi ensimmäisen kerran Helsingin kaupunginvaltuustoon ja pysyi siellä kymmenen vuotta. Luottamustoimen ohessa hän juonsi radiossa Yölinjaa, keskusteluohjelmaa, jossa soittajat saivat kertoa mistä tahansa kohtaamistaan ongelmista. Sauri kuunteli ja neuvoi, mistä saa apua.

Tavallaan Sauri tekee samaa työtä edelleen. Vain väline ja aihe ovat vaihtuneet.

Yölinja hiljeni vaalikaranteeniin ennen vuoden 2003 eduskuntavaaleja. Vaalikampanja epäonnistui ja Sauri jäi rannalle. Helsingistä vapautui kuitenkin samaan aikaan rakennus- ja ympäristötoimesta vastaavan apulaiskaupunginjohtajan paikka. Se on poliittinen virka, joka oli läänitetty vihreille. Puolue nosti siihen Saurin.

Radio vaihtui netiksi, suomalainen sielunmaisema helsinkiläiseksi kaupunkikuvaksi. Ennen oli alkoholistien ja koulukiusattujen yöpuhelut, nyt on puutarhakaupunginosan somekyselyt.

Pihapolitiikasta huolestuneen käpyläläisen inboxissa odottaakin viesti kello 05.17, suunnilleen tunti sen jälkeen, kun Sauri on maaliskuuaamuna herännyt.

”Siis tarkoitat näitä puiden kaatamisia viime vuonna? En tiedä, mutta voin ottaa selvää. Palaan.”

Sauri2_web

Töölössä tuulee. Viitisenkymmentä kaupunkilaista seisoo ulkoiluvaatteissa tuliterän Auroransillan päässä ja kuuntelee kaljupäisen virkamiehen monotonista puhetta. ”…tästä projektista on puhuttu jo parikymmentä vuotta…”

Uutta siltaa ollaan vihkimässä käyttöön. Juhlapuhe matelee.

Sauri seisoo virkamiehen takana kädet taskussa. Hänellä ei ole hansikkaita. Puhelimen kosketusnäyttö ei reagoi, jos välissä on kangasta.

Tämä on nyt sitä, mistä Sauri on oikeasti vastuussa: hänen johtamalleen rakennus- ja ympäristötoimelle kuuluvat esimerkiksi liikennejärjestelyt ja tämän sillan kaltaiset uudet rakennelmat.

Sauri kaivaa puhelimen taskustaan ja liu`uttaa peukaloitaan ruudulla. Virkamies paasaa mikkiin. Sauri tuijottaa ruutua. Puhelin menee hetkeksi taskuun, mutta alle minuutin päästä se on taas kädessä. Sauri osoittelee sillä siltaa.

Välillä katse karkaa taivaalle. Ehkä Sauri katsoo varista, joka etenee Töölön taivaan halki. Hän on bongannut tänä keväänä jo merikotkan. Se on kova juttu, merikotkat ovat harvinaisia. Keskittyyköhän apulaiskaupunginjohtaja ollenkaan siltajuhlallisuuksiin?

Twitteriin ilmestyy kuva ja viesti: ”Auroransilta yhdistää kantakaupungin Keskuspuistoon.”

Twiitti on päivän seitsemästoista.

Ehtiikö Sauri kaikilta tiedotuspalveluksiltaan tehdä oikeita töitään ollenkaan?

Kiirettä tuntuisi pitävän. Saurilla on yleensä noin 20-30 selvitettävää kaupunkilaiskysymystä työn alla. Hän istuu kokouksissa noin 25 tuntia viikossa, eli viisi tuntia per työpäivä, ja valmistelee kaupunginhallitukselle kaikki oman alansa
asiat. Sellainen vaatii perehtymistä, ankeisiin yksityiskohtiin uppoamista.

Esimiehen lennokas pörrääminen sosiaalisessa mediassa on aiheuttanut jupinaa virastojen kahvipöydissä. Siellä on välillä ärsyynnytty netin kautta johtamisesta.

”Monesti asiat kuulostavat yksinkertaisilta mutta ovat oikeasti sellaisia, että ei niitä kymmenessä sekunnissa jossain somessa ratkaista. Ne vaatisivat vähän perehtymistä, eikä Sauri aina jaksa sellaisiin teknisiin yksityiskohtiin oikein paneutua”, virkamiehistöstä sanotaan.

Ja kun esimies elää niin kuin opettaa, syntyy erimielisyyttä. Virastot eivät aina toimi siten, miten viheridealisti parhaaksi näkisi.

Kuten esimerkiksi viime kesänä, kun Occupy-leiri asutti Kansalaistoria. Sauri lupasi, että mielenosoittajat saisivat jäädä torille telttoihinsa. Siitä huolimatta hänen johtamansa Rakennusvirasto jakeli toistuvia poistumismääräyksiä. Lopulta virasto hääti leiriläiset koteihinsa Saurista huolimatta.

Syksyllä Rakennusvirasto jyrsi asfaltin Baanan skeittitaideteoksen ympäriltä ja teki skeittaamisen mahdottomaksi. Sauri pyörsi alaistensa päätöksen ja palautti asfaltin, kun jyrsinnästä oli noussut hirveä meteli sosiaalisessa mediassa.

Mutta kyllä jotain on tarttunut alaisiinkin.

Rakennusvirasto on nyt johtajansa innostamana liittynyt Twitteriin. Profiilikuvana on vihreä pöllö.

Silta-avajaisia seuraavana päivänä kaupungin pomo istuu ison työhuoneensa sohvalla. Hän pitää puhelinta kädessään.

”Tämä aktiivinen twiittaaminen ja facebookkaaminen, tämä on ihan mun oma viritykseni”, hän sanoo.

Saurin mielestä kaupunkilaisten ääni ei kuulu päätöksenteossa tarpeeksi. Vaikuttaako tämä lumiaurojen kaltevuusasteiden raportoiminen ja koristepuiden sahaamisesta chattaileminen jotenkin johonkin?

Saurin mielestä ehdottomasti.

”Se on jännää, että raivoisista palautteista usein näkee, etteivät ihmiset edes ajattele, että joku lukisi niitä. Sillä kun vastaan, että kiitos palautteesta ja että asia on näin tai noin, seuraava puheenvuoro palautteen lähettäjältä on ihan toisenlainen.”

Usein pelkkä asian ääneen sanominen riittää.

Se, että saa kertoa jollekin valtaapitävälle, mikä on pielessä. Tuntea, että on tullut kuulluksi.

”Ihmiset on yleensä älyttömän kiitollisia, että joku viitsii vastata, saati sitten kaupunginjohtaja. On hirveän tärkeää näyttää, että tämä koneisto koostuu elävistä ihmisistä”, Sauri sanoo.

Tässäkin Sauri lentelee virkatonttinsa ulkopuolella. Kaupunkilaisten äänen kyllä pitäisi kuulua, mutta kaupunginvaltuutettujen kautta. He ovat niitä, jotka äänestäjät ovat valinneet viemään asioitaan eteenpäin Saurin kaltaisille virkamiehille.

”Mutta valtuutetuilla on päivätyönsä luottamustoimen rinnalla. Eivät he ehdi vastailla kaupunkilaisten kysymyksiin kello viideltä aamulla”, Sauri sanoo.

”Minä taas olen ollut tässä täysipäiväisenä kymmenen vuotta ja tiedän suurin piirtein, miten hommat toimivat.”

Toisinaan ne toimivat hitaammin.

On kulunut melkein kaksi viikkoa siitä, kun käpyläläinen lähestyi Sauria puutarha-asiassa. Nyt hän tiedustelee vastauksen viipymistä kohteliaasti Facebookissa.

Sauri kirjoittaa oitis: ”Sori, en ole vielä saanut tietoa tuolta virkamiehiltä. Nykäisen uudestaan. Palaan asiaan pikimmiten.”

”Juuri eilen sain palautetta, että minun liikennetiedotukseni toimii paremmin kuin VR:llä tai HSL:llä. Ja niinhän se toimiikin. Jos seisot pysäkillä, mistä saat tietoa? Mä saan liikenteen häiriötiedotteet puhelimeen tekstarina ja twiittaan ne siitä eteenpäin, kun HSL ei ole twitterissä”, Sauri sanoo.

Vaikka hän on kuunnellut lintujen viserrystä rakkaimpana harrastuksenaan jo lähes viisikymmentä vuotta, Twitterin pieni, sininen lintu on se, joka todella pitää kaupunginisän hereillä.

Yölinjalla Sauri ehti käydä yhteensä 12 500 keskustelua ahdistuneitten suomalaisten kanssa. Twiittejä on kertynyt lähes 10 000 vähemmän kuin yölinjakeskusteluja, mutta määrä kasvaa joka päivä. Itse asiassa Sauri on nykyään enemmän innostunut Twitteristä kuin Facebookista. Hän onkin linkittänyt Twittertilinsä Facebookiin, sillä ”pelkän fb:n käyttö on romahtanut viime kuukausina”, kuten yhdessä hänen Facebook-statuksessaan lukee.

Vaikka Sauri on jo 58, hän ei halua eläkkeelle jäämistä edes mainittavan.

”Eihän tämä lopu koskaan. En varmaan koskaan vetäydy roolistani kaupunkiyhteisön jäsenenä. Se on selvä”, hän sanoo.

”Kun kysytään, onko järkevää ajankäyttöä apulaiskaupunginjohtajalta vastailla yksittäisten kansalaisten kysymyksiin, sanon aina, että mieti vaihtoehtoa. Että kukaan ei vastaa.”

Ja niinpä aurinkoisena keskiviikkoaamuna, jolloin päivän pituus on Saurin aamunavauksen mukaan 12 tuntia ja 10 minuuttia ja lumen syvyys 49 senttiä, käpyläläisen inboxissa on vastaus:

”Moi – tämmöisen vastauksen sain Helsingin Kansanasuntojen hallituksen puheenjohtajalta.”

Sitten selitetään, missä vaiheessa suunnitelmat ovat ja millä aikataululla niitä toteutetaan. Viestissä kerrotaan, että tänä kesänä puita ei olla kaatamassa.

Lähettäjä on Pekka Sauri, Lintumies.

Teksti: Vappu Kaarenoja
Kuvat: Katri Naukkarinen