Autot voittivat pyörät Kaisa-talolla

T:Teksti:

Yliopisto ja Helsingin kaupunki ovat erimielisiä siitä, kuinka paljon pyörätelineitä yliopiston uuden pääkirjaston eli Kaisa-talon eteen tarvitaan.

Yliopiston toimitilajohtaja Anna-Maija Lukkari sanoi lokakuun alussa Ylioppilaslehdelle, että yliopisto neuvottelee kaupungin kanssa muutaman parkkiruudun muuttamisesta pyöräparkeiksi kesäkauden ajaksi.

Kaupunki on kuitenkin päättänyt varata pyörätelineille vain yhden parkkiruudun verran tilaa touko-syyskuuksi. Yliopisto on pettynyt päätökseen.

”En usko, että yksi pyöräparkki riittää. Olemme yhteydessä kaupunkiin ja varmasti pyöräpaikkojen määrää katsotaan uudelleen”, Anna-Maija Lukkari uskoo.

Kaupunkisuunnitteluviraston liikenneinsinööri Pekka Nikulainen kuitenkin sanoo, että ainakin aluksi Kaisa-talon eteen tulee vain yksi pyöräteline.

”Se on lähtötilanne. Jos tarvetta on enemmän kuin tuolle yhdelle, niin sitten niitä voidaan lisätä, mutta yhteen telineeseenkin mahtuu jo kymmenkunta pyörää.”

Kirjastoa käyttää päivittäin noin 6 000 opiskelijaa. Pyörällä keskustakampuksella liikkuvia harmittaa myös se, että Fabianinkadun uusi katusuunnitelma on palauttanut Kaisa-talon korttelin yksisuuntaiseksi. Kaisa-talolta ei siis voi pyöräillä Fabianinkatua pitkin Porthaniaan.

Pekka Nikulaisen mukaan pyöräilijöille aiheutuvat ongelmat ovat kaupunkisuunnittelu-
viraston tiedossa. Hänen mukaansa katu halutaan kuitenkin pitää yksisuuntaisena selkeyden vuoksi. Suomen laki taas ei mahdollista vastavirtaan kulkevan pyöräkaistan maalaamista katuun.

”Helsinki haluaisi muuttaa tätä lakia, sillä vastaavia paikkoja on muuallakin”, Nikulainen sanoo.

Ylioppilaskunnassa muutoksen pyöräilijöille aiheuttamaan harmiin ei vielä ollut havahduttu.

”Mutta nyt kun asia on tullut esille, ylioppilaskunta aikoo ottaa asiaan kantaa ja tähän tullaan ehdottomasti puuttumaan”, ylioppilaskunnan hallituksen jäsen, kunnallisvaikuttamisesta ja kaupungista vastaava Verna Castrén sanoo.

”Tämä on ehdottomasti ristiriidassa ylioppilaskunnan ajaman autottoman kampuksen kanssa.”

Ylioppilaskunta aikoo jättää keväällä kaupunginvaltuustolle aloitteen kokonaan autottomasta keskustakampuksesta. Aloitteessa vaaditaan muun muassa Fabianinkadun muuttamista kävelykaduksi Kaisa-talon korttelin alueelta.

Teksti: Anna Takala
Kuvitus: Antti Grundstén