21. syyskuuta 2012
Teksti:

Timo Wright kattoi löyhkäävän pitopöydän, sillä sen me ansaitsemme.

Taiteilija Timo Wright nostaa muoviverhon syrjään ja raottaa ovea vanhassa teollisuusrakennuksessa. Härski haju löhähtää vastaan. Wright panee hengityssuojaimen kasvoilleen.

Hallin perähuoneessa seisoo valkoisella pöytäliinalla peitetty upea pitopöytä. Ostereita, lohta, siipikarjaa, rypäleitä, punaviiniä, muhkea lohko italialaista juustoa.

Mutta kaikki ei ole ihan kohdallaan.

Lohen nahka on kuprulla kuin kertaalleen rypistetty folio. Viinin pinnalla kelluu kuollut kärpänen vihreä vatsa kattoa kohti. Mustuneiden viikunoiden pinnalla kasvaa pehmeää valkoista nukkaa.

Aika kaunista oikeastaan. Home on kuin jotain merenalaista kasvustoa.

”Paljon mitään ei vielä näy”, Timo Wright sanoo mietteliäästi. ”Mutta kunhan kärpäset pääsevät munimaan ruuan sisään, alkaa tapahtua.”

Pitopöytä on Wrightin taideprojekti nimeltä Kuningas Midas. Ateria on nyt ollut katettuna viikon, vielä on kuukauden päivät jäljellä.

Ruokiin on suunnattu seitsemän kameraa, jotka nappaavat kuvan 45 minuutin välein. Kuvista Wright kokoaa videon, jossa ruuan pilaantuminen on nopeutettu noin neljään minuuttiin.

Pöytään on katettu myös yksi lautanen. Sen ääreen tulee videossa mies, joka tuijottaa tylsänä kameraan koskematta pöydän antimiin.

Hän on kuningas Midas, antiikin myyttinen ahmatti, joka halusi, että kaikki, mihin hän koskee, muuttuu kullaksi. Samalla hän on yksi meistä länsimaisista tuhlareista, joille mikään ei riitä. Olemme tulleet sokeiksi sille, mitä kaikkea meillä jo on – esimerkiksi jääkaapissa.

”Suomessa heitetään kauhea määrä ruokaa pois. Matkalla pelloilta lautasille 65 prosenttia ruuasta päätyy jätteeksi”, Wright sanoo.

”Sen lisäksi jokainen suomalainen heittää kotonaan pois 25 kiloa ruokaa vuodessa. Syynä on esimerkiksi se, että on kyllästytty johonkin ruokaan eikä haluta syödä sitä kahtena päivänä peräkkäin. Lisäksi aina ei tajuta sitä, että parasta ennen -päiväyksen jälkeenkin ruoka voi olla vielä syötävää.”

Midaksen ateria ei kyllä enää taida olla syömäkelpoinen.

”No, leivästä ehkä saisi vielä jotain”, Wright tuumii. ”Se on vain kuivunut.”

Teoksen runollisempi merkitys on kuolevaisuus ja katoavaisuus. Wrightia ovat innoittaneet Vanitas-maalaukset eli Hollannin klassisesta taiteesta tutut symboliset asetelmat, joissa on esimerkiksi pääkalloja ja kuihtuneita kukkia.

”Ne viestivät, että koska kuolemme kohta, nauttikaamme tästä päivästä”, Wright sanoo.

Valokuvien sarjasta syntyvä pilaantumisvideo näyttää nimenomaan ajan kulumisen.

”Vaikka teos on kantaaottava, se ei ole pelkkää saarnaa, vaan myös katsojalle mielenkiintoinen. Oletan, että kun kärpästen toukat alkavat nakertaa ruokaa sisältä päin, se hiljalleen romahtaa ja muuttuu mustaksi möhnäksi.”

Wright tunnetaan yhteiskunnallisesta valokuva- ja videotaiteesta: viimeksi Kluuvissa ja Lasipalatsin aukiolla on ollut esillä rasismia kommentoiva Race Code -teos. Siinä tietokone analysoi katsojien kasvonpiirteet ja asettaa heidät analyysin perusteella arvojärjestykseen.

Ja ruoka on ehdottomasti poliittista. Ruokavarat jakaantuvat maailmassa epätasaisesti, ja viljaa jalostetaan polttoaineeksi tai käytetään tuotantoeläinten appeena. Ympäristö ei kestä liharuokavalion kuormaa.

”Hiljattain julkaistiin ruotsalainen tutkimus, jonka mukaan kaikkien tulisi alkaa kasvissyöjiksi. Se uutisoitiin yllättävän pienesti, vaikka kyse on isosta asiasta”, Wright ihmettelee.

Hän on ollut kasvissyöjä jo lähes 20 vuotta. Neljä vuotta sitten hän myös lopetti Euroopassa lentämisen.
Mutta onko yhden ihmisen valinnoilla merkitystä? Ei välttämättä, mutta ei yrittämisestä haittaakaan ole, Wright sanoo.

”Mieluummin yritän ja epäonnistun kuin en yritä ollenkaan.”

Myös Kuningas Midas -teoksessa on monta epäonnistumisen mahdollisuutta. Osittain siksi Wright ei ole vielä tarjonnut sitä taidegallerioille.

”Jos lämpötila tästä paljon laskee, miten toukkien käy”, hän murehtii. ”Tai jos kameroita liikuttaa yhtään, se on sitten siinä.”

Mutta entä jos kaikki onnistuu ja materiaali on kuukauden kuluttua purkissa? Aikooko taiteilija sen jälkeen kurkistaa lohen sisään, miltä siellä näyttää?

”En oikein tiedä, haluanko. Sieltä voi tulla kaikenlaista, mitä ei voi edes kuvitella.”

Teksti: Noora Mattila
Kuva: Antti Grundstén