25. syyskuuta 2012
Teksti:

Hain toissa vuonna kesätöitä. Lykästi, ja kirjoitin Facebookiin statuksen: ”Lauri Korolainen on aika varma, ettei toista kertaa pääse valitsemaan kuuden työpaikan välillä.“

Olipa ärsyttävä, kaveri kommentoi kasvotusten.

Miten niin? Päivityksessähän oli monta hyvän statuksen peruselementtiä: se oli ajankohtainen, positiivinen ja tavallaan vähän nöyräkin. Se kertoi jostain erityisestä ja esitti kirjoittajansa suotuisassa valossa.

Jos perinteisen median tavoite on kertoa, millainen maailma on, sosiaalisen median tavoite on kertoa, millainen minä olen.

Oikeasti olin vastaeronnut, onneton ja asuin pahvilaatikoiden keskellä asunnossa, jota inhosin. Mutta halusin näyttää, että hyvin menee täälläkin.

Sitten kirjoitin viime kesänä henkilökuvaa poliitikko Lasse Männistöstä. Jututin monia Männistön tuntevia, joista joka toinen mainitsi tämän raivostuttavan Facebook-käyttäytymisen. Männistö on niitä ihmisiä, joiden statuksissa jokainen kokous, lenkki ja kalareissu on menestys.

Tunnistin itseni. Facebook on paikka, jossa poseerataan.

Sitähän minäkin teen, poseeraan. Hyppään profiilikuvassani London Bridgellä salkku kädessä ilmaan ja kuvittelen sen antavan kuvan maailmanmiehestä, joka ei ota itseään liian vakavasti.

Ärsyttävin Facebook-kaveri on se, joka valittaa aina ja kaikesta. Mutta vielä riipivämpi saattaakin olla se, jonka elämä on koko ajan täydellistä. Sushiöverit ihanimpien ystävien kanssa eivät ole kenenkään muun mielestä yhtään ihanat.

Lakkasin hehkuttamasta itseäni. Vaihdoin huumoriin. Kuten vaikka naistenpäivänä: ”Olin vetämässä aamulla päälle vaimonhakkaaja-paitaa, kunnes muistin mikä päivä tänään on.”

Näin taas kaveria kasvotusten. Hän kertoi harkinneensa päivitysteni piilottamista uutisvirrastaan.

Miksi, kysyin taas. Hän selitti: Eniten mieltä liikuttavat ne tarinat ja tuokiokuvat, joissa ei yritetä olla menestyviä tai vitsikkäitä. Muu kuulostaa vain nololta ja pikkunäppärältä mukahauskuudelta.

Niin. Ero minun ja Lasse Männistön välillä on muun muassa siinä, että suurin osa Facebook-kavereistani on ihan oikeita kavereitani. €¨Sillä kaverini tietävät jo, millainen minä olen. Kyllä he tietävät, ettei aina mene dynaamisesti, tai edes suotuisasti.

Hiljattain uutisvirtaan eksyi status: ”Eilen otin taas osaa yhteen Elämän Koulun pistokokeista. Pitelin käsissäni palasta tyyliin laittoman stydistä chilistä, minkä jälkeen menin vessaan pitelemään käsissäni jotain muuta. 0/5 pistettä.“
Ei, vaan 5/5 pistettä. Kuva on epätäydellisyydessään täydellinen. Niin kuin kaikki ne, joista oikeasti välitämme.

Teksti: Lauri Korolainen
Kirjoittaja on toimittaja ja€¨ Ylioppilaslehden kolumnisti, joka päivittää statustaan keskimäärin kaksi kertaa päivässä.