Ihmiset hälisevät, ryysivät ja asettuvat sitten Tallink Starin maihinnousukannen oven eteen jonoihin.
”Mennään sitten reippaasti ulos. Liken bussi odottaa meitä”, hoputtaa silmälasipäinen tumma nainen yhdeksän hengen ryhmää.
”Ihmiset jäävät muutenkin aina tuijottamaan Sofia, niin yritetään, ettei jäädä tungokseen”, nainen ohjeistaa.
Nainen on Katri Wanner, kirjailija Sofi Oksasen Silberfeld-kustantamon tiedotusjohtaja. Lisäksi hän työskentelee Oksasen omana tiedottajana.
Liken järjestämä juttumatka Tallinnaan on alkanut. Matkalla on mukana yhdeksän toimittajaa ja valokuvaajaa.
Sofi Oksasen uusin kirja, Kun kyyhkyset katosivat, ilmestyy elokuun viimeisenä päivänä. Se on Oksasen neljäs romaani.
Kaikilla toimittajilla on yksi tavoite matkalle: saada mahdollisimman paljon irti Sofi Oksasesta.
Maihinnousukannen ovet aukeavat, laivasta pääsee pois. Risteilyväen päät kääntyvät.
”Ehkä hän asuu Tallinnassa”, joku supattaa ruotsiksi matkatoverilleen. Supattajan katse on liimautunut naiseen, jolla on vihreät housut, valkoinen
kauluspaita ja liilat rastat. Sofi Oksanen on juuri poistunut laivasta.
On vuosi 2002. Parikymppinen opiskelijatyttö, Sofi Oksanen, istuu pienessä yksiössä Kalliossa. Hän tupakoi, juo kahvia, ja kirjoittaa halvimmalla
markkinoilta löytyvällä tietokoneella. On yö. Hän on vaihtanut kirjallisuuden opintonsa Helsingin yliopistossa dramaturgian
opintoihin Teatterikorkeakoulussa. Hän haluaa käytännöllistä opetusta kirjallisuuden teorian sijaan.
Virolaisen diplomi-insinööriäidin ja sähköasentajaisän tyttö on pienestä asti tiennyt haluavansa kirjailijaksi.
Työn alla on naisen esikoisteos, Stalinin lehmät.
Kun se valmistuu, hän lähettää sen kustantajalle. Pian sen jälkeen hän allekirjoittaa kustannussopimuksen. Hän ei ymmärrä siitä sanaakaan – tyypillinen esikoiskirjailija.
Vielä viisi vuotta myöhemminkin kirjoittaessaan Puhdistusta Oksanen oli tavanomainen vapaa kirjailija, joka haki apurahoja ja kirjoitti kolumneja ja kritiikkejä lehtiin.
Enää Oksanen ei ole tavallinen kirjailija.
Puhdistus oli romaani, joka muutti hänen elämänsä. Romaani teki Oksasesta raskaan sarjan ammattilaiskirjailijan. Menestys on mahdollistanut
kirjoittamisen täyspäiväisesti. Hän on markkinoinut Puhdistusta työnarkomaanin määrätietoisuudella. Ensin oli näytelmä, sitten kirja ja nyt elokuva. Näytelmää on esitetty 15 maassa ja kirja on käännetty 43 kielelle. Puhdistus-ooppera sai ensi-iltansa keväällä.
Oksanen ei enää elä tavallista kirjailijanelämää. Kuluneen vuoden aikana Oksanen on lentänyt kymmeniin eri maihin, aina kun uusi käännös on julkaistu. Kun Puhdistus ilmestyi Espanjassa, hän lensi sinne ja antoi yhden päivän aikana 20 haastattelua.
Kaikki katsovat lähes seitsemänkymppistä ruotsalaisnaista. Nainen on Maarja Talgre, ja hän on juuri kertonut tarinansa. Ollaan tallinnalaisravintolassa nimeltä Leib resto ja aed.
Toisen maailmansodan aikaan Talgre matkusti äitinsä mahassa Ruotsiin pakoon neuvostojoukkoja. Isä jäi Viroon taistelemaan. Koko lapsuus odotettiin isää, joka ei kuitenkaan koskaan tullut perheensä luokse. Hänet ammuttiin Virossa vuonna 1949. Aikuisena Talgre kirjoitti aiheesta kirjan.
”Sofi on älyllinen tyttäreni”, Talgre sanoo ja kääntyy katsomaan vasemmalle puolelleen pöydän päähän, jossa istuu Sofi Oksanen. Naiset hymyilevät toisilleen. Molemmat ovat kirjoittaneet kirjoja Viron lähimenneisyydestä. Siitä, kuinka pelko hallitsi virolaisten elämää vuosia.
Oksasen uusi romaani kertoo siitä, kuinka pelon kanssa eletään: toiset oppivat luovimaan, toiset pelko nujertaa. Kun Kyyhkyset katosivat on hänen kolmas Viron historiaa käsittelevä kirjansa. Siitä kertoivat myös Oksasen esikoisteos Stalinin lehmät ja kolmas kirja Puhdistus.
Vaikka uusin kirja on vasta ilmestynyt, Oksanen tietää jo seuraavan kirjan aiheen: sekin käsittelee Viroa. Vaikuttaa siltä, että Oksanen on nainen, jolla on missio.
Minibussi huristaa pitkin vilkasta Paldiski-tietä poispäin Tallinnan keskustasta. Kun minibussi kääntyy pois tieltä, tullaan puistomaiselle alueelle, jossa on ränsistyneitä, villiviinin peittämiä rakennuksia.
Olemme ajaneet Seewaldin mielisairaala-alueelle.
”Tänne joutui neuvosto-Viron aikana moni toisinajattelija. Tämä sairaalahan on vieläkin käytössä”, Sofi Oksanen sanoo mikrofoniin. Hän puhuu toimittajille minibussin etuosassa.
Oksanen voisi koska tahansa vetää turistikierroksen Tallinnassa työkseen. Selonteot ovat tarkkoja ja kiteytyneitä.
Oksanen tekee valtavasti taustatyötä. Uutta kirjaansa varten Oksanen kävi lukuisia keskusteluja virolaisen historiantutkijan Ivo Juurveen kanssa. Hän tekee työtään vähän kuin tutkija. Hän haluaa, että kaikki historialliset yksityiskohdat kirjassa pitävät paikkansa.
Toimittajat innostuvat kovasti tarinoista ja miljööstä, mutta Oksaselle matka ei ole leppoisa Tallinnan-päiväretki. Koska Oksanen on niin kiireinen, hänestä oli parasta järjestää toimittajille yhteinen matka Tallinnaan ja hoitaa haastatteluhässäkkä kerralla.
Moni kirjailija on tyytyväinen jokaisesta lehtijutusta. Julkisuus lisää myyntiä. Oksasella ei julkisuudesta ole puutetta. Imagen kannessa hän on ollut kaksi kertaa kolmen vuoden sisällä. Hänestä tehdään kansijuttuja joka vuosi, vaikka häneltä ei ilmestyisi uutta kirjaa. Tämä kaikki johtuu Puhdistuksen menestyksestä. Kirja oli ilmestymisvuotensa myydyin kirja Suomessa. Sen tarkkaa maailmanlaajuista myyntimäärää ei ole tiedossa, mutta luku on miljoonia.
Suurin mediamyräkkä on kuitenkin vielä edessä.
Oksasen uudelle kirjalle järjestetään elokuun lopussa massiivinen julkistustilaisuus Tallinnassa. Samalla on Puhdistus-elokuvan ensi-ilta. Tilaisuutta on markkinoitu kertomalla, että Oksanen astelee paikalle punaista mattoa pitkin näyttelijöiden kanssa. Paikalle tulevat muun muassa kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki ja Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves.
Julkistustilaisuuteen pystyi ostamaan matkapaketteja, joita myytiin faneille yhteensä yli tuhat.
Romaanista on otettu valtaisa 100 000 kappaleen ensipainos. Esimerkiksi suosituksi kirjailijaksi ampaisseen Riikka Pulkkisen syksyllä julkaistavan kolmannen romaanin ensipainos on 60 000.
”Olen sitä mieltä, että yhteiskuntaan pitää vaikuttaa kirjoilla.”
Näin Sofi Oksanen sanoi, kun haastattelin häntä hänen toisen romaaninsa Baby Janen julkistustilaisuudessa. Silloin Oksanen vaikutti innostuneelta, melkein kiihkeältä. Hän kertoi
kirjoittaneensa Baby Janen, koska suomalaisesta mielenterveyshoidosta ei ollut tarpeeksi keskustelua.
Siitä on seitsemän vuotta. Nyt istun hänen kanssaan tallinnalaisen hotellin sisäpihalla. Seitsemän vuotta sitten hän sanoi haluavansa muuttaa maailmaa, mutta nyt maailmanparannusinto on laimentunut. ”Keskustelun herättäminen ei ole minun asiani”, Oksanen sanoo ja tupakoi.
”Kirjailija ja missio ovat vaarallinen yhdistelmä. Agenda ei sovi taidealalle. Tietenkin voi olla pyrkimyksiä”, Oksanen jatkaa.
Välillä vaikuttaa siltä, että kysymykset kyllästyttävät häntä. Eikä se mikään ihme kai ole. Tämäkin haastattelu on jo päivän kolmas putkeen.
Eikä sekään kai ole outoa, että Oksanen on muuttunut seitsemässä vuodessa. Paljon on tapahtunut sen jälkeen, kun hän kirjoitti esikoistaan kalliolaisyksiössä.
Oksanen itse tiivistää sen näin: ”Olen Suomen palkituin elävä kirjailija.”
Lause on jotenkin mahtipontisuudessaan huvittava, mutta se on aivan totta.
Puhdistuksen saama palkintolista on älytön. Perinteisen Finlandian lisäksi kirja voitti samana vuonna Runeberg-palkinnon. Aikaisemmin mikään kirja ei ole voittanut molempia palkintoja samana vuonna. Se on voittanut lukuisia muita palkintoja ulkomailla, esimerkiksi arvostetun ranskalaisen Prix Femina Étranger -palkinnon, Euroopan kirjallisuuspalkinnon ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon.
Oksanen sanoo, että hän ei välitä, voittaako uusi kirja palkintoja.
”Palkinnot eivät ole merkityksettömiä, mutta tämän kirjan kohdalla se ei ole issue”, hän sanoo. Niin. Oksasen uusin kirja kun tulee joka tapauksessa
myymään.
Usein kysymyksiin tuntuu tänään vastaavan kustantaja-Oksanen. Oksasen oma kustantamo Silberfeldt on toiminut puolentoista vuoden ajan. Hän perusti kustantamon, koska häntä kiinnostaa koko kirjan elinkaari alusta loppuun.
”Ja siitä koko ketjusta on ihan terveellistä joskus myös yrittää ottaa
vastuu.”
Oksanen on rikastunut sekä Puhdistuksella että Silberfeldillä. Hänen vuositulonsa olivat viime vuonna yli 300 000 euroa ja sitä edeltävänä vuonna vielä enemmän. Pitkä matka on tosiaan kuljettu kalliolaisyksiön ajoista.
Hotellin edessä Oksanen hyvästelee toimittajat, jotka odottavat minibussia kuin luokkaretkeläiset. Halukkaat saavat Oksaselta halaukset. Juttumatka lähestyy loppuaan.
Minibussin kuski laskeutuu bussista kadulle. Hänkin tulee jonoon ja toivoo nimikirjoitusta omaan Puhdistukseensa.
Hän on Oksasen fani, ja niin taitaa olla moni toimittajakin. Ihailijat voivat aiheuttaa paineita kirjailijalle.
”Lukijat saattavat haluta uuteen kirjaan aina tietyt elementit kirjailijan tuotannosta, mutta itseä se voi alkaa puuduttaa”, Oksanen sanoo.
Oksanen sanoo kirjoittavansa nyt paremmin kuin kirjoittaessaan Puhdistusta.
”Jotkut sanoivat Puhdistuksesta, ettei voi kirjoittaa parempaa kirjaa. Se on tietysti musta vähän… Itse kyllä ajattelin, että 31-vuotiaana vasta aloittelin kirjailijanuraani”, Oksanen sanoo.
Toimittajat heittävät laukut bussin takaosaan ja pakkautuvat sisälle. On aika lähteä satamaan. Oksanen jää kuitenkin Tallinnaan hoitamaan vielä työtapaamisia.
”Kirjailijan työ on kestävyyslaji”, hän sanoo.
Oksanen kirjoittaa öisin. Hänen kirjoituspäivänsä alkavat tyypillisesti neljältä iltapäivällä ja jatkuvat aamuyöhön. Oksanen saattaa tehdä 15 tunnin työpäivän kirjoittaen. Hän kertoo, että rentoutuu tehdessään töitä. Kirjoituspäivinäkin muut työasiat on hoidettava, sata sähköpostia on lähetettävä.
Oksasesta kirjoittaminen on se rentouttava osa työnteossa. Siihen, että Oksanen on Suomen palkituin elävä kirjailija, on selkeä syy. Hän on kympin tyttö, joka haluaa kirjoittaa yhä parempia ja parempia romaaneja.
”Ainoa tavoitteeni on, että haluan kehittyä kirjailijana ja kirjoittaa vielä parempia kirjoja. Jos en voisi kehittyä, kirjoittaminen ei olisi mielekästä.”
TEKSTI: Johanna Mitjonen
KUVAT: Nick Tulinen
