21. toukokuuta 2012
Teksti:

Piirtoheitin heijastaa kankaalle numeroita ja geometrisiä kuvioita. 6B:n matikan tunti on juuri alkanut Mikaelin koulussa.

”Mitä tarkoittaa 2:1?”, kysyy erityisopettaja Jaana Hintikka.

Vastausta ei tarvitse odottaa kauaa, sillä nyt kerrataan jo aiemmin opittua asiaa.

”Se tuplaantuu”, vastaa Benjamin.

Luokassa on tänään vain kuusi oppilasta, joten Hintikka ehtii ripeästi tarkastamaan, mitä kotitehtäville kuuluu. Melkein kaikkien läksyissä on puutteita. Niitä korjataan iltapäivällä kotiläksypajassa.

 

Mikaelin koulu on erityiskoulu, vanhalla kielellä tarkkis. Se on yhä harvinaisemmaksi käyvä laitos suomalaisessa koulujärjestelmässä.

Erityisopetus sinänsä ei ole Suomessa harvinaista, pikemminkin päinvastoin. Noin joka kolmas koululainen on nykyään erityisoppilas. Suurin osa saa vain osan opetuksestaan erityisopetuksessa, mutta täysipäiväisiä erityisoppilaitakin on lähes 50 000, yli kahdeksan prosenttia peruskoululaisista. Heidän määränsä on 15 vuodessa lähes kolminkertaistunut.

Erityiskouluissa on kuitenkin enää vajaat 7 000 oppilasta, kun huippuvuonna 1998 määrä oli 12 000.

Oppilasmäärät pienenevät, koska erityisoppilaat halutaan siirtää yleisopetusta antaviin kouluihin. Yhä useammassa koulussa on siis erityisluokka tai -luokkia.Erityisoppilaita opetetaan myös mahdollisuuksien mukaan tavallisissa koululuokissa.

Muutos etenee Suomessa vähitellen. Lahdessa erityiskouluverkko purettiin jo viime vuosikymmenellä, nyt vastaavaa myllerrystä tekee Vantaa. Turku kuuluu kuntiin, joissa on vahva eriytetyn erityisopetuksen perinne.

Mikaelin koulun rehtori Jyrki Latva on työskennellyt erityisoppilaiden parissa koko opettajanuransa, 1980-luvulta asti. Mikaelin koulun oppilailla ei ole oppimisvaikeuksia, kuten monilla erityisoppilaista. Sen sijaan sosiaalisissa taidoissa on puutteita, joten isossa ryhmässä opiskelu ontuu.

”Oppilaat ovat moniongelmaisempia kuin aiemmin. Ennen oli kasvattamattomia, isättömiä tarkkispoikia, jotka piti laittaa ruotuun, ja asia oli sillä selvä.”

Nyt pitää miettiä tarkasti, mikä auttaisi kutakin oppilasta.

”Työ on vaikeutunut, kun oppilaiden ongelmat ovat kasvaneet ja moninaistuneet.”

Erityisoppilaiden määrän kasvulle on etsitty tarmokkaasti syitä. Opettajia on syytetty ongelmaoppilaiden sysäämisestä liian herkästi erityisopetukseen. Toisaalta lasten käyttäytymisongelmiin ja oppimisvaikeuksiin kiinnitetään nykyään aiempaa herkemmin huomiota, esimerkiksi ADHD-diagnoosin muodossa.

Kriitikkojen mielestä vika ei löydy lapsista, vaan erityisopetuksen yleistyminen kuvaa pikemminkin tarjonnan kehitystä.

”Ei ole oppilaan etu, että hän jää pyörimään yleisopetukseen, jos häntä ei pystytä siellä opettamaan”, Latva sanoo.

 

 

Osa Mikaelin koulun oppilaista käy koko peruskoulunsa siellä, osa siirtyy sinne aloitettuaan ensin yleisopetuksessa. Usein oppilas siirtyy Mikaeliin ensimmäisellä tai toisella luokalla.

”Syinä ovat yleensä levottomuus, keskittymiskyvyttömyys ja käytöshäiriöt. Opettajan aika ei riitä, kun luokassa on 25 lasta tai enemmän.”

Latvan mielestä Mikaelin koulu on sen oppilaille oikea paikka. Erityisopetusta ei pidä kuitenkaan niputtaa liikaa.

”Lievistä oppimisvaikeuksista kärsivät ovat niitä, joita saadaan autettua tehostetulla tuella yleisopetuksessa. Ei ketään tietenkään kannata siirtää erityiskouluun sen takia, että on vaikeuksia matematiikassa. Sopeutumattomia taas ei saada hoidettua sillä, että olet viikossa tunnin tai kaksi erityisopettajan luona.”

6B:n tunti on ohi, ja oppilaat kirmaavat välitunnille. Jaana Hintikka suuntaa opettajainhuoneeseen.

Käytävällä istuu kaksi oppilasta. Heidän välituntinsa kuluvat erikoisvalvonnassa, sillä pihalla he ovat aiheuttaneet toistuvasti ongelmia.

Hintikka on työskennellyt erityisopettajana kymmenen vuotta. Hän valmistelee väitöskirjaa, jossa hän tutkii Aggression portaat -ohjelman vaikutusta Mikaelin koulun luokkien toimintaan. Verrokkeina on vastaavia erityisluokkia ympäröivistä kunnista.

”Ajatuksena on, että oppilaat oppisivat tunnistamaan erilaisia tunnetiloja ja hallitsemaan niitä.”

Luokissa on esillä liikennevalomalli muistuttamassa itsehillinnän keinoista. Oppilaita opetetaan laskemaan kymmeneen, kun he hermostuvat. Lisäksi tunnetiloja käydään läpi pantomiimiesityksissä ja keskusteluissa. Niissä mietitään esimerkiksi, mikä on normaali tapa riidellä. Myös rentoutumisharjoitukset ovat tärkeitä.

”Lasten sisällä on paljon patoutunutta vihaa ja tunteita, joita pitäisi päästä suotuisalla tavalla purkamaan.”

Se, mitä oppilaille jää menetelmästä käteen, riippuu Hintikan mukaan pitkälti lapsesta. 6B-luokan oppilaista moni siirtyy yleisopetukseen yläkoulussa.

”Luokassa pitää olla hyvä tunnelma ja luottamuksen ilmapiiri. Opettajan vastuu on suuri.”

 

 

Yllätyksettömyys, jämäkkyys ja selvät rajat. Jyrki Latvan mukaan Mikaelin koulussa ei harjoiteta rakettitiedettä tai keksitä pyörää uudestaan.Esimerkiksi kolmannen ja neljännen luokan oppilaat treenaavat ryhmässä toimimista liikuntapäivässä joka perjantai.

”Tämä on sellaista kansakoulumaista toimintaa: aikuiset ovat aikuisia ja lapset lapsia. Aikuisilla on ehdoton auktoriteetti, muksut eivät väitä opettajille vastaan tai haistattele.”

Koulun voimavara on Latvan mukaan se, että kaikki opettajat ovat sitoutuneet yhteiseen linjaan. Esimerkiksi rästiläksyjen tekeminen iltapäivän läksytunnilla on tärkeä oppimisen tukijalka.

Monet lapsista jäävät vapaaehtoisesti kouluun rustaamaan päivän läksyt, koska se on helpompaa kuin opiskelu kotona.

”Perheet, joilla on lapsia myös yleisopetuksessa, saattavat kritisoida meitä siitä, että täällä lapsilla on huomattavasti enemmän läksyjä. Välillä mietin, että onko oppimisen tasosta jouduttu tinkimään yleisopetuksessa jonkun verran, kun on laaja kirjo oppilaita.”

Latva myöntää, että varsinkin murrosikäisten kanssa työskentely on välillä vaikeaa. Pinnaukseen on mahdotonta puuttua tehokkaasti. Yleensä yläasteen lopulla nuorten motivaatio kuitenkin kohenee. Monelle valkenee, että ilman peruskoulun päättötodistusta elämä on hyvin hankalaa.

Tiukka opetuskuri on Latvan mukaan oppilaiden oikeus. Toisen asteen opinnoissa ei pärjää, jos peruskoulussa ei ole saanut riittävää pohjaa. Mikaelin koulun ysiluokkalaisista yli 90 prosenttia pääsee kiinni toisen asteen opintoihin, jotkut heistä jatkavat lukioon.

 

 

Ysiluokkalaiset Nico Suhonen ja Jonne Ranta aloittavat syksyllä ammattiopinnot. Suhosen kaavailee graafisen alan opintoja, Ranta hakee kone- ja metallipuolelle.

Molemmat nuoret miehet siirtyivät Mikaeliin kesken peruskoulun, Ranta toisella luokalla, Suhonen neljännellä. Koulunkäynti normaalikokoisessa luokassa ei luonnistunut.

”Sähläsin vain, en ollut kiinnostunut koulusta. Opettajat eivät jaksaneet sitä”, Suhonen summaa.

Molemmat kertovat viihtyvänsä erityiskoulussa. Sosiaaliseen elämään Mikaelissa olo ei ole vaikuttanut, kaverit ovat kotinurkilla asuvia yleisopetuslaisia.

”Kaikki tietävät, että tämä on normaali koulu, eikä täällä olemisessa ole mitään ihmeellistä”, Suhonen sanoo.

Mikaelin koulun luonne tunnetaan Rannan mukaan Turussa hyvin.

”Ei tämä eroa muuten kuin, että luokalla on vähemmän oppilaita, ja opettajat ehtivät opettaa kaikkia.”

Nuoret miehet kertovat, että varsinkin seiskaluokalla koulunkäynnistä ei välillä meinannut tulla mitään. Nyt molempien keskiarvo on noussut numerolla vaikeimmista ajoista.

”Koulu olisi mennyt muualla varmaan huonommin. Isossa luokassa putoaisi helpommin kärryiltä. Meillä saa puolessa minuutissa apua, kun viittaa”, Suhonen miettii.

Molempia mietityttää syksy ja jatko-opintojen alku.

”Uskon, että pystyn olemaan siellä. Koulusta lentää helposti ulos, jos ei osaa olla, eikä tee mitään”, Ranta miettii.

”Ei siellä viitsi sählätä, kun kaikki katsoisivat, että mikä tuo äijä on”, Suhonen summaa.

 

Sanat: Hannu Hallamaa, Kuvat: Kaarina Salmi