Teologi mätkähti motivaatiokuoppaan

T:Teksti:

Tuntuuko opiskelu turhalta? Haluaisitko jo jättää luentosalit taakse ja suunnata työelämään? Jos vastaus on kyllä, olet motivaatiokuopassa. Älä huoli, se on aivan normaalia. Samalta tuntui taannoin myös Tiia Trogenista, 29.

Hänen toinen vuotensa teologisessa tiedekunnassa päättyi toissa vuonna ennen aikojaan. Trogen huomasi kalenterinsa täyttyvän opiskelun sijaan työvuoroista kahvilassa. Tentteihin hän meni lukematta, jos ylipäätänsä vaivautui paikalle. Trogen harkitsi vakavasti alan vaihtamista ja työelämään jäämistä.

”Teologia ja uskonto eivät yksinkertaisesti enää kiinnostaneet.”

Motivaatiokuoppaan pudonneita opiskelijoita on teologisen tiedekunnan opintoneuvoja Ville Meriläisen mukaan vaikea tavoittaa.

”He eivät tule tänne toimistoon kertomaan siitä.”

Opintoneuvojilla ei ole hänen mukaansa tällä hetkellä keinoja seurata ja auttaa opiskeluintonsa hukanneita. Meriläinen kertoo voivansa ainoas-taan keskustella opintojen etenemisestä, tarkastella HOPS:ia tai ohjata eteenpäin opintopsykologille. Nämä keinot eivät kuitenkaan auta kaikkia.

 

”Trogenin tapaus on tyypillinen”, toteaa Leena Itkonen Helsingin yliopiston urapalveluista.

Hän pitää opintojen keskivaihetta kriittisenä vaiheena, koska tukena ei ole tutoreita tai graduohjaajia.

”Opiskelijat jätetään silloin yksin. Opiskelijoiden halutaan olevan kauhean itseohjautuvia. Jos haluaa tukea, pitää siinäkin olla itse aktiivinen.”

Näin ei Itkosen mukaan pitäisi olla, vaan yliopiston pitäisi ojentaa käsi pudokkaille. Hänellä on ongelmaan kaksi ratkaisuehdotusta. Ensimmäinen on omaopettaja-järjestelmä, jossa opettajat tapaisivat oppilaita säännöllisesti. Tällaista on kokeiltukin tietojenkäsittelytieteen laitoksella. Toinen vaihtoehto on järjestää ryhmätapaamisia tai keskusteluja HOPS:ien pohjalta.

Ratkaisujen tulisi olla huolenpitoa, ei kontrolloimista.

”Opiskelijan auttamisen pitäisi perustua myönteiseen tukeen. Vaikeuksissa olevia ei pidä enää rangaista.”

Itkonen muistuttaa, ettei tauko opiskeluista ole suinkaan aina huono ratkaisu. Vaihto-oppilasvuosi tai työharjoittelu voi palauttaa opiskelumotivaation.

trogen palasi yliopistolle puolen vuoden tauon jälkeen kaverien ansiosta. Innostus syksyllä alkavista opinnoista tarttui häneenkin. Vähitellen palautui halu suorittaa opinnot loppuun.

”Tajusin, etten pysty olemaan kahvilassa töissä 20 vuotta. Ajatus papiksi valmistumisesta tuntui paljon paremmalta. Sehän oli alkuperäinen suunnitelmani.”

Sanat Antti Berg, kuva Otto Donner