13. huhtikuuta 2012
Teksti:

Katselin nälissäni, kun valkoinen aine, jota olin luullut kaupassa ruokakermaksi, ensin sakkautui ja sitten haihtui kanapalojen ympäriltä paistinpannulla. Heitin mömmön roskiin ja päätin seuraavalla kerralla luottaa kaupassa sanakirjaan, en purkin kyljen ateriaehdotukseen.
Illalla etsin tervetuliaiskirjeessä mainostettuja Erasmus-bileitä kartta kädessäni kaupungilta. Onneksi pubissa oli niin tiivis tunnelma, että kukaan ei huomannut, että olin tullut paikalle yksin enkä tuntenut ketään.
Ensimmäiset viikot vaihdossa pistivät nöyräksi. Juoksin ympäri Freiburgia virastosta toiseen ja kansliasta kolmanteen ja nyökyttelin, vaikka olin ymmärtänyt saksaksi annetuista ohjeista hädin tuskin joka kolmannen sanan.

Tajusin nopeasti sosiologian seminaarissa, että en ole kielipuolena kovinkaan haluttu ryhmätyöpari. Helpotuksen tunne oli huikea, kun yksi kurssilaisista suostui yhteistyöhön kanssani. Hän selitti kärsivällisesti lähdetekstiä tuntikausia monena päivänä yliopiston kahvilassa ja otti valittamatta harteilleen vaikeimmat kohdat aineistosta. Ihailin hänen hermojaan ja yritin hyvittää avuttomuuttani suklaapatukoilla.
Esitelmäpäivän aamulla meinasin kuitenkin vatsanväänteiden takia luovuttaa. Mietin, missä on Facebookin Best Time of my Life <3 Erasmus -valokuva-albumeiden fiilis?
Sitten koitti iltapäivä ja esitysvuoromme. Aloitin takellellen, mutta pian huomasin, ettei kukaan
pyöritellytkään silmiään tai tehnyt lopuksi tarkentavia jatkokysymyksiä, joita en ymmärtänyt. Myöhemmin tajusin, että siihen piinalliseen ja pelättyyn hetkeen, jossa minä selitän saksalaisen sosiologin edesottamuksista saksalaisille heidän äidinkielellään, kiteytyi Erasmus-kokemukseni suurin oivallus: empatia on universaalia.

Nyt kolme vuotta myöhemmin olen unohtanut sekä sen avuliaan tytön että monien muiden valokuvissani esiintyvien ihmisten nimet. Ani harvaan olen enää missään yhteydessä. Kokemusta ulkomaalaisuudesta, avuttomuuden tunnetta virastoissa ja luennoilla, en ole unohtanut, ja se on tärkeintä. Se on auttanut ymmärtämään muualta tulleita kotiinpaluun jälkeen. Siksi kuukaudet kielipuolena ehdottomasti kannattivat.

Sanat Maria Ruuska