02. huhtikuuta 2012
Teksti:

Vasemmistonuoret haluaa Suomeen valtiollisen kaivosyhtiön. Puheenjohtaja Li Andersson sanoo järjestön 26. maaliskuuta julkaistussa tiedotteessa, että ”valtion on ehkäistävä kaivosteollisuuden kehittymistä villiksi länneksi, jossa monikansalliset yhtiöt hyödyntävät Suomen luonnonvaroja”. Ruotsista valtion omistama kaivosyhtiö jo löytyy.

Li Andersson, kai te siellä vasemmistonuorten toimistossa tiedätte, että valtio omistaa kolmasosan Outokummusta ja kahdeksan prosenttia Talvivaaraa?

”Joo. Me vaadimme valtionomistuksen tuntuvaa lisäämistä ja sitä, että valtio käyttäisi rooliaan omistajaoh-jauksen kautta selvemmin.”

Tarvitaanko uusi valtionyhtiö, eikö osakkuus riitä?

”Meidän mielestämme se ei toimi, sillä nykytilanne ei ole tyydyttävä. Ruotsissa valtiollinen yhtiö on huomattavasti isompi kuin Suomen valtion omistukset kaivosyhtiöissä.”

Kaivostoiminta on keskittynyt kansainvälisten suuryritysten haltuun. Miksiköhän näin on?

”Pääomalla on tapana kasautua. Uskon, että Suomessa ei ole herätty tähän ajoissa. On sanottu, että valtiollisella kaivosyhtiöllä voisi olla vaikeuksia päästä mukaan markkinoille, sillä kilpailijat ovat niin isoja.”

Mitä valtion kaivosyhtiö tekisi nykyisiä toimijoita paremmin?

”Osa tuotoista jäisi selkeämmin Suomeen. Uskon, että valtiollisella yhtiöllä olisi suuremmat insentiivit tiedottaa asukkaille toiminnasta, siis toimia avoimemmin.”

Vaaditte kaivostoimintaan kohdistettavaksi erityistä louhintaveroa. Minkä maan kanssa Suomi profiloituu samaan sarjaan, jos kaivosteollisuutta ryhdytään kurittamaan?

”No?”

Zimbabwen.

”Olen käsittänyt, että on aika monia maita, joissa jollain tavalla verotetaan kaivostoimintaa tai ohjataan sitä eri tavalla kuin Suomessa. Louhintaveroa on Suomessa esitetty ministeritasolla.”

 

Hannu Hallamaa