NYPD valvoo muslimiopiskelijoita

T:Teksti:

Yhdysvaltalainen uutistoimisto Associated Press (AP) on saanut selville, että New Yorkin poliisilaitos (NYPD) on valvonut muslimiopiskelijoita ja heidän toimiaan huomattavasti tiedettyä enemmän. Uutistoimiston todisteiden mukaan NYPD on seurannut muslimien opiskelijajärjestöjä ja jopa soluttautunut niihin ainakin kahdeksassa eri korkeakoulussa New Yorkissa. Valvonta on ulottunut myös kaupungin ulkopuolelle, aina Yalen ja Pennsylvanian eliittiyliopistoihin asti.

Poliisit ovat pitäneet päivittäin silmällä muslimiopiskelijajärjestöjen nettisivuja, blogeja ja keskustelufoorumeita. Eräs raportti kertoo peitetyössä olleen poliisin osallistuneen järjestön koskenlaskuretkelle. Sen aikana hän kirjasi ylös opiskelijoiden nimiä ja rukoiluaktiivisuutta.

 

NYPD väittää vakoilun tapahtuneen vuosina 2006-2007, mutta AP:n mukaan se jatkui paljon pidempään. Paljastus on raivostuttanut sekä opiskelijat että yliopistot. Syracuse Universityn muslimiopiskelijoiden järjestöä edustava Tanweer Haw sanoo, että kyseessä on kansalaisoikeuksien loukkaus.

”Muslimiopiskelijat tahtovat yksityisyyttä ja haluavat nauttia samoista vapauksista ja mahdollisuuksista kuin muutkin”, hän kommentoi The Huffington Postille.

NYPD perustelee toimiaan sillä, että opiskelijajärjestöt vetävät puoleensa nuoria miehiä eli sitä väestön osaa, josta terroristit värväävät uusia jäseniä. Lisäksi koulun ulkopuolisia aktiviteetteja, kuten paintballia eli värikuulasotaa, saatetaan NYPD:n mukaan käyttää terroristikoulutukseen.

 

Oona Juutinen