21. maaliskuuta 2012
Teksti:

Kiinassa on keksitty uusi tapa laittaa yliopistot paremmuusjärjestykseen: verrata niistä valmistuneiden yuan-miljardöörien määrää.

Maan yliopistojen alumniyhdistys CUAA:n kokoama vuosittainen lista analysoi viittä eri kiinalaista ja ulkomaista rikkaiden listaa. Instituutit arvotetaan sen perusteella, kuinka moni niiden alumneista esiintyy listoilla.

Eniten miljardöörejä, 79 kappaletta, löytyy listan mukaan Peking Universitystä valmistuneiden joukosta. Seuraavilla sijoilla komeilevat myöskin pekingiläinen Tsinghua University 70:llä sekä Hangzhoussa sijaitseva Zheijiang University 66:lla miljardöörillä.

Toisaalta suuri osa Kiinan arviolta 50 000:sta maan valuutassa laskettavasta yuan-miljardööristä ei ole suorittanut korkeakoulututkintoa lainkaan. Heistä monet täysi-ikäistyivät 1960-70-lukujen kulttuurivallankumouksen aikana tai välittömästi sen jälkeen, jolloin maan yliopistot olivat suljettuina lähes vuosikymmenen ajan. Korkeakouluopiskelijoiden määrä onkin ollut Kiinassa kasvussa vasta vähän aikaa, vuodesta 1999 alkaen.

Miljardöörilistan tapa yhdistää tietyistä yliopistoista valmistuminen rikastumiseen on herättänyt kritiikkiä opiskelijoiden keskuudessa.

”Heidän ei pitäisi mainostaa yliopistoja tienä rikkauksiin, sillä monet yliopistoista valmistuneet eivät löydä työpaikkaa”, huomautti Mei-nimellä esiintynyt opiskelija University World Newsille. ”Monet Kiinan miljonääreistä rikastuivat yhteyksiensä, eivät tutkintojensa vuoksi.”

Listaa päätoimittava Zhao Deguo kuitenkin puolustaa projektia.

”Raportti pyrkii rohkaisemaan korkeakouluopiskelijoita perustamaan oman yrityksen.”

 

Sanat: Oona Juutinen

Kuva: Tracy R. Olson