04. tammikuuta 2012
Teksti:

Korroosiossa metalli reagoi ympäristönsä kanssa. Taustalla on termodynamiikan toinen pääsääntö, jonka mukaan kaikki etenee vääjäämättä kohti suurinta epäjärjestystä. Kauniina pitämämme metalliesine on siis vain väliaikainen olotila.

Kaikki metallit kärsivät korroosiosta. Jalot metallit kestävät paremmin kuin epäjalot metallit. Kulta kestää ihmisen aikakäsityksessä pitkään kauniina, kun taas rauta on suojaamattomana piankin ruostetta. Joitakin metalleja suojaa niiden pinnalle korroosioreaktioiden seurauksena muodostuva passiivikerros.

Jari Aromaa
dosentti, materiaalitekniikan laitos, Aalto-yliopisto

 

Kauniin tavoitteleminen on hävinnyt visuaalisessa kulttuurissa. Koko sanaa ei juuri käytetä. Rakennukset, taideteokset ja designtuotteet voivat olla rumia, karheita, yllätyksellisiä tai ”wau”. Kaunis-sanan käyttö on ehkä neitimäistä, eikä se sovi miehekkäiden pilvenpiirtäjien yhteyteen.

Ei kaikki vanhakaan ole kaunista. 1800-luvulle asti kuitenkin vallitsivat selkeät kauneusihanteet, joihin pyrittiin. 2000-luvulla ruma ja karhea on kaunista. Sisustuslehdet ovat täynnä tiiliseiniä, joista rappaus on karissut. Karheastakin on tullut jo älyttömän kulunut sana.

Ritva Wäre
taidehistorian dosentti, Helsingin yliopisto

 

Erilaiset banaalit musiikin muodot, kuten iskelmäsanoitusten kliseet osoittavat, kuinka eilisen kaunis voi olla tämän päivän kitsiä. Jälkimoderni ja medioituminen ovat kuitenkin osoittaneet kauneusarvojen elastisuuden. Kauneus on kokemus, joka ei toteudu suhteessa johonkin ideaaliin ja transsendenttiin (kuten on joskus ajateltu), vaan toisiin ihmisiin ja ympäröivään todellisuuteen. Musiikki ilmentää kauneuden muutoksia joskus nopeammin kuin huomaamme. Vaikkapa jonkun Diamanda Galásin musiikki ryöppää affekteja tavalla, joka on pintakiillon sijaan syväyhteistä olemassaolon kauneutta.

Juha Torvinen
musiikintutkija, Turun yliopisto