30. tammikuuta 2012
Teksti:

YTHS aloittaa mobiiliterveysvalmennuksen. Sata opiskelijaa saa käyttöönsä hyvinvointivalmentajan puoleksi vuodeksi.

Kaksi porkkanaa, kolme tuoppia ja neljä kilometriä kävelyä. YTHS kokeilee tänä keväänä mobiiliterveysvalmennusta, jossa opiskelijat voivat seurata terveyskäyttäytymistään kännykkäsovelluksen avulla. Kännykkään voi tallentaa esimerkiksi liikuntasuoritukset, viinilasilliset, yöunet, poltetut tupakat ja vaikka syödyt kasvikset. Sovellus mittaa askeleet päivän aikana automaattisesti.

”Toivomme, että palvelu kiinnostaa erityisesti vähän liikkuvia ja painonsa kanssa taistelevia opiskelijoita. Pyrimme löytämään tukivälineitä oman terveyden hahmottamiseen laajemmin”, sanoo kehittämispäällikkö Kimmo Kääriä YTHS:tä.

Puoli vuotta kestävään kokeiluun valitaan aluksi sata opiskelijaa. He saavat henkilökohtaiselta hyvinvointivalmentajaltaan puhelimitse tukea noin kerran kuukaudessa.

”Hän auttaa asettamaan konkreettisia terveystavoitteita ja luomaan keinoja niiden saavuttamiseksi. Jos keskusteluissa tulee esille sairaanhoidollista tarvetta, hän ohjaa vastaanotolle.”

Kokeilun osallistujat valitaan sähköisen alkukyselyn perusteella.

”Jos hakijoita tulee kovin paljon, painotamme valinnassa painoindeksiä ja liikunnan määrää.”

YTHS ei tarjoa osallistujille puhelimia. Kääriä ei osaa vielä tarkkaan sanoa, missä laitteissa sovellus tulee toimimaan. YTHS:n käyttämä palvelu noudattelee hyvin pitkälti Nokia Wellness Diary -sovellusta, jonka voi ladata jo nyt ilmaiseksi internetistä.

Kokeiluun ei kulu YTHS:n varoja, koska sen rahoittaa kokonaisuudessaan Sitra.

 

Sanat Maria Ruuska, kuva Otto Donner

 

Lisätietoja löytyy osoitteesta
yths.fi/mobiiliterveysvalmennus.