Porkkanoita propellipäille

T:Teksti:

Demos Helsinki sparraa ensi vuonna Helsingin yliopiston opiskelijoita, jotka haluavat kehitellä yritysideoita.

Helsingin yliopisto aloittaa ensi keväänä yhteistyön ajatushautomo Demos Helsingin kanssa. Yliopistolla toivotaan, että yhä useampi opiskelija näkisi ”yhteiskunnallisesti motivoituneen yrittäjyyden” varteenotettavana uravaihtoehtona. Ylevältä kuulostavalla bisnesmallilla tarkoitetaan yrittäjyyttä, jossa pyritään löytämään ratkaisuja esimerkiksi sosiaalisiin ja ekologisiin ongelmiin, eli edistämään yhteiskunnallista hyvää.

”Meidän tavoitteena on todistaa, että yrittämisen, eettisyyden ja ekologisuuden välillä ei ole ristiriitaa, vaan on löydettävissä fiksuja liiketoimintamalleja. Yrittäjyys voi olla vähän erinäköistä kuin mihin on totuttu. Osa voi olla hyvinkin kannattavaa ja osa taas sellaista, joka kattaa vain omat kulunsa”, sanoo tutkija Tommi Laitio Demos Helsingistä.

Projekti tähtää opiskelijalähtöisyyteen ja poikkitieteellisyyteen. Tavoitteena on kasata porukoita, joissa pystyttäisiin mahdollisimman laajasti hyödyntämään sivistysyliopiston eri tieteenalojen osaamista.

”Voisi kuvitella, että monet ekologiset ratkaisut hyötyisivät esimerkiksi käyttäytymistieteiden asiantuntemuksesta, kun kyse on esimerkiksi ihmisten valintojen ymmärtämisestä.”

Opiskelijalähtöisyydellä taas tarkoitetaan sitä, että Demoksen väki toimii innokkaiden propellipäiden sparraajina, ei tiukkaa opetussuunnitelmaa noudattavina opettajina. Esimerkkiä otetaan esimerkiksi Aalto-yliopiston Entrepreneurship Societystä, joka on muutaman vuoden ajan menestyksekkäästi kerännyt yhteen innokkaita opiskelijoita ja tutkijoita ympäri maailmaa kehittämään yritysideoita.

”Rupeamme keväällä keräämään parinkymmenen opiskelijan porukkaa, joiden kanssa toimintamallia kehitetään tarkemmin.”

Ensi vuodeksi on suunnitteilla esimerkiksi interrail-matka, jonka aikana opiskelijat piipahtavat muissa eurooppalaisissa yliopistoissa katsomassa, miten akateemiseen yrittäjyyteen siellä rohkaistaan. Tarkoituksena on myös löytää kampukselta tila, jonne ihmiset voisivat tulla kehittelemään ideoitaan ja saamaan demoslaisilta vastauksia kysymyksiin.

Aivan vielä ei voi ilmoittautua mukaan, mutta Laitio lupaa, että demoslaiset pitävät kampuksilla alkuvuodesta sen verran kovaa ääntä itsestään, että kaikki kuulevat osallistumismahdollisuuksista.

 

Maria Ruuska