Nuoret toivot

T:Teksti:

Näistä kulttuurin ja yhteiskunnan vaikuttajista puhumme vuonna 2012. 

Valokuva
Nelli Palomäki

Tiukka katse kameraan, ei mitään kikkailua. Nelli Palomäen, 30, mustavalkoiset muotokuvat ovat saaneet valokuvamaailman polvilleen tunnelmallaan ja täydellisen hallitulla tekniikallaan. Nimenomaan valokuvamaailman – Suomessa Palomäki on pysynyt tutkan alapuolella, Fotofinlandia-ehdokkuutta lukuun ottamatta.

Tänä vuonna Palomäen töitä on ollut esillä Design-museon ja Turun Logomon ryhmänäyttelyissä. Tukholman Kulturhuset ja lontoolainen Next Level Projects ovat hiljattain nostaneet Palomäen esille soolonäyttelyissä. Palomäki on opiskellut viimeksi Lontoossa, Hasselblad-säätiön kuuluisan Victor Fellowship 2010 -stipendin voittajana. Blogihypetystäkin on. Artwednesday.com  tiivistää Palomäen tyylin ”hyvin elegantiksi ja hieman makaaberiksi”.

 

Muotoilu
Katriina Nuutinen

Suomi on pelkistettyjen lamppujen maa. Siksi Katriina Nuutisen, 28, korumaiset lasivalaisimet ovat tärisyttäneet tuoreudellaan. Ruotsissa tuotantoon napattu Hely (2009) on kuin jättiläisen rannekoru.  Ensi vuonna Nuutinen siirtyy Ikea-maata laajemmalle tontille, kun peräti kolme tuotetta lanseerataan kansainväliseen levitykseen. BonBon-valaisin (2010) on kuin Carrollin Ihmemaahan pudonnut lasiriipus. Rouhea Mortteli (2011) on päätynyt jo California Home & Design -lehden himottujen keittiötavaroiden listalle. Anna Palomaan kanssa suunnitellut nahkaiset Vakka-säilyttimet (2011) tulevat tuotantoon kolmessa koossa. Muoto 2011 -gaalassa Nuutinen palkittiin yleisön äänestämänä vuoden Lupauksena. Tänä vuonna joensuulaisesta on myös tullut Onni-pojan äiti ja taiteen maisteri.

 

Kirjallisuus
Miki Liukkonen

J.H. Erkon kirjoituskilpailun voittaja. Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokas. 22-vuotiaassa tämän syksyn runoilijadebytantissa Miki Liukkosessa kiinnostavat paitsi hänen hienot, hauskat ja oivaltavat runonsa, myös runoilijan vilpitön, suloisesti häkeltynyt olemus. Runoilija, kirjailija ja progeyhtyeen kitaristi on Taiteilijaluonne, isolla T:llä. Kustantamo odottaa Liukkosesta seuraavaa Saarikoskea. Toinen runokokoelma ja romaani saattavat hyvin nostaa Liukkosen ensi vuonna kirjalliseksi kiintotähdeksi.

 

Tiede
Antti Stenvall

Kun eteen sattui antoisa tutkimusaihe, ei Antti Stenvall, 30, jäänyt ihmettelemään. Suprajohde magnesiumdiboridin parissa käynnistynyt työ poiki nopeasti tuloksia; ennen 30. ikävuotta Stenvall oli julkaissut 30 artikkelia. Tuore tunnustus aherruksesta tuli alan EUCAS-konferenssissa syyskuussa, kun Stenvall pokkasi yhden nuorille tutkijoille jaetuista palkinnoista. Palkinnon perusteissa painotettiin työn omalaatuisuutta. Vastaavaa tunnustusta ei aiemmin ole osunut suomalaistutkijan kohdalle.

Parhaillaan Stenvall tutkii Tampereen teknillisessä yliopistossa hybridisuprajohdemagneettien stabiilisuutta. Tietoa tarvitaan, sillä tällaisia magneetteja käytetään tulevaisuudessa esimerkiksi Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksen Cernin LHC-hiukkaskiihdyttimen päivittämistä varten.

 

Muoti
Kaisa Riivari

Karhuprintillä varustetut topit myytiin kesällä Lasipalatsin design-markkinoilla loppuun. Osuvasti juuri Karhupuiston kyljessä, Fem-kollektiivin tiloissa työskentelee niiden suunnittelija Kaisa Riivari, 26.

Jo keväällä 2009 Riivarin opinnäytetyömallisto kutkutti Korjaamon lavalla. Parissa vuodessa Riivarin ura on höyrynnyt eteenpäin: oma yritys, viisi mallistoa, agentti Lontoossa, tuotteita liverpoolilaiseen trendiputiikkiin. Tulossa on muotimessut Berliinissä, joskus myös vienti Venäjälle. Reginan laulaja Iisa Pykäri pukeutuu promokuvissa Riivarin unenomaisiin vaatteisiin.

Muotialalla pöhistään jo Riivarin kesämallistosta. Nyt suunnittelija huhkii ensi vuoden talvimallistoa, johon hän lupaa mukavia neuleita ja unisex-henkisiä vaatteita. Silloin Riivari saattaa jo tehdä paolasuhoset.

 

Teatteri
Teatteri Naamio ja Höyhenen interaktiiviset peli-illat

Naamio ja Höyhenen järjestämät peli-illat ovat sekoitus interaktiivista teatteria, taidelarppeja, installaatioita ja improvisaatiota. Suomen teattereissa vastaavaa ei ole ennen nähty, mutta mallia on haettu muissa Pohjoismaissa suositusta Laivfabrikken-projektista.

Aarni Korpelan ja Johanna MacDonaldin järjestämien peli-iltojen ajatus on, että interaktiiviseen teatteriin ja larppeihin pitäisi voida osallistua kuin elokuviin: ostaa lippu ja saapua paikalle. Larpit onkin suunniteltu sellaisiksi, ettei rooliasua, varusteita tai aiempaa kokemusta tarvita. Tapahtuma alkaa perehdyttävällä työpajalla, jossa osallistujaa valmistellaan pelimaailmaan, hahmoihin ja improvisointiin. Sitten larppi tai improvisaationäytelmä luodaan yhdessä osanottajien kanssa kahden pelinjohtajan luotsaamana. Yleisöä ei ole, vaan tärkeintä on osallistujien kokemus. Itse koetun pelin intensiivisyys onkin omaa luokkaansa. Peli-iltoihin hakeutuvat ne, jotka etsivät taiteesta vahvoja kiksejä.

Tänä vuonna on järjestetty seitsemän peliä, kussakin noin 10 osallistujaa. Aiheina ovat olleet esimerkiksi Shakespeare, vapaat suhteet ja Liisa Ihmemaassa. Pienten pelien lisäksi suurin projekti, 50 hengen deittailua käsitellyt Lovers` Matchmaking Agency järjestetään uudelleen Helsingissä. Se on tilattu myös Kööpenhaminaan ja Osloon.

 

Urheilu
Carl Jenkinson

Arsenal-pakki Carl Jenkinson on lupaavimpia suomalaisia jalkapalloilijoita, joidenkin mielestä jopa lupaavin. 19-vuotias mies siirtyi Arsenaliin kesällä ja debytoi seuran paidassa elokuussa. Joukkueen manageri Arsene Wenger on kehunut Jenkinsonin nopeutta ja keskitystaitoa.

Futistoivon tapauksesta tekee kinkkisen Jenkinsonin kaksoiskansalaisuus. Monipuolinen puolustaja on kipparoinut Suomen alle 21-vuotiaiden joukkuet-ta, mutta edustanut junioripeleissä myös Englantia. Se, edustaako Jenkinson myös miesten maajoukkueessa Suomea, on vielä auki. Maajoukkueen valmentaja Mixu Paatelainen kertoi hiljattain toivovansa, että selvyys nuorukaisen suunnitelmista saataisiin talven aikana.

 

Musiikki
Black Twig

Helsinkiläisyhtye Black Twig on ehtinyt julkaista vasta muutamia maistiaisia tammikuussa ilmestyvältä esikoislevyltään Paper Trees, mutta musabloggarit ovat jo polvillaan.

”Ensimmäinen sinkku Lake Song nosti odotukset jo korkealle, mutta nyt ne nousevat jo suorastaan pilviin, kun suoraviivainen 1990-lukua puhkuva särökitarasaundi räjäytti tajuntani”, kirjoitti Singin` Drunken Lullabies -blogi.

Kitarapoppia soittava bändi löysi hiljattain tiensä myös YleX:n ja Rumban Tulevaisuuden tusina 2012 -listalle, joka koottiin musiikkialan ammattilaisille tehdyn kyselyn perusteella.

Nelihenkisen bändin energiset biisit saattaa alulle laulaja-kitaristi Aki Pohjankyrö.

”Tuon ne aika raakileina treenikselle ja sitten yhdessä sovitamme ne”, hän sanoo.

 

Media
Rosa Kettumäki

”Pane se kamera kiinni”, käskee Linnanmäen toimitusjohtaja Risto Räikkönen suupieli nykien ja kävelee kohti kameraa. Rosa Kettumäen, 20, A-Studiossa nähty tutkiva juttu nuorten työntekijöiden huonoista työoloista huvipuistossa osui ja upposi viime kesäkuussa. Sitä kommentoitiin jopa Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa. Facebookissa juttu avasi Linnanmäki-veteraanien padot.

Kettumäki opiskelee toista vuotta radio- ja TV-työtä Metropoliassa. Medianomitutkinnon jälkeen hän suunnittelee hakevansa yliopistoon lukemaan yhteiskuntatieteitä, eli ”hakemaan sitä substanssia”. Tutkivaa journalismia hän haluaa tehdä myös tulevaisuudessa.

”Mulla on alkukantainen halu tietää, mitä tässä yhteiskunnassa tapahtuu.”

Kettumäen, Ina Mikkolan ja Onnin Niemisen videoblogi Kop kop, kuka siellä? löytyy Ylioppilaslehden nettisivuilta, www.ylioppilaslehti.fi/kopkop. Blogissa tutustutuaan HOAS-in entisiin asukkaisiin ja kerrotaan, mitä näille on tapahtunut sitten opiskelija-asunnon.

 

Bisnes
Joonas Hjelt

Miksi turhaan valloittaa ensin kotimaata, kun voi heti suunnata Kaakkois-Aasiaan. Niin tekee Joonas Hjelt, toinen mobiiliyritys Blaastin perustajista. Reilu vuosi sitten perustettu firma kehittää alustaa, jonka tarkoituksena on tehdä mistä tahansa kännykästä älypuhelin. Kehitysmaissa vain harvoilla on varaa iPhonen tasoiseen nettiluuriin, mutta halu surffata puhelimella kova. Blaast kuroo tätä railoa umpeen. Kun puhelimeen on ladattu Blaast, se mahdollistaa monien sovellusten käytön pilvipalveluiden avulla. Suomalaisen startupin potentiaalin huomasi tänä syksynä myös kasvuyrittäjäguru Steve Blank, joka sijoitti siihen. Firman on noteerannut myös New York Times. Hjelt on ehtiväinen kaveri: hän on perustanut kolme muutakin firmaa, työskennellyt Nokialla ja opiskellut Kauppiksessa. Ja ikää on vasta 26.

 

Elokuva
Elli Vuorinen

Yksinäinen mies kävelee hämyssä ja näkee ympärillään vain nuolevia. Hänkin haluaisi oman kielitiettynsä.

Elli Vuorisen, 26, animaatioelokuva Kielitiettyni on tänä vuonna kolunnut elokuvafestivaalien valkokankaita ympäri maailmaa. Maaliskuussa alle viisiminuuttinen lyhytelokuva nappasi Tampere Film Festivalilla Nuorisotuomariston palkinnon, ja Anifesteilla Itävallassa se palkittiin parhaana opiskelijatyönä. Turun Taideakatemiasta viime kesänä valmistuneen Vuorisen kyvyt on huomattu myös Kiinassa. Dokumentaristi Gan Chao bongasi hänet saksalaisilla festareilla ja pyysi Vuorista työskentelemään lyhytelokuvaprojektiinsa Shanghaihin kolmeksi kuukaudeksi. Vuorinen asuu Turussa, ja hänet on hiljattain hyväksytty maineikkaan Paperihattu-osuuskunnan jäseneksi.

 

Politiikka
Lauri Kangasniemi

Kristillisdemokraattien nuorisojärjestön varapuheenjohtajana aloittaa vuonna 2012 mies, joka ei kuulu kirkkoon tai muuhunkaan kristilliseen yhteisöön. Lauri Kangasniemi, 21, haluaa murtaa kirkon ja valtion liiton. Hänelle uskonto on henkilökohtainen asia. Keväällä eduskuntavaaleissa ehdolla ollut Kangasniemi on kristillisdemokraattien nousevaa polvea, joka näkee puo-lueessa kehityskelpoisen konservatiivien kodin, kun kokoomus ei enää sellaista tarjoa. Pienessä puolueessa pääsee myös nopeasti näköalapaikoille. Tuskin Kangasniemi oli puolueeseen liittynyt, kun matka kävi jo meppi Sari Essayahin toimistoon harjoittelemaan. Parhaillaan Kangasniemi opiskelee kansainvälistä politiikkaa Tampereen yliopistossa.

 

Sanat Ylioppilaslehden toimitus, kuvat Nelli Palomäki, Noora Lehtovuori, Sirpa Kinnunen, Jussi Eskola, Ina Mikkola, Johanna Heikkilä