Poppia avaruuteen

T:Teksti:

Showbisneksen kilpajuoksu avaruuteen on alkanut. Brittiyritys aikoo järjestää avaruuskonsertin, jossa nimekkäät muusikot soittavat painottomuudessa leijaillen. 

Vuonna 2013 pop-keikat alkavat vetää vertoja musiikkivideoiden futuristisille seikkailuille.

Lontoossa toimiva yritys Nought2Sixty Productions järjestää parhaillaan maailman ensimmäistä avaruuskonserttia, joka näytetään suorana lähetyksenä ympäri maailmaa muun muassa internetissä ja 3D-elokuvateattereissa. Showtime on näillä näkymin kahden vuoden kuluttua.

”Aikataulu riippuu siitä, milloin Virgin Galactic saa aluksen valmiiksi. [Toimitusjohtaja] Richard Branson sanoi hiljattain haastattelussa, että realistinen arvio on puolestatoista kahteen vuoteen”, kertoo hankkeen koordinaattori Joshua Oliver.

Vielä ei ole ratkennut, kuka esiintyjä nousee avaruusalukseen Virgin Galactic -yrityksen lentotukikohdassa New Mexicossa. Oliverin mukaan alustavia keskusteluja on käyty muun muassa Musen kanssa.

”Myös U2 on maininnut, että he ovat tehneet jo kaiken maan päällä, ja heitä kiinnostaisi tehdä jotain maan ulkopuolella”, Oliver kertoo.

Hän mainitsee myös, että brittiläis-suomalainen dj-ryhmä Above and beyond on kertonut haluavansa olla ensimmäinen dj-ryhmä avaruudessa.

Vielä on kuitenkin selvittämättä, kuinka suuri ryhmä suborbitaalisella avaruuslennolla pystyy soittamaan. Yleisöä alukseen ei mahdu lainkaan.

Energisen pop-konsertin siirtäminen avaruuteen kuulostaa koomiselta touhulta. Jos muusikot leijuvat ympäriinsä aluksen seiniin ja toisiinsa törmäillen, onko soittaminen edes mahdollista?

Joshua Oliverin mukaan painottomuudessa soittaminen on juuri niin hankalaa miltä se kuulostaakin.

”Painottomuudessa esimerkiksi pianon koskettimen painaminen työntää soittajaa taaksepäin. Myös trumpettiin puhaltaminen painaa artistia taakse”, hän selittää.

Kun avaruusrokkari näppäilee kitarasta soituja, hänen täytyy samalla pitää soitinta oikeassa asennossa. Kitara ei nimittäin riipu hihnan varassa vaan leijailee.

Avaruuskonsertteja on yritetty järjestää ennenkin. Vuonna 1986 astronautti Ronald McNairin oli tarkoitus osallistua Jean-Michel Jarren konserttiin videon välityksellä soittamalla avaruudessa saksofonia. McNair kuitenkin kuoli, kun avaruussukkula Challenger tuhoutui nousussa.

Eräänlainen pieni avaruuskonsertti on itse asiassa jo tapahtunutkin. Vuonna 1965 astronautit Walter Schirra Jr ja Thomas Stafford soittivat huuliharpulla Kulkuset-joululaulun maan kiertoradalla.

Oliver Joshua uskoo, että avaruuskonsertti merkitsee alkua aivan uudelle alalle. Nought2Sixty suunnittelee jo muotinäytöksen järjestämistä painottomuudessa.

”Jossain vaiheessa kuuhun rakennetaan asemia, ja suunnittelemme tulevaisuuden strategiaa, joka yltää aina sinne asti”, Oliver sanoo.

 

Sanat Markus Kuokkanen, kuva NASA.