01. lokakuuta 2011
Teksti:

Neljäntoista päivän ajan elän kaksoiselämää. Päivisin minä, suomalainen Hanna, kierrän Kuubaa vuokra-autolla ja teen niitä asioita, joita turistit tekevät. Juon mojitoja, vuokraan kanootin, napsin kuvia tienvarsien iskulauseista.

Iltaisin muutun norjalaiseksi Anitaksi ja vierailen salaa kuubalaisis­sa kodeissa. Minut on lähettänyt matkaan kansalaisjärjestö, joka pitää kirjaa viranomaisten hampaisiin joutuneiden toimittajien vaiheista eri puolilla maailmaa. Vien kontakteilleni USB-tikkuja, DVD-levyjä ja kameroita, jotka olen kantanut rinkassani tullin ohi, sydän kurkussa.

Kuuba on maa, jota joskus ihailin – jota kai jollain tavalla ihailen edelleen. Kuitenkin, kun iltahämärissä kyselen isänniltäni ja emänniltäni heidän pärjäämisestään, saan kuulla rajuja ta­rinoita, joita minulla ei ole syytä epäil­lä. Vastaukset päätyvät vuosiraport­tiin, jossa toimittajajärjestöt tulevat näpäyttämään Kuubaa sananvapaus­tilanteen huonontumisesta. Kontakti­ni kiittelevät vierailusta ja tuomisista, mutta moni heistä vaikuttaa hermos­tuneelta saatellessaan minua ovelle. Ulkomaalaisen kanssa veljeily on pidätysperuste, ja seinillä on korvat.

Poliittiset pidätykset ovat jälleen yleistymässä. Käyntini aikana niitä kirjataan ihmisoikeusjärjestöjen lokikirjoihin yli kaksisataa. Joukossa on tuttuja.

“Anita. Kerro, mitä internetissä tapahtuu.”

Kun nyt kerran olen käymässä, olen luvannut vetää salaisen työ­pajan itäkuubalaiselle opiskelijaporukalle. Internet on maassa har­vojen etuoikeus, ja useimmat kuulijoistani ovat käyneet verkossa vain kerran tai pari, opettajan valvonnassa.

Ehkä hyvinkin pian Kuuban järjestelmä muuttuu ja viestintära­joitukset puretaan. Opiskelijat tietävät olevansa tietotekniikassa viisitoista vuotta muuta maailmaa jäljessä. He haluavat kuivaharjoi­tella tulevaa avautumista.

Haluaisin kertoa heille painavista asioista: läpinäkyvyydestä, yksi­tyisyydestä, kansalaisjournalismista. Mitä enemmän asiaa mietin, sen hankalammalta se tuntuu. Voiko kukaan ymmärtää kommuni­kaatioteknologian kehityksen yleviä vaikutuksia, jos ei ensin ole ku­luttanut satoja tunteja ajelehtien internetin banaalimmissa vesissä?

Spämmi, fleimisodat, sohvasurffaus, rickrollaus, deittipalvelut, etäystävyydet, yöt jolloin pitäisi mennä nukkumaan mutta jotka ku­luvatkin Damn You Autocorrectia selaillen: tyhmänarkisia ilmiöitä koulutetuille nuorille aikuisille jopa köyhimmissä kehitysmaissa. Kuubalainen yleisöni ei niitä tunne. Koulutusihmeiden maa on muuttunut noloksi takapajulaksi, jonka kansalaiset eivät – luoja varjele! – tiedä, mikä on hymiö.

Saan fläppitaulun ja 40 minuuttia aikaa selittää kuulijoilleni, mil­lainen maailma heitä odottaa, kun verkko aikanaan avautuu. Oppi­tuntini on surkea.

Sori, compañeros, tämä teidän täytyy vain nähdä itse.

Hanna Nikkanen