Uusi lukukausi alkaa Libyassa

T:Teksti:

Vahingoittuneet rakennukset tulee korjata ja oppimateriaali kirjoittaa uudelleen ennen kuin yliopistot voidaan avata.

Suurin osa Libyan yliopistoista sulki ovensa osittain tai kokonaan helmikuussa, vallankumoukseen johtaneien levottomuuksien puhjettua. The University News kertoi maata hallitsevan Kansallisen siirtymäkauden neuvoston, NTC:n, tahtovan nyt käynnistää korkeakoulutuksen uudelleen.

Yliopistojen avaaminen vaatii kuitenkin paljon työtä. Yliopistorakennuksia kautta maan on vahingoittunut taisteluissa ja niiden laitteistoa on ryöstetty. Korvaavia varusteita ei ole vielä saatu. Lisäksi suuri osa opiskelijoista yksinkertaisesti hylkäsi opintonsa liittyäkseen taisteluihin.

”Niin monet opiskelijat jättivät menemättä yliopistolle tänä keväänä”, sanoi Abdulsalam El-Qallali, Libyan pysyvä edustaja Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescossa. ”Se tarkoittaa, että kun aloitamme taas, on koko kansakunnan kerrattava viime lukukausi.”

Monissa yliopistoissa ei olla vielä varmoja päästäänkö syyslukukausi aloittamaan aikataulussa. Aineellisten vahinkojen korjaamisen lisäksi mös Gaddafin politiikkaa toistavan oppimateriaalin päivittäminen tulee viemään aikaa.

”Osa pakollisista aineista, kuten ’Gaddafin teoria’, on hölynpölyä”, kommentoi El-Qallali. Tällaiset aineet poistetaan opetussuunnitelmasta kokonaan.

NTC onkin julkaissut ohjeita opetussuunnitelman mukauttamiseen vallankumouksen jälkeiseen Libyaan sopivaksi. Ohjeet ovat kuitenkin hyvin yleisluontoisia ja yliopistojen henkilökunnan oletetaan jatkavan yksityiskohtaisempaa kurssien kehittelyä.

 

Sanat: Oona Juutinen