Miki_Liukkonen

Runoilija elää pikavipeillä

22-vuotias esikoisrunoilija Miki Liukkonen sanoo olevansa jo liian vanha kirjoittamaan runoja.

Miki Liukkosta ei oikein huvita pu­hua runoistaan. Esikoisrunoteos kun ilmestyi syyskuussa, ja toinen kokoelma odottaa jo julkaisuaan WSOY:llä. Nyt kirjoitusvuorossa on romaani. Siitä Liukkonen on innois­saan – vaikka aihetta ei vielä ole.

”Olen vuorannut kämppäni A4- papereilla. Haluan kirjoittaa kirjan seisaaltaan, jotta voisin kuvitella maalaavani. Kustannustoimittaja (Samuli Knuuti) kysyi, mistä kirja kertoo. Keksin päästäni, että naises­ta, joka istuu puussa. Samuli sanoi, että pistetään toukokuulle.”

Oululainen Liukkonen on saapu­nut etelään esiintymään Helsinki Poetry Connectionin runojameissa. Odotukset ovat korkealla, sillä Oulun lavarunoskene tuotti pettymyksen.

”Olin parissa tilaisuudessa, ja se oli sitä, että tyyppi makaa päissään lavalla ja ölisee. Helsinkiin kun ver­taa, niin voisivat edes yrittää”, Liuk­konen naurahtaa.

Ennen kuin WSOY:n kustantama lento vie Liukkosen takaisin Ouluun, pitäisi puhua runoilijan esikoiskoko­elmasta Valkoisia runoja. Mutta kun se runous ei enää kiinnosta.

”Tuntuu, että olen jo liian vanha kirjoittamaan runoja. Lukioaikoina siinä oli vielä tunnetta.”

 

Lukiossa Liukkonen esikoisensa ru­not pääosin kirjoittikin. Ne esittele­vät kielellisesti taiturimaisen lukio­älykön havaintoja todellisuudesta, Hegelin ja Wittgensteinin filosofialla valeltuna. Ei huolta: runot eivät ole korneja tai pikkuvanhoja, vaan kielel­tään suoria ja oikeasti hauskoja.

Tältä näyttävät esimerkiksi Mate­matiikan ulkopuoliset yhtälöt:

Ahdistus: istut saunassa, nielet villaa.
Väsymys: kannettavaksi annetaan säkil­linen lämmintä lunta.
Korvista roikkuvat sateiset taivaat.
Rakkaus: kaukonäön heikkeneminen.
Tuoksukynttilä aivoissa.

Nämäkin säkeet olivat mukana, kun Liukkonen voitti 19-vuotiaana J. H. Erkon kirjoituskilpailun. Samai­nen kilpa on kätilöinyt kirjallisuu­teemme muun muassa Jari Tervon, Petri Tammisen ja Ilpo Tiihosen.

”Voiton jälkeen nousi kusi pää­hän. En kirjoittanut moneen kuukau­teen mitään, kun ajattelin, ettei tar­vitse”, Liukkonen sanoo.

”Mutta sitten tyttökaveri vähän koulutti.”

 

Nyt Liukkosen jalat lepäävät tukevas­ti keittiön pöydän alla. Hän puhuu viehättävän vilpittömästi suurista projekteistaan (kuten siitä romaanis­ta), mutta myös heikkouksistaan.

”En mä osaa tehdä mitään muuta kuin taidetta, edes keittää vettä. Jos alan tehdä jotain muuta, niin siitä tu­lee katastrofi.”

Kirjoittamisen lisäksi Liukkonen harrastaa kuvataidetta ja soittaa ki­taraa Sininen kaappi -progebändissä, jonka kappaleet hän sanoittaa ja sä­veltää.

”Olen piirtänyt lapsesta asti, ja musiikki tuli murrosiän kapinavai­heessa. Vasta lukion lopussa aloin kirjoittaa, mutta jostain syystä siinä olen päässyt kaikkein pisimmälle.”

Miksiköhän?

”En tiedä. Kaikki on jotenkin hirve­än helppoa. Aloin kirjoittaa ja kahden vuoden päästä voitin kilpailun.”

Ehkä äkkiä omaksuttu kirjallinen kyvykkyys selittyy sillä, että Liukko­selle taide on yhtä, ei lajeihin sidot­tua.

”Kirjallisuus, musiikki ja kuvatai­de, se on mulle pyhä kolminaisuus. Jos näen esimerkiksi kaatuneen puun, saattaa tulla sopraanosaksofo­nimelodia päähän. Kaikki on koko ajan symbioosissa.”

 

Massojen tavoittamiseen taiteel­laan Liukkonen ei usko.

”Ei ainakaan minun runoilla”, hän toteaa, ja jatkaa hetken perästä: ”Pi­täisi varmaan alkaa seurustella Tuk­sun kanssa.”

Vaikka Liukkosen runot eivät Salkkari-kansaa vakuuttaisikaan, ai­nakin perinteisen ja kokeellisen ru­nouden vastakkainasettelua esikois­kokoelma hämärtää. Runoissa on tarttumapintaa, etsipä lukija sitten suorapuheisuutta tai hämärää vallat­tomuutta.

Entä mitä Liukkonen taiteellaan tavoittelee – taiteen itsensä lisäksi?

”Haluaisin tulla edes jotenkin toi­meen. Saisin vähän ruokaa. Mutta olen mä hyvin selvinnyt esimerkiksi pikavipeillä viime aikoina.”

WSOY:n luotto esikoisrunoili­jaansa vaikuttaa kyllä kovalta. Kun Liukkonen allekirjoitti sopimusta, kustantamosta sanottiin, että teh­dään susta uusi Saarikoski.

”No, kun on nuori ja päissään, niin kai se on kiinnostavaa. Mutta mä haluaisin olla ihan vaan oma itte­ni. En mä edes aattele tällasia asioi­ta. Tälläkin hetkellä mietin vaan per­sikoita.”

Kuka

Oululainen runoilija Miki Liuk­konen, 22, on WSOY:n tämän syksyn debytantti. Liukkosen esi­koiskokoelma Valkoisia runoja il­mestyy elokuussa. Liukkonen soittaa kitaraa Sininen kaappi -progeyhtyeessä ja suorittaa loka­kuussa päättyvää siviilipalvelus­taan Oulun Taidekoulussa.

Himottaa

Lars von Trier.”

Kaduttaa

”Oksensin vähän aikaa sitten nai­sen mekolle kesken iskuyrityksen.”

Kyrpii

”Rahattomuus. Syön kavereilla koko ajan.”

Sanat Erkka Mykkänen
Kuva Noora Lehtovuori

2 kommenttia
  1. Scumbag runoilija:
    Haukkuu muiden känniölinät.
    Känniölisee itse.

VASTAA

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.