Salajuoppo paljastui

T:Teksti:

Kurssiin kuului pakollisena osallistuminen konferenssiin. Luennot olivat pääasiassa korkeatasoisia ja kiinnostavia, mutta emme ystäväni kanssa lopultakaan saaneet kasaan riittävästi luentoja. Niinpä jouduimme menemään vielä konferenssin päätösluennolle, jonka piti alan guru. Tiesimme gurun tylsäksi puhujaksi ja aiheen vähintään yhtä mielenkiinnottomaksi.

Päätimme varustautua kaljalla ja sipseillä, jotta jaksaisimme kuunnella koko kaksituntisen. Varasimme hyvissä ajoin paikat takarivistä ja avasimme kaljapullot, jotta välttäisimme avauksesta lähtevän sihinän luennon aikana. Arvelimme, että neljä kaljaa per henkilö olisi sopiva määrä.

Luento sujui kuten aavistelimmekin. Sali oli täynnä pitkästynyttä väkeä. Meillä oli takarivissä hauskaa – vähän liiankin hauskaa. Tunnin kohdalla luennoitsija oli keskittynyt säätämään tietokoneensa kanssa ja salissa oli hipihiljaista. Kurotin kohti jalkatilaan säilöttyä kolmatta kaljaani, mutta olin jo niin huppelissa, että käteni lipesi.

Täysi kaljapullo kaatui ja lähti vierimään salin portaita alas kohti luennoitsijaa. Kaikki tuijottivat tyhjästä ilmestynyttä kaljapulloa. Ainoa salissa kaikuva ääni oli kaljapullon kolahdus ja vieriminen, kolahdus ja vieriminen. Samalla kalja pulppusi iloisena ulos pullosta. Lopulta tyhjä pullo pysähtyi luennoitsijan jalkoihin. Hävetti aika paljon.

Nainen, 26, alue- ja kulttuurintutkimus

 

5 + 1 lisävinkkiä salajuopolle:
1. Voit kätevästi juoda punaviiniä kokistölkistä (pienenä miinuksena punaiset hampaat)
2. Vodkan ja limsan nautit helposti oikeanvärisestä limupullosta (vodkan aromi ei ole lainkaan niin havaittava kuin oluen)
3. Väkevät juomat on kiva piilottaa pikkupulloihin (menee piiloon kämmenen sisälle ja voi vaivatta huitaista takarivissä)
4. Mikä tahansa alkoholijuoma kulkee mukavasti kannellisessa kahvimukissa
5. Energiajuomaa vodkan kera edellämainitun tölkistä (energiajuoman vahva tuoksu peittää alkoholihöyryt)
+1. Muista, että voit aina käydä lisähuikalla vessassa, kaksi kärpästä yhdellä iskulla!
t. Lina – monien vuosien kokemuksella