Erittäin hyvä ellei täydellinen

T:Teksti:

Helsinkiläisen Shine 2009:n ensialbumilla on syvyyttä, leveyttä ja Idols-tuomari Paula Abdul.

Miltä kuulostaa täydellinen levy? Se jo tiedetään, että täydellisellä albumilla vierailee 1980-luvulla menestynyt amerikkalainen popdiiva Paula Abdul.

”Levyä tehdessä lähdimme totaaliseen täydellisyyden tavoitteluun. Emme ole oikaisseet missään kohtaan. Kyllä siitä melkein täydellinen tuli”, sanoo Shine 2009 -yhtyeen Mikko Pykäri tulevasta levystä.

Vain melkein täydellinen?

”Totta kai aina jää jotain pikkujuttuja, jotka voisi tehdä toisin”, hän pehmentää.

Odotuksia helsinkiläisten Realism-debyyttiä kohtaan on nostatettu viimevuotisella Associates-ep:llä ja Abdulin tähdittämällä tuoreella So Free -singlellä. Vaikka Shine 2009 ei soittaisi kelloja, ovat Pykärin ja duon toisen osapuolen Sami Suovan nimet entuudestaan tuttuja: ensin mainitun Reginasta ja jälkimmäisen Brightboysta, jossa hän soitti koskettimia. Lisäksi Suova pyörittää levyjä dj-nimellä Schmami.

 

Nyt kaksikko istuu kalliolaisessa Siltasessa ja kertoo vuoden kestäneestä levytyssessiostaan sekä Paula Abdulista. Suova ja Pykäri olivat kuulleet, että laulajatar piti heidän New Rules -biisistään, joten he pyysivät häntä mukaan.

”Olimme jo aikaisemmin miettineet, että levylle pitää saada naisääntä.”

Cheerleaderina ja tanssija-koreografina aloittanut Abdul löi läpi musiikkivideoiden myötä, mutta suosio hiipui 1990-luvun alussa. Paluuta tekevä laulajatar tunnetaan parhaiten American Idol -ohjelman tuomarina. Jos Suova ja Pykäri arvostelisivat Abdulin suoritusta, olisi artistin jatkoon meno selvää.

”Olosuhteisiin nähden kaikki sujui tosi hyvin. Se oli luonnoton tapa tehdä musiikkia. Lähetimme hänelle taustat ja lyriikat meidän hoilaamina. Se ei ollut kovin dynaamista”, Suova kertoo.

”Ohjeet olivat aika selkeät, että laula näin. Joku Abdulin studiojamppa tajusi, mitä haimme. Paulan konkreettinen laulattaminen oli ulkoistettu hänelle”, Pykäri jatkaa.

Abdulin ja Suovan lisäksi Realism-levyllä laulaa Astrid Swan.

 

Tekijät ovat tunnustaneet muun muassa Lisa Stansfieldin, Simply Redin ja George Michaelin vaikutuksen.

”Emme ole asettaneet musiikillemme mitään määritelmää. Se on alusta loppuun asti mietittyä poppia, jossa on syvyyttä ja leveyttä”, Suova aloittaa ja Pykäri jatkaa:

”Olemme koettaneet saada jokaisen osa-alueen kohdalleen. Usein levyllä saattaa olla vain hyvä tuotanto tai hyvät soinnut, mutta me olemme yrittäneet ottaa kaikki sektorit haltuun. Jos biisi ei toimi, sitä rukataan niin kauan, että se toimii.”

Entä sanoitukset? Molempia naurattaa.

”Kyllä niitäkin on mietitty. Eihän se ole mitään folkkia, jossa olisi yhteiskunnallinen sanoma. Emme halua kertoa tarinoita tai lausua mielipiteitä. Pikemminkin teksteissä maalaillaan tunnelmia.”

 

Alkuun Shine 2009 vaikutti vain taukoa pitäneen Reginan syrjähypyltä englanninkielisille trendiklubeille, mutta näin ei ole ainakaan enää. Musiikkialan ammattilaiset nostivat sen yhdessä Huoratronin kanssa jaetulle ykkössijalle Rumban ja YleX:n Tulevaisuuden tusina 2011 -äänestyksessä.

”Melkein parempaa kuin Villa Nah”, todettiin. Äärikehutun Villa Nahin tuottajana toiminut Jori Hulkkonen sanoi samassa yhteydessä, että ”ysäri on uusi kasari” ja kehui Shine 2009:n toteutusta todella laadukkaaksi.

Pykäri kiiruhti Siltaseen suoraan työhuoneeltaan, jossa valmistuu syksyllä julkaistava neljäs Regina-albumi. Ajanriittämisongelmia lisää se, että levy-yhtiöiden kosiskeluista huolimatta Realismin julkaisee kaksikon oma Expo-merkki.

”Niin kauan, kun ei tule tarjousta taholta, joka hoitaisi asiat meitä paremmin, meidän kannattaa hoitaa ne itse”, Pykäri sanoo.

”Kaikki on omissa käsissämme kaikkialla muualla paitsi Yhdysvalloissa, Englannissa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Japanissa. Tosin keskitymme Pohjoismaihin”, Suova luettelee.

Yhtye on huomattu kansainvälisesti jo kauan ennen kokopitkää. Vaikutusvaltainen brittilehdistö (Uncut, Mojo ja NME) on esitellyt ruotsalaisilta kuulostavat Suomi-popparit. Lisäksi yhtyettä ovat hehkuttaneet muun muassa yhdysvaltalaiset Vice-lehti ja Pitchfork-sivusto.

”Ei meillä ole paineita. Odotukset ovat ulkopuolisia. Jos ihmiset eivät ymmärrä levyämme, ei se ole vastuullamme”, Pykäri kommentoi ja Suova jatkaa: ”On parempikin, ettei levy ole kaikkien mielestä hyvä.”

Sanat Marko Ylitalo
Kuva Osma Harvilahti

Realism julkaistaan 4.5. Shine 2009 dj-keikalla Helsingin Bassment-klubilla 7.5.