28. huhtikuuta 2011
Teksti:

Pilapuhelut, vaalisalaisuus ja pornolehdet ovat katoavia luonnonvaroja. Esittelyssä kahdeksan asiaa, jotka uhkaavat kadota maailmasta.

Pilapuhelut

Tila: Hävinnyt

Tuut tuut. Tuut tuut. ”Onko hirvi kalliolla?”

”On”, vastaa Hirvikallio.

”Ampukaa se alas!” Tuut Tuut.

Pilasoitto eli pilapuhelu tarkoittaa puhelinsoittoa johonkin tuntemattomaan tai ennalta valittuun numeroon. Siinä nauretaan vastaajan kustannuksella. Huumori liittyy usein vastaanottajan nimeen (Anu Saukko eli anusaukko). Ilmiö on harvinaistunut lankapuhelinten ja puhelinkioskien katoamisen myötä, sillä matkapuhelimen käyttäjän numero on helppo selvittää.

Ylioppilaslehti soitti Suomen Hirvikallioille, Pervoille ja Lersseille tarkistaakseen asian. He sanoivat, että pilasoitot ovat jääneet historiaan.

”Kyllä niitä ennen vanhaan tuli, kun on tällainen harvinainen nimi. Ne loppuivat, kun otettiin poliisiin yhteyttä. Siitä on yli toistakymmentä vuotta aikaa, kun on viimeksi soiteltu”, eräs Pervo kertoo.

”Itse asiassa ei soitella enää. Ei sen jälkeen, kun lankapuhelimet hävisivät”, sanoo puolestaan Lerssi.

”Ei enää, kun on työsuhdepuhelin. Kukaan ei uskalla soitella. Siitä on useita vuosia, kun viimeksi on soitettu”, yksi Hirvikallio sanoo ja toinen lisää:

”Joskus aikoinaan, mutta edellisestä on varmaan yli kymmenen vuotta aikaa.”

Tervemenoa! Pilasoittelu voi täyttää rikoksen tunnusmerkit, jolloin kyseessä on kotirauhan häirintä. Usein soitto huvittaa ainoastaan soittajaa itseään.

Tule takaisin! Mistä halvat huvit, kun tekstiviesti tv-chattiin maksaa ja jää kuitenkin ennakkosensuurin hampaisiin ennen ruutujulkisuutta?

Vaalisalaisuus

Tila: Silmälläpidettävä

Kevään eduskuntavaaleissa oli jotain omituista, eikä se johtunut vain latino-Obaman näköiseksi fotoshopatusta Wille Rydmanista tai siitä, että Timo Soinin ”jytky tulee” hokemasta tuli väkisinkin mieleen aamupaskalla istuva uhmaikäinen lapsi.

Erikoista oli se, että ihmiset tuntuivat kilvan kailottavan äänestyspäätöksiään. Varsinkin naamakirja oli täynnä statuspäivityksiä, joissa yllättäen poliittisen herätyksen kokeneet tutut kertoivat, keitä olivat aikeissa äänestää. Iltapäivälehdissä ensi kertaa uurnille vaivautuvat julkkikset tiedottivat omasta äänestyspäätöksestään.

Minne katosi vaalisalaisuus? Joskus muinoin sitä tulkittiin niin tiukasti, että puolisollekaan ei tarvinnut erikseen perustella, miksi ei paljasta valintaansa. Nyt työkaverit ja ystävien lapsetkin kyselivät muitta mutkitta, ketä aiot äänestää.

Tervemenoa! Vaalivalvojaiset ovat paljon hauskempia, kun voi avoimesti väitellä muiden kanssa. Vanhempiemme vaalivalvojaisissa kukaan ei välttämättä tiennyt, keitä toiset kannattivat. Mikäköhän idea siinäkin oli?

Tule takaisin! Sosiaalinen paine, jos äänestää ”väärää” ehdokasta. Toisaalta vaalikopissa saa yhä äänestää rauhassa ketä tahtoo.

Sotaveteraanit

Tila: Erittäin uhanalainen, taantuva

Sotaveteraani eli sotatoimiin osaa ottanut sotilas. Sisällissodan veteraanit ovat jo kuolleita, joten Suomessa sanalla viitataan talvisotaan (1939-1940), jatkosotaan (1941-1944) tai Lapin sotaan (1944-1945) osallistuneita yksilöitä. Myös naaras voi olla sotaveteraani, sillä Lotta Svärd -maanpuolustusjärjestön aktiivit luetaan veteraaneiksi.

Yhteensä sotiemme veteraaneja elää vielä noin 50 000 yksilöä. Keski-ikä on 88 vuotta, esimerkiksi jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth eli 99-vuotiaaksi.

Vertailun vuoksi: kiljuhanhen maailmankanta on puolet pienempi kuin suomalaisilla veteraaneilla. WWF:n mukaan laji on uhanalainen ja taantuva koko levinneisyysalueellaan, mutta varsinkin Pohjoismainen pesimäkanta on sukupuuton partaalla. Sama uhkaa veteraaneja: vuonna 2025 jäljellä on enää 1200 yksilöä. Pohjoismainen kanta elpynee, mikäli rauhanaika lakkaa. Esimerkiksi Libyassa veteraanien lukumäärä on viime aikoina kääntynyt kasvuun.

Yleisin suojelukeino on rahankeruu. Se on kuitenkin osoittautunut tehottomaksi. Toissa vuonna Sunnuntaisuomalainen suututti veteraanit uutisoimalla etujärjestöillä olevan niin paljon rahaa, ettei varoja ehditä käyttää ennen kannan häviämistä sukupuuttoon.

Tervemenoa! Talvisotakortin heilutus loppunee samalla kun viimeinenkin veteraani heittää lusikka-haarukkansa nurkkaan eikä mamujen ja pakolaisten hyysäämisen ajatella enää olevan pois veteraanien vaippavaroista. Sivariinkin voi mennä ilman, että siitä täytyy valehdella isovanhemmilleen.

Tule takaisin! Kiitos-hupparit parveilevat katukuvassa kannan kadottuakin. Kenties entistä aggressiivisempina, koska rahan syytäminen muunmaalaisille jätti isänmaan valkoiset ritarit heitteille.

Pornolehdet

Tila: Taantuva

Ennen ensikosketus aikuisten maailmaan saatiin selaamalla salaa enon Erotiikan maailma -kokoelmaa tai löytämällä vähän vettynyt mutta yhä käyttökelpoinen Kalle lähimetsän kuusen alta. Kohta puskarunkkaus täytyy suorittaa sormitietokoneen avulla, sillä pornolehdet ovat katoava luonnonvara.

Vuonna 1963 yhtä Jallun numeroa saatettiin myydä 250 000 kappaletta. Kymmenen vuotta sitten pornolehtiä myytiin Suomessa yhteensä puoli miljoonaa kappaletta, viime vuonna enää noin 200 000, kertoo Jallun päätoimittaja Vesa Riihinen. Kolme vuotta sitten kotimaisia lehtiä oli 12, nyt jäljellä on seitsemän. Viimeksi vuodenvaihteessa lopettivat Napakymppi ja Kalu.

Suomalaiset pornolehdet vastaavat netin haasteisiin alkamalla julkaista sisältöään ilmaiseksi netissä.

”Nuorempaa lukijakuntaa tavoitetaan netin kautta”, Riihinen sanoo. Tarkoitus on julkaista netissä ja printtilehdessä samoja novelleja, kuvasarjoja ja uutisia. Palvelu lanseerataan kesäkuun alussa osoitteeseen www.seksilehdet.fi.

Tervemenoa! Ei liikkuvaa kuvaa, vaikea säilöä, hankala katsoa työajalla, ei mahdollisuutta hakea vain omiin fetisseihin sopivia kuvia. Sopii lähinnä kesämökin huussiin.

Tule takaisin! Jos pornolehdet katoavat, joutuvat monet opiskelijat etsimään uusia tapoja rahoittaa elämänsä. Novellien kirjoittaminen pornolehtiin on suosittu tapa hankkia taskurahaa.

”Emme kysele kirjoittajiemme taustoja, mutta iästä ja veroprosentista päätellen monet ovat opiskelijoita”, Riihinen sanoo. Novellista maksetaan keskimäärin 70 euroa. Yli puolet kirjoittajista on naisia.

Sunnuntaiahdistus

Tila: Luonnosta hävinnyt

Sunnuntaiahdistus on tila, jossa ihminen sunnuntaina näivettyy tekemisen puutteessa.

Lapsuudessa sunnuntai oli Pyhä. Kaupat olivat kiinni, ihmiset linnoittautuivat koteihinsa eikä naapurin kakaroita saanut pyytää leikkimään ennen iltapäivää. Mitään tekemistä ei ollut. Korkeintaan saattoi reippailla luonnossa perheen voimin, paitsi sateella, jolloin nökötettiin sisällä ja ahdistuttiin. Ystäviä ei voinut tavata, koska hekin viettivät rauhallista sunnuntaita nököttämällä ja ahdistumalla.

Nyt sunnuntaista on tullut ihan tavallinen vapaapäivä. Yhteiskunnan määräämä pakkolöllintäpäivä on selätetty. Kaverille uskaltaa soittaa sunnuntaina, baariin pääsee helpommin kuin kirkkoon eikä Helsingin keskustassa enää riipu postapokalyptinen hiljaisuus. Viimeisen niitin sunnuntaiahdistukselle antoi kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen vuonna 2009. Enää ei tarvitse tietää perjantaina, mitä aikoo syödä sunnuntaina.

Tervemenoa! Eiköhän ihminen tiedä itse parhaiten, miten haluaa viikonpäivänsä viettää.

Tule takaisin! Jotkut ihmiset eivät osaa levätä ilman, että yhteiskunta pakottaa siihen.

Yllätysvierailut

Tila: Luonnosta hävinnyt

Kaikkihan sen tietävät, että jos ovikello soi, ei kannata avata. Siellä on tv-lupatarkastaja tai vihainen naapuri.

Joskus menneisyyden perhelomilla saatettiin piipahtaa varoittamatta tuttavaperheen mökille tai kaukaisten sukulaisten luo kahville. Odottamattomat vieraat otettiin vastaan yllättyneenä, mutta nisua kannettiin pöytään ja vakuuteltiin, että onpa mukava yllätys.

Menneet ovat nuo ajat. Näinä suunnitelmallisuuden ja vapaa-ajan tehostamisen päivinä kukaan ei vieraile kysymättä. Ja jos sitä yllättäen satuttaisiinkin kaverin kodin lähelle, vierailun ja sisääntulon sopivuus selvitetään viimeistään ulko-oven takaa soittamalla.

Ylipäätään tapaamiset sovitaan hyvin etukäteen, ja niistä voidaan viimeisinä tunteina vielä joustaa. Eikä koti ole kaupungissa paikka jonne kokoonnutaan, vaan treffit tehdään jonnekin aivan muualle. Spontaanius ja toisaalta asioiden lukkoon lyöminen eivät ole tämän päivän hyveitä. Mi casa es tu casa pätee vain vaihtoehtoisimmissa piireissä.

Tervemenoa! Yksityisyyden suoja säilyy. Kodin ei tarvitse olla tiptop-kunnossa, ja keksit saa syödä ihan itse. Ei tarvitse sietää ihmisiä, joista ei pidä.

Tule takaisin! Arjesta tulee yllätyksetöntä ja spontaanit teot katoavat. Ovisilmäteollisuus kuihtuu.

Käsin kirjoittaminen

Tila: Silmälläpidettävä

Post-it-laput ja kauppalistat. Siinä jäljellä olevat paikat, joissa käsin kirjoitettua tekstiä vielä yleisesti tavataan. Jotkut 1900-luvulle jämähtäneet opiskelijat tekevät muistiinpanot vielä käsin, mutta valmistumisen jälkeen käsin kirjoittaminen hiipuu pois.

Tekstaaminen tarkoittaa aiemmille sukupolville kaunokirjoituksen vastakohtaa, nykyihmiselle tekstiviestin lähettämistä. Kalenteritkin ovat sähköisiä ja kirjeen kirjoittaminen kuulostaa naurettavalta.

Kouluissa on huolestuttu käsialan huonontumisesta. Aiheesta viime vuoden lopulla uutisoineen Yle Etelä-Karjalan mukaan oppilaat kirjoittavat käsin lähinnä läksyt. Peruskoulun yläluokilla ja lukiossa äidinkielen aineetkin kirjoitetaan usein wordillä, ja tietokonetta on vaadittu myös ylioppilaskirjoituksiin. Kritiikkiä on saanut myös viimeisin kirjainuudistus, jonka tarkoituksena oli helpottaa käsin kirjoittamista. Uusien tyyppikirjainten on pikemminkin katsottu hidastavan kirjoittamista ja huonontavan käsialaa, kertoi Yle Uutiset 2009. Ehkä jossain vaiheessa puhutaan käsialattomista sukupolvista.

Tervemenoa! Ei enää harakanvarpaiden tulkitsemista tai  mustetahraisia käsiä. Viestinnän muututtua tiivistämisen taito lienee parantunut. Kun energiaa ei tarvitse käyttää piirrustamiseen, voi keskittyä sanoman sisältöön.

Tule takaisin! Käsialan perusteella ei enää voi suorittaa luonneanalyyseja. Tietokoneella kirjoittaminen ei tue oppimista yhtä hyvin kuin käsillä kirjoittaminen, kertoo Stravengerin ja Marseillen yliopistoissa tehty tutkimus. Advances in Haptic -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan naputellut asiat unohtuvat käsin rustattuja helpommin.

Kaupunkireviirit ja korttelijengit

Tila: Puutteellisesti tunnettu

1900-luvun alkupuolella hallitsivat sakilaiset, nuo paljonpelätyt levottomat, ja henkinen raja kulki Pitkässäsillassa. 1950- ja 1960-luvuilla rähinöivät lättähatut ja 1970- ja 1980-luvuilla eri kaupunginosien jengit nujakoivat keskenään. Oli Tölikan kundeja, Hakiksen kundeja, Rööperin kundeja ja Sörkan kundeja. Jos meni väärään kaupunginosaan väärään aikaan, saattoi saada köniin, tietää vanha paljasjalkainen stadilaisväestö. Vielä 1990-luvulla eri asuinalueiden nuorten välillä saattoi olla skismaa. Kantsulaiset karttoivat vuoroin lasalaisia ja maltsulaisia.

Nyt kaupunkireviirit alkavat olla menneisyyttä. Reviiriä ei enää puolusteta nyrkein. Jos jossain puhkeaakin kaupunginosatappelu, harvinaisesta ilmiöstä kirjoitetaan ainakin kaksi sivua, mieluiten kuvien kanssa.

Näin kävi vuosi sitten, kun malmilaiset ja koivukyläläiset kokoontuivat vuoropäivinä juna-asemille valmiina flaidikseen. Samanlaisesta uhittelusta saattoi olla kyse myös huhtikuun puolivälissä tapahtuneessa joukkotappelussa Myyrmäessä. Helsingin Sanomien mukaan kuusi ihmistä sairaalahoitoon vieneen tappelun syitä ei vielä verekseltään tiedetty.

Ovatko nämä kaikuja menneisyydestä vai kertovatko ne paikkaan sidotun tai sitoutuvan yhteisön paluusta? Ilmiö on puutteellisesti tunnettu.

Tervemenoa! Vapaa liikkuvuus Pitkänsillan molemmin puolin on kätevää.

Tule takaisin! Kotiseuturakkaus on vanhassa muodossaan förbi. Paikan merkitys ihmisen elämässä on vähentynyt.

Sanat Ann-Mari Huhtanen, Maria Manner, Maria Pettersson ja Marko Ylitalo
Kuvat Eemeli Nieminen

Pääkirjoitus: Entisajan suomalainen