Härskit palkat

T:Teksti:

Aiotko yliopistouralle? Kannattaa tähdätä korkealle, sillä muuten makaat palkkakuopan pohjalla loppuelämäsi.

Yliopistouudistus paisutti Helsingin yliopiston ylimmän johdon palkkapusseja mukavasti. Rehtorin palkka nousi 61 prosenttia 17 000 euroon. Kanslerin, vararehtorin ja hallinto­johtajan palkat nousivat kymmeniä prosentteja, hallituksen vuosikulut satakertaistuivat.

Rehtori tekee tärkeää ja vastuullista työtä. Silti on ymmär­rettävää, että rivitutkijaa kismittää näin suunnaton palkanko­rotus. CARSA-raportin mukaan aloitteleva naistutkija tienasi vuodessa 23 000 euroa ja 15 vuotta tutkijana työskennellyt 49 000 euroa. Rehtori tienaa sen alle kolmessa kuukaudessa.

Se, että rehtori saa hyvää palkkaa, ei ole ongelma. Se, että ylimmän johdon palkkoja nostetaan samalla kun tutkijat kituut­tavat nälkäpalkoilla ja opetusta supistetaan resurssien puuttees­sa, on ongelma. Siitä tulee paha mieli ja epäreilu olo. Niitä ei sovi väheksyä kun pohditaan työssä jaksamista ja sitä, haluaako ku­kaan tulevaisuudessa ryhtyä tutkijaksi.

Palkkojen nousua perustellaan sillä, että uuden yliopisto­lain myötä ylimmällä johdolla on enemmän vastuuta. 61 pro­senttia enemmän vastuuta? Onhan se mahdollista.

Mutta tiedättekö, mikä on härskiä? Se, että yliopiston hal­lituksen puheenjohtaja Antti Tanskanen perustelee uusia palkkoja näin:

”Vertasimme, mitä johtajille maksetaan samankokoisissa organisaatioissa, joissa talousvastuu on yhtä suuri.”

Yliopistoa siis verrattiin yrityksiin. Yritysmaailmasta na­pataan johdolle korkeat palkat ja bonusjärjestelmä. Samaan aikaan tiedetään kipeän hyvin, että jos rivityöntekijät alkaisi­vat vaatia yritysmaailman palkkoja, lomia tai työpäivän pi­tuutta, yliopisto olisi konkurssissa kolmessa viikossa. Niinpä yritysmaailman apinointi tarkoittaa tutkijoille ja opettajille vain kaventunutta akateemista vapautta, resurssien vähene­mistä ja huonompaa työilmapiiriä.

Maria Pettersson

Juttuun: Yliopiston johdon palkkapussit lihoivat
Lisää: Palkkatietojen salassa pidettävyydessä häikkää